x

Osallistu Koripallo.comin kävijätutkimukseen

Pyrimme selvittämään tarkemmin millaisia kävijämme ovat. Olemme erittäin kiitollisia kaikille kyselyyn vastanneille, sillä vastausten avulla pystymme parantamaan mainosmyyntiämme ja sitä kautta kehittämään sivustoa aiempaa paremmaksi.

Osallistu kyselyyn tästä »

Ei kiitos

Susijengin kippari Huff jatkaa Saksassa − ”Hän on roolimalli nuorille pelaajillemme”

Suomen maajoukkueen kapteeni Shawn Huff on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Fraport Skylinersin kanssa.

Huff on pelannut viimeiset puolitoista kautta frankfurtilaisjoukkueessa. 34-vuotias maajoukkueveteraani oli kesän aikana huhuissa mahdollisesti palaamassa kotimaan Korisliigaan, mutta laitahyökkääjä päätyi jatkamaan uraansa Saksassa.

− Haluan auttaa nuoria pelaajiamme kehittymään entistä paremmiksi. Odotan jo innolla ensimmäistä kotipeliämme ja sitä, että pääsen pelaamaan faniemme edessä. Ensimmäisestä päivästäni lähtien he ovat ottaneet minut vastaan loistavasti, ja he ovat tärkeä osa seuraamme.

− Meidän täytyy joukkueena kyetä pelaamaan tasaisemmin, jotta kausi ei ole niin vuoristorataa kuin viime vuonna. Silloin voimme päästä täyteen potentiaaliimme ja selvitä mahdollisimman pitkälle, Huff kertoi seuran tiedotteessa.

Skyliners sijoittui Bundesliigassa viime kaudella kahdeksanneksi. Huffin tilastot kauden aikana olivat keskimäärin 9,2 pistettä ja 3,7 levypalloa noin 28 minuutin peliajalla. Seuraa valmentaa suomalaisille niin pelaaja- kuin valmentajauraltaan tuttu Gordon Herbert, joka oli onnensa kukkuloilla Huffin jatkosopimuksesta.

− On loistavaa, että Shawn jatkaa joukkueessamme vielä uuden kauden ajan. Hän on erinomainen ammattilaisurheilija, joka on roolimalli nuorille pelaajillemme.

− Hän pelaa todella kovalla intensiteetillä ja antaumuksella. Kuten se, että hän on Suomen maajoukkueen kapteeni osoittaa, hän tuo joukkueeseemme paljon johtajuutta ja johtamiskykyä. Hän tekee joukkueestamme paremman niissä asioissa, joita ei voi numeroilla mitata.

− Meille on tärkeää, että joukkueessamme on paljon jatkuvuutta. Huff tuo meille paljon kokemusta ja erittäin hyviä ominaisuuksia ei vain koripalloilijana, vaan myös ihmisenä.