NBA

Warriorsin supertähti Curry palasi, pommitti ja toi voiton

Stephen Curry palasi nilkkavammansa jälkeen takaisin kokoonpanoon ja pommitti heti Golden State Warriorsin voittoon. LeBron James nappasi pudotuspeliuransa 30. triplatuplan ja johti Cleveland Cavaliersin jatkoaikavoittoon Toronto Raptorsista.

Warriors – Pelicans 121-116
Ottelun tilastot

Viisi viikkoa nilkkavamman takia sivussa ollut Curry palasi kentälle ja oli heti ratkaisevassa roolissa, kun Warriors vei tiukan taiston New Orleans Pelicansia vastaan. Curry ampui paluuottelussaan 28 pistettä ja näytti siltä kuin ei olisi mistään vaivasta kärsinytkään.

Pelicans oli väkevä ottelun alussa ja otti johtoaseman omiin käsiinsä. Warriors toi penkiltä joukkueelleen herättäjän, kun Curry heitettiin kehiin vajaan kahdeksan minuutin jälkeen. Warriorsin supertähdellä ei kestänyt kuin 11 sekuntia, kun ensimmäinen kolmen pisteen heitto sujahti jo sukasta sisään.

− Se tuntui kuin ikuisuudelta, kun istuin penkillä. Yleensä kun valot tulevat takaisin halliin aloitusviisikoiden esittelyn jälkeen, olen yleensä menomielialalla. Nyt minun täytyi tahdittaa itseäni hieman toisin ja olla vain kärsivällinen. Kentälle pääseminen tuntui kestävän loputtomiin, mutta sitten kun pääsin sisään, se tuntui hyvältä, olin rentona ja pidin hauskaa, Curry kertoi.

− Se toi tunnelmaa halliin, paljon henkeä meidän joukkueellemme. Aika osuva sisääntulo ehdottomasti, Warriorsin Draymond Green kommentoi Curryn välitöntä kolmosta.

Pelicans kuitenkin johti peliä lähes koko ensimmäisen puoliajan ajan. Ryhmän johtavina pelaajina olivat tuttuun tapaan Anthony Davis (25/15) ja pudotuspeleihin vertynyt pelintekijä Rajon Rondo (22/12s).

Mestari-Warriors oli vahvimmillaan, kun ottelua ratkottiin viimeisen erän loppupuolella. Kotijoukkue nykäisi pienen mutta riittävän eron, ja Curryn ohella Kevin Durant (29p) laittoi kovia koreja sisään.

Warriors kesti Pelicansin pienehkön loppukirin ja otti toisen voittonsa ottelusarjassa, joka seuraavaksi matkaa New Orleansiin. Curryn vaikutus ja hänen paluunsa tuoma noste oli merkittävä Warriorsin mestaruussaumojen kannalta. Vaikka plusmiinus on epätäydellinen tilasto, oli Curryn lukema +29, kun muulla Warriorsin avainpelaajilla luku oli miinuksella tai vain kourallisen plussan puolella.

LeBron tarvitsi triplatuplansa lisäksi apuja ja sai niitä

Raptors – Cavaliers 112-113 ja.
Ottelun tilastot

LeBron James jatkoi hurjaa menoaan, kun Cavsin superstara keräsi pudotuspeliuransa 30. triplatuplan (26/11/13). Tällä kertaa Cavsin voittoon tarvittiin muutakin kuin LeBronin yksilösuorituksia ja niitä apuja hänelle löytyikin.

Itäisen konferenssin runkosarjaykkönen Raptors johti ottelua koko varsinaisen peliajan, eikä Cavs päässyt tasoihin pelissä ennen kuin viimeisellä minuutilla. Jamesin kaksi koria viime hetkillä toivat Clevelandin kuitenkin takaisin peliin ja lopulta myös jatkoajalle asti.

Jatkoajalla Kyle Korver (19p) ampui Cavsin ensimmäiseen johtoonsa onnistuneella kolmen pisteen heitollaan. Sitä johtoa kokenut ryhmä taas onnistui puolustamaan paremmin kuin selvän voittopelin käsistään päästänyt Raptors.

Tosin Raptors pääsi jatkoajan viimeisellä minuutilla yrittämään ottelun tasoittamista tai johtoon siirtymistä useaan otteeseen, mutta heitot kolisivat rautoihin yksi toisensa jälkeen. Vielä kolme sekuntia ennen loppua Fred VanVleet pääsi kokeilemaan lähes avointa kolmosta, mikä olisi tuonut johdon ja voiton Raptorsille, mutta sekään ei osunut.

Kahtena edellisenä kautena Raptorsin pudotuspeleistä tiputtanut Cavs otti ottelusarjan avauspelin nimiinsä ja riisti Torontolta kotiedun itselleen.

− Joukkuekaverini olivat uskomattomia tänään. He nousivat esiin niinä hetkinä, kun minä en ollut parhaimmillani, James kertoi.

− Saimme kirittyä pelin yhden-kahden pallonhallinnan otteluksi ja niistä hetkistä nautin eniten, James sanoi.

− Minulle kelpaa se heitto [VanVleetin voittoheittoyritys] kymmenen kertaa kymmenestä. Saimme hyvän heiton ilmaan, mutta se ei vaan pudonnut sisään, Raptorsin ykkösmies DeMar DeRozan (22p) kertoi.

− En tiedä oliko kyse hermoista vai mistä. Ammuimme itseämme jalkaan, kun meillä oli kymmenen pisteen johto, Raptorsin valmentaja Dwayne Casey harmitteli.

Ottelutapahtuman erikoisimpia hetkiä nähtiin pelin jälkeen, kun Cavaliersin penkkimies Kendrick Perkins ja rap-tähti Drake päätyivät huutelemaan toisilleen törkeyksiä. Perkins oli kuittaillut voiton jälkeen entiselle joukkuekaverilleen Serge Ibakalle, mikä sai Raptorsin ykkösfanin Draken vastaamaan alatyylisesti.