x

Osallistu Koripallo.comin kävijätutkimukseen

Pyrimme selvittämään tarkemmin millaisia kävijämme ovat. Olemme erittäin kiitollisia kaikille kyselyyn vastanneille, sillä vastausten avulla pystymme parantamaan mainosmyyntiämme ja sitä kautta kehittämään sivustoa aiempaa paremmaksi.

Osallistu kyselyyn tästä »

Ei kiitos

Lauri Markkanen jättää MM-karsinnat väliin – ”Ajankohta on valitettavasti huono”

Susijengin supertähti Lauri Markkanen vahvisti Yle Urheilulle MTV:n eilen ensimmäisenä kertoman tiedon, ja valitettavasti Chicago Bullsin pelaajaa ei nähdä Suomen MM-karsintaotteluissa Bosniaa ja Ranskaa vastaan syyskuussa.

Heinäkuun karsintapelien jälkeen Markkanen suhtautui vielä positiivisesti myös syyskuun puolivälissä pelattaviin seuraaviin MM-otteluihin osallistumiseen. Nyt Susijengi joutuu kuitenkin selviytymään ilman ainoaa NBA-pelaajaamme.

– Tällä kertaa MM-karsintapelien ajankohta on valitettavasti huono kauteen valmistautumisen kannalta.

– Maajoukkueen edustaminen on ollut minulle aina kunnia-asia ja sitä se on myös jatkossa. Minusta on aina upeaa pelata maajoukkueessa tuttujen kavereiden kanssa ja maailman parhaiden fanien edessä. Saan joka kerta ekstralatauksen pelaamiseen, kun puen Suomi-paidan päälleni.

Bullsin ensimmäinen harjoitusottelu on 30.9. ja seuran harjoitusleiri pääsee tosissaan liikkeelle samoihin aikoihin syyskuun puolivälissä kuin Susijengi pelaa MM-karsintojen jatkolohkopelejään.

– Tulokasvuosi oli fyysisesti erittäin raskas. Haluan olla paljon viime vuotta valmiimpi kohtaamaan kaikki haasteet. Peliaikaa ja sitä kautta vastuuta on tulossa lisää ja haluan olla valmis, Markkanen kertoi Yle Urheilulle.