Susijengiltä positiivinen kenraaliharjoitus − tähtitulokas Tahvanainen otti ohjat käsiinsä

Vasta 18-vuotias Ville Tahvanainen pelasi viikko sitten Espoossa ensimmäisen aikuisten maaottelunsa, missä nuorukainen ei vielä saanut pelitilannekoria tehtyä. Riiassa tarina oli toinen, kun maajoukkueen superyllättäjä kantoi Suomea toisella puoliajalla ja teki hurjat 24 pistettä.

Ottelun tilastot

Susijengi otti viimeisestä harjoituspelistään ennen ensi viikon MM-karsintapelejä niukan 86-84-voiton Latviasta. Suomi johti ottelua käytännössä alusta loppuun asti, mutta voittoa tärkeämpää oli usean yksilön lupauksia herättänyt esille nousu.

Tuukka Kotti palasi jalkavammansa jälkeen ensimmäistä kertaa parketeille, ja kokenut sentteri näytti olevansa taas pelikunnossa. Kotti ei vielä paljon esittänyt kentällä ja miehen peliaika jäi 15 minuuttiin, mutta tärkeintä oli nähdä, että yksi Susijengin harvoista isoista miehistä on iskussa.

Yksi huutoon vastannut ja tilaisuutensa niin nyt Latviaa kuin edellisessä pelissä Liettuan junnuja vastaan käyttänyt pelaaja oli puolestaan Topias Palmi. Joensuun Katajaan siirtynyt takamies paukutti ottelussa 18 pistettä ja oli varsinkin avausneljänneksellä lähes pitelemätön.

Pelin ykköstähti ja todellinen yllättäjä oli Tahvanainen. Uransa toisessa maaottelussa pelasi kuin sadan pelin veteraani, upotti tärkeitä koreja yksi toisensa jälkeen ja osoitti, että Susijengiin on kasvamassa lisää todella lupaavia nuoria pelureita.

Tahvanainen ei arkaillut hetkeäkään, kun toisella puoliajalla vastuuta oli tarjolla ajateltua enemmänkin. Jamar Wilson loukkasi itseään ikävän näköisessä tilanteessa ja joutui sivuun pelistä toisen puoliajan alussa, mikä tiesi vasta 18-vuotiaalle maajoukkuetulokkaalle ykköspelintekijän tontin.

Myös Mikael Jantunen keräsi jälleen itselleen yhden plus-merkinnän maaottelusarakkeeseensa ja Alex Murphy näytti myös raivaavaan itselleen peliminuutteja MM-karsintapeleihin.

Susijengin MM-karsintaurakka jatkuu toisen lohkovaiheen avausotteluilla ensi viikolla. Torstaina Suomi kohtaa Bosnian uudessa kotihallissaan Espoossa ja sunnuntaina matka vie EM-kisoistakin susifaneille tuttuun Montpellieriin Ranskan vieraaksi.

Päävalmentaja Henrik Dettmannilla on edessä tiukkojen päätösten aika ketkä pelaajat lopulliseen karsintamiehistöön valitaan. Vaikka Tahvanaisen aika ei olekaan vielä, saatetaan hänet tällaisten suoritusten jälkeen hyvinkin nähdä vielä näiden karsintojen aikana tosipeleissä.