Mikko Koivisto kertaa maajoukkuetaivalta − ”Kaikki mitä Susijengi-jutun ympärillä on tapahtunut, siinä on ollut uskomatonta olla mukana”

Susijengin luottotakamies Mikko Koivisto kertoi FIBA:n haastattelussa mietteitään MM-karsintojen peli-ikkunoista, Susijengin noususta B-divisioonasta MM-kisoihin, Suomen mahtavista kannattajista ja käynnissä olevien MM-karsintojen tilanteesta.

Tällä hetkellä MM-karsintoja pelataan pelikauden aikana ns. peli-ikkunoissa. Sen sijaan, että kaikki maajoukkuepelit olisivat seurajoukkueiden kauden ulkopuolella, on pelejä nyt myös kauden aikana. Tämä on aiheuttanut sen, että Euroliigan pelaajat eivät ole päässeet omien maajoukkueidensa mukaan, ja tietysti myöskään NBA-pelaajia ei kauden aikana karsintapeleissä nähdä.

FIBA:n haastattelussa Koivisto ei toki aiheesta löydä kuin positiivista sanottavaa.

− Rakastan niitä peli-ikkunoita. Ne kaksi, mitkä meillä on ollut tähän mennessä ovat olleet iso energiabuusti minulle ja uskon, että koko joukkueesta tuntuu samalta.

− Meillä on loistava joukkuekemia ja olemme toisillemme läheisiä. Nämä viikot ovat fyysisesti vaativia, mutta haluaisin niitä jopa nykyistä useammin. Luulen, että kaikki joukkueessamme nauttivat niistä paljon.

Susijengin MM-karsintataival on ollut ailahtelevaa. Edelliset karsintapelit helmikuussa toivat Suomelle tappion Islannissa ja kotivoiton Bulgariasta. Neljän ottelun jälkeen tuloksena on lohkon jaettu kakkostila Islannin kanssa kahden voiton ja tappion saldolla.

− Islanti-tappion jälkeen, kaksi peräkkäistä tappiota edellisissä peleissä olisi pistänyt meidät tosi tiukkaan paikkaan, kun ensimmäisen kierroksen kaksi viimeistä peliä ovat jäljellä. Mutta oli myös tärkeää, että näytimme voivamme tehdä tuhoja, jos vain pelaamme yhdessä. Olemme aina uskoneet siihen ja todistimme sen taas.

− Bulgaria-peli ei missään nimessä ollut helppo voitto, vaan yksi sellaisista ”ei-luovuteta-koskaan” -peleistä. Saimme kotiyleisöltä paljon energiaa. Fanimme ovat loistavasti takanamme heti alusta alkaen. Bulgaria-pelin toisella puoliajalla ja ratkaisuhetkillä saimme vielä entistä enemmän tukea, ja kun aloimme hieman väsyä pelin lopulla, se antoi vielä ekstrabuustin.

Kymmenen vuotta Susijengin mukana kulkenut Koivisto on nähnyt Suomen maajoukkueen ja koripallon nousun alkutekijöistä lähtien. Lähes koko matkan ajan ”Koivari” on ollut yksi maajoukkueen tärkeimmistä luottomiehistä, jonka kolmen pisteen heittoihin on voinut luottaa.

− Kun aloitin urani maajoukkueessa 2008, pelasimme B-divisioonassa karsintapelejä A-divisioonaan. Sen jälkeen olemme olleet neljästi EM-kisoissa, kerran MM-kisoissa ja yritämme päästä sinne nyt uudelleen. Kaikki mitä suomalaisen koripallon ja koko Susijengi-jutun ympärillä on tapahtunut, varsinkin fanit, siinä on ollut todella uskomatonta olla mukana.

− EM-kisojen lohko Helsingissä oli jotain uskomatonta. Bilbaon jälkeen tuntui, että mikään ei voisi peitota sitä, mutta Helsinki oli samalla tasolla, kun niin moni kannattaja oli puolellamme.

Tosin Koiviston itsensä kohdalla EM-kisat jäivät hieman kesken, kun takamies astui tuomarin jalan päälle ja joutui jättämään loppupelit väliin nilkkavamman takia. Edellisissä karsintapeleissä Koivisto olikin taas takaisin tutussa heittovireessä, ja Susijengin valmentaja Henrik Dettmann ei malttanut olla muistelematta menneitä – kovassa iskussa oleva kaukoheittäjä olisi ollut tärkeä mies ratkaisupeleissä Susijengille EM-kisoissa.

Susijengi jatkaa MM-karsintojaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Edessä on vierasmatka ensin Tshekkiin, sitten Islanti-taisto kotihallissa. Jatkopaikkaan riittää jo varmuudella Islanninkin voitto, mutta koska ensimmäisen kierroksen lohkon pisteet seuraavat mukana kakkosvaiheeseen, olisi myös Tshekin kaataminen kriittistä.

− Vieraspeli Tshekissä on erittäin paha peli meille. He ovat F-ryhmän ykkösjoukkue, ja kun meillä oli täysi joukkue mukana viime kesänä, meillä oli pari kovaa matsia.

− Ja sitten viimeisenä Islanti tulee meidän kotikentällemme. Sen jälkeen, miten edellinen ottelu päättyi, olen varma, että olemme valmiita siihen peliin kotiyleisömme edessä.