Eric Garcia on Katajan uusi pelintekijä

Kataja Basket on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen 23-vuotiaan Eric Garcian kanssa, joka korvaa joukkueen takalinjoilla Damier Pittsin.

Garcia pelaa ensimmäistä kauttaan Euroopassa ja pelasi alkukaudella Makedonian hallitsevan mestarin MZT Skopjen joukkueessa 11 ottelua. Adrianmeren liigan otteluissa yhdysvaltalainen takamies teki keskimäärin reilut 11 pistettä ottelussa ja antoi noin kuusi syöttöä.

– Eric on voittajatyyppi ja kova tekemään töitä. Hän on myös tottunut johtamaan joukkuetta. Parhaita pelillisiä avujaan ovat kyky lukea peliä sekä heittotaito. Kyseessä on todella ”nälkäinen” kaveri, jonka odotan auttavan meitä sekä kentällä että myös sen ulkopuolella, Katajan valmentaja Greg Gibson kertoi.

Takamies saapuu Joensuuhun torstaina ja on näillä näkymin kokoonpanossa MM-karsintatauon jälkeen ensimmäisessä ottelussa.

Pitts sai lähteä Katajasta niin pelillisten kuin kentän ulkopuolisten asioiden vuoksi. Joensuulaiset kertoivat tiedotteessaan: ”Toinen merkittävä asia päätöksen taustalla liittyy seuran arvoihin, joiden kunnioittamisessa amerikkalaispelaaja ei ole onnistunut riittävän hyvin.”

– Damier on tehnyt meille kentällä paljon hyviä asioita, voittanut joukkueelle muutaman pelinkin, mutta tässä kohtaa meidän on otettava uusi suunta, Gibson mainitsi.

– Emme ole pelanneet viimeisen kuukauden aikana hyvin yhdessä ja vastuu tästä on aina pelintekijällä. Jatkossa meidän tulee muuttaa sekä pelityyliämme että asennettamme.

Eric Garcia

Syntymäaika: 5.10.1994
Kansalaisuus: Yhdysvallat
Kotipaikka: Aurora, CO
Pituus: 183 cm
Paino: 84 kg
Yliopisto: Wofford College (Spartanburg, South Carolina), USA