Karhubasket kahmi levyt, voiton ja niskalenkin Vilppaasta

Kun Vilpas haki välieräsarjan kolmannessa ottelussa voiton Kauhajoelta ja ensimmäisenä vierasjoukkueena kaatoi Karhubasketin uudessa areenassaan, olivat odotukset korkealla Salohallissa pelattavan neljännen ottelun suhteen punavalkoisilla. Iloa kesti kuitenkin vain vartin verran.

Vilpas-Karhubasket 69-97
Ottelun tilastot

Peli oli vielä tasalukemissa 30-30, kun otteluaikaa oli kulunut 15 minuuttia. Ensimmäisen puoliajan viiden viimeisen minuutin aikana Karhubasket kuitenkin nykäisi peräti 17-5-kirin. Siitä johtoasemasta kauhajokiset eivät enää luopuneet, vaan nappasivat Salosta murskavoiton.

– Eka kymppi tosi tasaista, edestakaisin. Vaikka annoimme heille 12 hyökkäyslevypalloa, olimme silti mukana siinä. Olimme vastaantulijoita loppupelin. Sen jälkeen ei ollut oikein palaa, Vilppaan Mikko Koivisto kertoi Ruudun tv-haastattelussa.

– Toinen puoliaika oli ehkä meidän parastamme. Kun tulimme peliin, se oli vielä vähän sellaista katsomista, mitä tapahtui viime pelissäkin. Sitten se alkoi loksahdella. Isoin ero oli mielestäni meidän levypallopelaamisessa, Karhubasketin Joona Hakamaa sanoi.

Karhubasket todellakin dominoi korinalustaa ja levypalloja, erityisesti avauserässä. Pitkälti juuri noiden hyökkäyslevypallojen avulla vieraat saivat otettua avauspuoliajalla 14 heittoa (40-26) enemmän kuin Vilpas.

Toisella puoliajalla ei nähty Vilppaan kiriä, eikä Karhubasket päästänyt hetkeksikään ohjaksista irti. Kun pohjanmaalaiset olivat painineet Vilppaan siltaan, ei vierasjoukkue antanut salolaisten kiemurrella irti ottamastaan niskalenkistä.

– Muutamia ihan hyviä heittopaikkoja, mitkä eivät menneet sisään. Kauhajoella meni, heillä oli hyvä heittopeli. Mutta ei se muutamasta kolkista jäänyt kiinni, Koivisto harmitteli.

Karhubasket sai lauantaina tärkeitä minuutteja koko joukkueen leveydeltä, toisin kuin edellisessä ottelussa Kauhajoella. Sen myötä oranssipaidat voittivat myös vaihtopenkkien taiston luvuin 35-29.

Cameron Jones (20/5) ei ollut avauspuoliajalla parhaimmillaan, mutta oli kentän paras jälkimmäiset 20 minuuttia. Ottelupäivän yllättävin uutinen oli Karhubasketin vahvistukselleen Dikembe Dixonille antamat potkut. Se avasi pelipaikan Manny Pattersonille (19/5), joka pelasi vaihtopenkiltä runsaan vartin ja oli välittömästi erinomaisessa vireessä.

– Manny teki loistavaa työtä korin alla. Sai juuri niitä levypalloja ja tuo kokoa meille. Kun heiltä puuttui [Ira] Lee, meillä oli tietysti kokoylivoima, Hakamaa kertoi.

Vilppaan edellisottelun sankari Remy Abell (10/7) oli tällä kertaa tavallisten kuolevaisten ryhmässä. Koiviston (6p) ilta oli vaisu, eikä kukaan kotijoukkueesta kyennyt nostamaan tasoaan riittävästi.

Sarjan viides ottelu pelataan Kauhajoella tiistaina, jolloin finaalipaikka on katkolla Karhubasketille.