Susijengi hyytyi ja hävisi Venäjälle

Suomi hävisi kriittisen tärkeän MM-karsintaottelun Venäjää vastaan jatkoajan jälkeen, vaikka Susijengi hallitsikin peliä viimeiseen erään asti.

Suomi – Venäjä 75-77 ja.
Ottelun tilastot

Suomen kotipeli Espoossa loppuumyydyn hallin edessä näytti kulkevan päävalmentaja Henrik Dettmannin käsikirjoituksen mukaan, kun Susijengi johti ottelua vuoroin muutamalla, vuoroin jo toistakymmentä pistettä.

Suomalaiset upottivat kovia heittoja, kun taas Venäjän heittopeli oli täysin hukassa ja avoimistakaan paikoista vierasjoukkue ei saanut pisteitä. Toisaalta oli vain ajan kysymys milloin Venäjän pistesaldo alkaa karttua nopeammin.

Susijengistä erityisesti kapteeni Shawn Huff (24/5) pelasi erinomaisen illan ja rankaisi vastustajaa tärkeillä kolmen pisteen heitoilla.

Kuitenkin ottelun kääntyessä loppusuoralle tyrehtyi Suomen hyökkäyspeli lähes täysin. Venäjä tiivisti jo ennestään varsin fyysistä puolustustaan, Susijengin pallonliike pysähtyi ja staattisen hyökkäämisen seurauksena pallo jäi pelaajien käsiin hyökkäyskellon juostessa kohti nollaa.

Samanaikaisesti neljännessä erässä venäläiset pudottivat niitä samoja vapaita heittoja, joita joukkue oli kolme ensimmäistä neljännestä kivittänyt ohi. Näin Venäjä sai viimeisellä minuutilla tasoitettua ottelun, vaikka Susijengillä oli kymmenminuuttiselle lähdettäessä kymmenen pisteen etumatka.

Jatkoajalla ottelun kulku oli selvästi vastustajan puolella, kun Suomi ei saanut peliään takaisin aiempiin uomiin. Kirin paikkaa Susijengillä oli loppuhetkiin asti, mutta kaikkien juonenkäänteiden jälkeen Venäjä vei tärkeän kahden pisteen voiton MM-karsintaottelusta.

Jamar Wilsonin toiseksi viimeisen hyökkäyksen ajon Venäjä siivosi repimällä koriverkkoa ja kolauttamalla rautaa, mutta tätä tuomaristo ei jostain kumman syystä noteerannut. Vielä hämmentävämpää oli, että Susijengi antoi Venäjän syötellä viimeisessä hyökkäyksessä kellon nollille ilman rikettä, vaikka eroa oli vain kaksi pistettä ja peliaikaa lähes 25 sekuntia jäljellä.

Suomen urakka MM-kisoihin ei siis näytä helpolta, ja maanantaina vieraspelistä Bosniasta olisi otettava pakkovoitto. Toisaalta Bulgarian voitto Bosniasta avitti Susijengiä, kun Bosnian kisasaumat viimeistään nyt loppuivat ja Bulgarialla on tärkeä peli Venäjää vastaan.

”Vain” kahden pisteen tappio tietää myös sitä, että vieraspelistä Venäjältä ei tarvita runsaampaa voittoa, jos tilanne olisi sellainen, että päädyttäisiin laskemaan keskinäisten otteluiden korieroja.

Susijengistä Huffin lisäksi onnistujia olivat omat minuuttinsa liki täydellisesti pelannut Ilari Seppälä, oman tonttinsa täyttänyt Mikael Jantunen ja ehkä varauksin myös Matti Nuutinen.

Vaikka Venäjä pelasikin hyvin vahvasti Sasu Salinia pois hyökkäyksestä, ei takamiehen ilta ollut paras mahdollinen, kun 100. maaottelussaan Salin upotti vain yhden seitsemästä pelitilanneheitostaan. Wilson johti Suomen peliä kolme erää mainiosti, mutta oli lopussa aivan yhtä aseeton Venäjää vastaan kuin muutkin.

Suomi kohtaa Bosnian maanantaina vieraissa ja ottelu on nähtävissä Ylellä sekä Yle Areenassa,