Susijengi tie auki taivaaseen asti – nyt tarvitaan mitali-Markkasta

Suomen tavoite oli parantaa tulostaan edellisistä EM-kisoista ja selvitä mitalipeleihin. Sen Susijengi on tehnyt fantastisella tavalla. Kun Suomi on välierissä, tavoitteena ei voi tietysti enää olla mikään muu kuin EM-kullan voittaminen, ja siihen Susijengi tarvitsee ylimaallisen kovaa suoritusta Lauri Markkaselta.

Susijengin pudotuspeliotteluista Serbiaa ja Georgiaa vastaan on hyvin vaikea löytää kovin paljon kritisoitavaa, ja vielä vähemmän ehkä voitonhuumassa siihen on haluakaan. Suomi peittosi EM-kisoihin suurimpana ennakkosuosikkina lähteneen maailman parhaan koripalloilijan Nikola Jokicin johtaman maan, joten aika moni asia on onnistunut.

Suomen takamiehet ovat parantaneet peliotteitaan pudotuspeleihin upealla tavalla. Miro Little toi rakkikoiransa esille ja keskiviikkona oli vaihtomieheksi pudonneen, mutta yhtä lailla itseluottamusta puhkuneen Edon Maxhunin olla mainiossa vireessä. Susijengin ykköskorintekijöiksi heistä ei ole, mutta ei tämä joukkue sitä tarvitsekaan heiltä.

Kapteeni Sasu Salin taas on upottanut kolmosensa näissä kahdessa ottelussa 6/10, ja sitä totta vie Susijengi kaipaa. Mitä kovemmiksi pelit kehkeytyvät, sitä varmemmin kokenut kippari nousee pelin tasolle.

Onnistujia kentällä voisi luetella oikeastaan koko Susijengin leveydeltä. Tämä on se ”Euroliiga-Micke”, jollaisen Mikael Jantusen Euroopan huippuseura Fenerbahce hankki ryhmäänsä. Elias Valtonen ei ole arkaillut pistää heittoa ilmaan ratkaisuhetkillä ja Miikka Muurisen minuutit ovat pudotuspeleissä olleet juuri sitä, mitä Suomi on niille hetkille kaivannut.

Päävalmentaja Lassi Tuovi on nyt saanut revittyä Susijengistä todella paljon irti, ja vielä pitäisi irrottaa vähän lisää. 38-vuotias lupasi lepuuttaa silmäpussejaan hieman, mutta on varmaa, että Tuovia kismittää kovasti 30 pisteen tappio Saksalle alkulohkon päätösottelussa. Kun luvut tulostaululla ovat noin rumat, siitä iso osa menee pakostakin valmennuksen piikkiin.

Välierässä vastaan asettuu siis maailmanmestari Saksa, kun Suomi kohtaa huippumaan toistamiseen perjantaina klo 17 alkavassa ottelussa Riiassa. Susijengin pelissä on ehtinyt tapahtua valtavasti kehitystä viikossa alkulohkon rökäletappion jälkeen.

Jos Susijengi haluaa unelmoida paikasta loppuottelussa, se tarvitsee supertähdeltään Lauri Markkaselta enemmän, paljon enemmän. Georgia-voiton tarina ei ollut Markkanen. Ainoa NBA-pelaajamme oli oikeastaan vasta sivuhuomautus tuossa kertomuksessa. Markkanen oli keskiviikkona roolipelaaja – kylläkin erinomainen sellainen, mutta joukkuetta kentällä johtivat pelilliset muut sudet.

Tämä on tietysti myös upea juttu, että Suomen peli ei ole pelkästään ykköstähtemme huippusuoritusten varassa, vaan Susijengi pystyy voittamaan kärkimaita myös Markkasen ”vain yksi päivä toimistolla” otteluilla.

Mutta Saksaa vastaan vain työpisteelle ilmestyminen ei riitä. Nyt tarvitaan sitä mitali-Markkasta, joka johtaa Suomen voittoon. Serbiaa vastaan Jazz-tähti oli erittäin hyvä, mutta ei vielä aivan absoluuttisella huipullaan, eivätkä kolmen pisteen heitot (1/9) varsinkaan olleet kohdillaan.

Suomen on yhä hieman haastavaa löytää tasapaino Markkasen varaan rakentuvan hyökkäämisen ja Markkasta vain yhtenä muiden joukossa pitävän hyökkäämisen välillä. Kun peli kulkee Georgia-ottelun ensimmäisen puoliajan tapaan, voi tähtipelaajakin hyvin olla vain yksi muiden joukossa. Vaikeammilla hetkillä taas Markkaselta tarvitaan enemmän, ja näiden tilanteiden tunnistaminen ei ole helppoa.

Jos palloa vain työnnetään jyväskyläläisen käsiin ”yritä keksiä jotain” ajattelulla, siitä usein kyllä pisteitä syntyy, mutta riittävän tehokasta hyökkäämistä se ei Saksan tasoista huippumaata vastaan ole.

Eniten parannusta Markkaselta kaivataan kuitenkin puolustuksessa. Susijengin ykköspelaaja nukahtelee välillä tavoin, mitä voisi odottaa pikemminkin 18-vuotiaalta arvokisatulokkaalta Muuriselta. Liike ei ole tarpeeksi terävää, ja liian usein näyttää siltä, että paras pelaajamme on puolustusviisikon heikoin lenkki.

Markkasta ei tietysti minään puolustuksen erikoismiehenä tunnetakaan, mutta nyt vastassa ei ole kentän täydeltä NBA-mörköjä. Parempaan täytyy pystyä, ja kun miehen uran paras saavutus olisi nyt Riiassa tarjolla, uskon vahvasti koko suomalaisen koriskansan sen mitali-Markkasen kentällä näkevän viikonloppuna.

Jos näin tapahtuu, on Susijengin tie auki taivaaseen asti.