Susijengin taistelu ei riittänyt, Georgian torni Shermadini oli liikaa

Suomi pelasi upean toisen puoliajan, johti elintärkeää EM-karsintaottelua kotikentällään pitkiä jaksoja, mutta lopulta Georgian kärkipelaajien suoritustaso oli yksinkertaisesti liian kova Susijengille kestettäväksi.

Suomi – Georgia 85-91
Ottelutilastot

Vielä muutama minuutti ennen ottelun loppua Suomi näytti olevan voitossa kiinni, mutta taistelu ei sittenkään riittänyt ratkaisuhetkillä. Kun Susijengit isot miehet istuivat kaikki penkillä viiden virheen myötä pelistä poistettuna, ei joukkueesta löytynyt pysäyttäjää Georgian Giorgi Shermadinille (27/10).

216-senttisen sentterin ohella vieraiden Tornike Shengelia (19/8/4) aiheutti Susijengin puolustukselle jatkuvasti ongelmia ja oli yksi ottelun ratkaisijoista. Kun vielä pelinrakentaja Thaddus McFadden upotti kymmenen vaparia ja antoi kymmenen koriinjohtanutta syöttöä, ei Suomelta löytynyt yhtä paljon vastaavaa taitoa, kokoa ja voimaa lauantaina.

Ensimmäinen puoliaika oli Suomelta pelissä mukana roikkumista, ja lopulta hyvin onnistunutta sellaista. Puolustuspeli oli pitkien jaksojen ajan erittäin hyvää, mutta nukahduksia sattui liikaa.

Kolmas neljännes taas oli Susijengin parasta pelaamista kaikin puolin. Kun Suomi pystyi ottamaan puolustuspäässä erinomaisia stoppeja ja pääsi juoksemaan nopeita siirtymähyökkäyksiä, pelin virtaus kulki lähes koko kymmenminuuttisen kotijoukkueen merkeissä.

Vielä päätösneljännekselläkin Susijengillä oli useaan otteeseen kolmen-neljän-viiden pisteen johtoasemia, mutta missään vaiheessa joukkue ei pystynyt ottamaan sitä yhtä ratkaisevaa stoppia, tärkeää riistoa tai isoa kolmosta – joilla Georgia olisi laitettu todella ahtaalle.

Käytännössä ottelun yksi ratkaisevista jaksoista nähtiin vielä, kun Suomi tulostaululla johti ottelua. Kun Alexander Madsen, Daniel Dolenc ja Matti Nuutinen ottivat kaikki lähes hetkessä viidennet virheensä Shermadinia puolustaessaan, oli Susijengin loppuottelun asema heikentynyt merkittävästi.

− Tiukka peli oli, harmittaa. Annoimme liikaa helppoja pisteitä liikaa korin alta, vaikka taistelimme kyllä.

− Emme saaneet noita kolmea heidän tehomiestään kiinni, Susijengin Elias Valtonen kertoi Ylen haastattelussa.

Valtonen (13/6/5) oli ottelun suurin yllättäjä ja yksi Suomen selvästi parhaista pelaajista. Sasu Salin (22p) kantoi tuttuun tapaan ison vastuun sekä korien teosta että puolustuspäässä. Kapteeni Shawn Huff pelasi myös kuin parhaina nuoruusvuosinaan, vaikka kolmen pisteen heitot eivät olleet Espoossa lähelläkään maaliansa.

− Olen mennyt hyvin eteenpäin, itseluottamus kasvanut tuolla Saksassa. Rohkeasti vaan pitää pelata omaa peliä, Valtonen sanoi.

Ilman muun muassa Petteri Koposta, Topias Palmia ja Alex Murphya pelannut Susijengi on tiukan paikan edessä omassa EM-karsintalohkossaan, kun Sveitsi otti aiemmin lauantaina yllätysvoiton Serbiasta.

Espoon kuplan toiset ottelut pelataan maanantaina ja Susijengi kohtaa Serbian klo 19. Kun Georgia on EM-kisojen yhden lohkon isäntänä jo varmistanut oman kisapaikkansa ja Serbia ei jääne edes vahingossa lohkon jumboksi, käydään taistelu viimeisestä EM-kisapaikasta Suomen ja Sveitsin välillä, ja keskinäinen ottelu helmikuun seuraavissa otteluissa saattaa olla tämän osalta se ratkaiseva peli.