Pyrintö murskasi Korihait, myös Karhu ja Kataja kovassa iskussa

Korisliiga palasi MM-karsintatauon jälkeen tositoimiin neljän ottelun kierroksella. Kolme kotijoukkuetta olivat löytäneet tauolla ryhdin peliinsä ja karkasivat ylivoimaisiin voittoihin, kun taas BC Nokia haki jatkoaikavoiton Espoosta.

Pyrintö – Korihait 109 – 81

Ottelun tilastot

Pyynikillä Korihait pysyi ottelun vauhdissa mukana noin ensimmäiset viisi minuuttia ja oli sen jälkeen valmis jo pakkaamaan pelikamat bussiin. Pyrintö vyöryi lopulta selvään kotivoittoon, ja olisi halutessaan ja loppuun asti yrittäessään voinut piiskata Korihait vaikka 50 pisteen tappiokuoppaan.

Aivan alkuminuuteilla Pyrinnön aloitusviisikko oli hieman tönkköjaloilla liikkeellä, mutta sitten ottelu kääntyi hetkessä ja tamperelaisten voittokin melkein jo varmistui ensimmäisellä neljänneksellä.

– Pelistä ei tullut meille liian vaikea. Aloitimme pelin hieman varovaisesti, mutta kun tein muutaman vaihdon, peli kääntyi kuin napsauttamalla, Pyrinnön valmentaja Sami Toiviainen kertoi.

Tampereen punapaidat pelasivat lähes täydellisen ottelun, jos lopun lievää yrityksen horjumista ei haitaksi lasketa. Peräti kuusi pelaaja sai vähintään 12 pisteen saldon ja joukkue keräsi yhteensä 27 koriinjohtanutta syöttöä.

Kolmannella neljänneksellä Pyrinnön johto nousi parhaimmillaan jo 38 pisteeseen.

– Ripitin puoliajalla meidän aloitusviisikon siitä, miten he aloittivat pelin, ja laitoin heidät uudelleen kentälle. Se oli sitten 100-0 meille sen jälkeen. Loppu vain pelailtiin, Toiviainen valotti.

Korihaiden pelistä ei alun muutamaa minuuttia lukuun ottamatta montaa valonpilkahdusta löytynyt. Turpaan tuli ja lujaa, puolustuspeli lopahti käytännössä täysin ja kentällä ei vaikuttanut olevan joukkue, vaan viisi yksittäistä pelaajaa.

– Pyrintö karkasi isoon johtoon toisella neljänneksellä. Sen sijaan, että olisimme pelanneet kuten olemme harjoitelleet ja kommunikoineet, kaikki menivät vain hiljaiseksi – ja siitä se sitten meni vain huonompaan suuntaan, ukilaisten hyökkääjä Sean O’Brien ihmetteli.

Juuri mukavampia mietteitä ei Korihaiden valmentajalla Damion Dantzlerilla ollut. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa mies vaikutti jo luovuttaneet varsinaisen voittojen tavoittelun.

– Meillä ei ole tarpeeksi aikaa jäljellä saada kaikki toimimaan yhdessä kuten haluaisimme. Pallonmenetykset tappoivat meidät, 28-0 nopeiden hyökkäyksien pisteet.

– Joukkueemme on hyvin nuori ja tärkein asia on opettaminen tässä vaiheessa. Nuorten pelaajien täytyy antaa tehdä virheitä. Niin kauan kuin yritys ja asenne ovat kohdillaan, se on ok. Tänään ei niin ollut 75 prosenttia peliajasta, Dantzler mietti.

Forssasta Korihaihin siirtynyt Markus Molenius pelasi mukiinmenyvän debyytin ja oli tappioon ehkä vähiten syyllinen pelaaja. Moleniuksen saldoksi 19 peliminuutissa tuli 9 pistettä.

Karhubasket – KTP 103 – 68

Ottelun tilastot

Toisesta kierroksen murskavoitosta vastasi Kauhajoen Karhubasket, joka myllytti KTP:n linkoussyklin läpi ottelun viimeisellä neljänneksellä. Neljäs erä meni Karhun nimiin luvuin 29-7 ja voitto oli selvä.

– Kolmas erä oli hyvä, siellä oli hyvää puolustamista. Saatiin ero kavennettua jossain vaiheessa 10 pisteeseen, mutta ihan katastrofaalisen huono viimeinen erä. Usko loppui, kun sieltä tuli pari helppoa kolmosta – koko juttu lopahti, KTP:n valmentaja Ray Ailus harmitteli.

– Kuten Reiska totesi he tulivat hyvin kymmeneen pisteeseen, mutta me emme lopettaneet puolustamista missään vaiheessa. Kaiken kaikkiaan aika ehjä esitys meiltä. Kuusi jätkää tuplanumeroissa pisteissä, se on haasteellisempaa vastustajallekin ottaa kaikkia miehiä pois, tauolla jatkosopimuksen allekirjoittanut kotijoukkueen valmentaja Jussi Laakso hehkui tyytyväisenä.

Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui tasaisissa ja pelitasollisesti kyseenalaisissa merkeissä. Kummankaan joukkueen valmentaja ei avauspuoliajan peliin ollut tyytyväinen.

– Se oli molemmilta joukkueilta aika nahkea se alku, mutta pikkuhiljaa se alkoi kulkea. Emme olleet Kotkaa nähneet tällä ryhmällä aiemmin, joten se aiheuttaa scouttaamisessa vaikeuksia. Päädyimme siihen, että pyrimme vähän pienempää vastustajaa vastaan pärjäämään vain isompien jaloilla, Laakso kertoi.

KTP taistelee yhä pudotuspelipaikasta, ja Ailus oli sinne selviytymisen suhteen toiveikas. Tosin harmaita pilviä Kotkan ylle toi sentteri Timothy Williamsin loukkaantuminen ottelussa.

– Meidän pitää ottaa tästä ottelusta ne hyvät asiat mukaan. Taistelemme yhä pudotuspelipaikasta, mikään ei siltä osin muuttunut tänä iltana. Minulle on ihan sama kuka sieltä tulisi pudotuspeleissä vastaan, kunhan vaan me olisimme siellä mukana.

– Kyllähän se [levypallopeli] suomeksi sanottuna kusee, jos heittotarkkuus kaaren takaa on tuota luokkaa. Se vaikuttaa myös, että meillä iso mies [Williams] loukkaantui heti kahdeksan minuutin jälkeen, Ailus kirosi sekä oman joukkueensa korinaluspeliä (levypallot 34-49) ja Williamsin loukkaantumista.

Kouvoissa alkukauden pelannut ja joukkueeseen tauolla liittynyt James Sinclair aloitti ottelun penkiltä ja keräsi lopulta 28 minuutissa 13 pistettä.

Helppoon voittoon viimeisellä neljänneksellä lasketelleen Karhubasketin Laakso oli ottelun jälkeen suunnannut katseensa jo viikonlopun Helsingin matkaan

– Meillä on todella tärkeä peli lauantaina Helsinki Seagullsia vastaan. Meidän tavoitteenamme on olla neljän parhaan joukossa ja ottaa kotietu pudotuspeleihin. Kävimme jätkien kanssa heti pelin jälkeen läpi, että keskittyminen alkaa välittömästi.

Kataja – Kobrat 105 – 73

Ottelun tilastot

Kierroksen kolmas kotijoukkueen riemukulkue nähtiin Joensuussa. Ennen maajoukkuetaukoa kangerrellut Kataja oli löytänyt peli-ilonsa väliviikon aikana. Kataja pommitti heti ensimmäisellä neljänneksellä 30-15-johdon, mistä kotiryhmä ei luopunut missään kohdin.

– Olin tyytyväinen kaikkien pelaamiseen tänään, mutta erityisen tyytyväinen uusien pelaajien suoritukseen. Kaikki ovat tosin auttaneet heitä pääsemään sisään nopeasti, Katajan valmentaja Greg Gibson kertoi.

– Tämä oli vain yksi ottelu, joten paljon työtä on jäljellä. Palloa jaettiin ja pidettiin hauskaa.

Ilonaiheita Katajalla riitti monia, sillä Tommi Huolila palasi loukkaantumisensa jälkeen kokoonpanoon ja keräsi 19 peliminuutissa yhdeksän pistettä ja 11 levypalloa. KTP:sta pelaajavaihdon myötä Joensuuhun tullut Kenneth Simms puolestaan keräsi vain 20 minuutissa 17 pistettä.

Lisää plus-saldon miehiä olivat 16 pistettä penkiltä tehnyt Jesse Niemi sekä Katajan paidassa debytoinut pelinrakentaja Eric Garcia. Garcia ei pettänyt häneen kohdistettuja odotuksia, vaan oli heti avauspelissään iskussa ja kenties jopa kentän ykköspelaaja. Uuden pointin 8 syöttöä olivat osa Katajan yhteensä 32 koriinjohtanutta syöttöä, mikä on seuran oma Korisliiga-ennätys.

– Ensimmäinen iloinen peli meiltä. Pallo liikkui, miehet liikkui. Ei lähdetty kovin laajalla pelikirjalla tänään, kun oli uusia miehiä kentällä. Kaikilla oli lopulta hymy herkässä, Katajan Niemi naureskeli.

– Eric laittaa pallon hyvin nopeasti liikkeelle, kaikki saavat kosketuksia ja jokainen pääsee omasta rytmistään tekemään suorituksia, Niemi kiitteli uutta takamiestään.

Kobrat oli liikkeellä ohuella kokoonpanolla ja muutaman avainmiehen kohtalaiset suoritukset eivät riittäneet haastamaan Katajan koko rivistön levyistä vyörytystä.

– Energiaton, haluton, mauton joukkue tänään kentällä. En tiedä mistä johtuu. Treeneissä tapellaan joka kerta, mutta se asenne ei välity nyt peliin. Olimme tänään todella huonoja. Huonoja heitonvalintoja hyökkäyksessä, pakissa ei mikään toimi, ei mitään intensiteettiä, Kobrien Ville Turja manasi.

– Ensi peliin täytyy miettiä se kokoonpano, millä saadaan energiaa ja halua kentälle.

Espoo United – BC Nokia 83 – 86

Ottelun tilastot

Espoossa kotijoukkue United taipui tappioon, kun BC Nokia vei ottelun jatkoajan nimiinsä 9-5.

– Pitkä tauko alla, paljon arvaamattomuuksia peliin lähdettäessä. Ehkä meiltä kuitenkin vain loppui puhti. Annoimme itsellemme ihan tarpeeksi monta mahdollisuutta voittaa, Espoo Unitedin valmentaja Ville Neva mietti.

Kotijoukkueen paras oli tutusti Jeb Ivey 24 pisteellään. Ivey paukutti todella kovia kolmosia vastustajien naaman edestä ja piti Unitedia pelissä mukana. Espoolaisten bensa kuitenkin loppui ja pelaamisen paras terä tylsistyi ja peli herpaantui ratkaisuhetkillä.

– Meidän ratkaisumme menivät malttamattomaksi. Suurimmaksi osaksi jäimme siihen, että otetaan vain se semivapaa heitto, eikä haeta vielä parempaa paikkaa, Neva kertoi.

BC Nokian parhaat pistemiehet olivat Dragan Labovic 22 pinnalla ja Devoe Joseph 21:n saldolla. Nokialaiset olivat tyytyväisiä kovaan voittoon jatkoajalla, mutta eivät läheskään koko ottelun kuvaan omalta osaltaan.

– Kova taisteluottelu. Olen ylpeä joukkueestamme, että haimme vierasvoiton jatkoajalla kovaa kotijoukkuetta vastaan, BC Nokian Joseph hymyili.

– Aika tuskainen eka puoliaika meiltä, siinä ei taktisia hienouksia nähty kummaltakaan. Kymmenen päivän tauko näkyi pelissä, Nokian valmentaja Ville Tuominen analysoi.

– Puoliajalla viesti oli vain, että pelaamme hieman huolellisemmin ja ei seisota jalat suorina. Olemme pelanneet todella paljon näitä tiukkoja pelejä ja olemme oppineet aiemmista virheistämme. Pelasimme viimeiset 15 minuuttia fiksusti puolustuspäässä, yritimme sysätä vastuuta vastustajalta niille pelaajille, joille ratkaisut halusimme.