Kulukorvaus
Kertokaa nyt ensikertalaiselle, kannattaako koripalloilusta ansaittuja kilometrikorvauksia, eli niin sanottuja kulukorvauksia ilmoittaa verottajalle
Vai viedäänkö niistäkin vähäisistä euroista osa ???

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Master of Tact sanoi:Ylläpito siirtänee tämän varmaan oikealle alueelle.
Käsittääkseni, en ole veroasiantuntija:
Koripallon parissa veloitetut kilometrit perustuvat todellisiin, autolla tai muulla välineellä kuljettuihin kilometreihin työpaikan (esim. ottelusali) ja kodin välillä. Vaikutusta ei ole sillä, tuleeko esim. toiselta työpaikalta. Koripalloliiton alaisissa sarjoissa pelaavat joukkueet edustavat liittoon kuuluvaa rekisteröitynyttä yhdistystä, joka on velvollinen ilmoittamaan maksamansa palkat ja palkkiot verottajalle. Jos yhdistys ei näin tee, on työntekijällä velvollisuus ilmoittaa. Kilometrikorvaukset ovat verottomia eivätkä ne muuta pää- tai sivutyön palkkaan pohjautuvaa verotusta. Tai mitään muutakaan.
Matkakorvaus ei ole mitenkään kytköksissä esim. päätyössä tehtyyn matkakuluvähennykseen.

veronkiertäjä sanoi:Pilailetko? Yleisesti tunnettu tosiasia on, että urheiluseuroissa valmennus- ja muita palkkioita maksetaan tekaistuina kulukorvauksina juuri siitä syystä että kulukorvaus on verotonta rahaa mitä palkkio ja palkka eivät ole.
PikkuMikko sanoi:Ymmärtääkseni pelaajalle / valmentajalle, joka ei ole työsuhteessa seuraan voidaan maksaa max 2000 € / kalenterivuosi veropaasti kilometrikorvauksia. Tämän luulisi oleva hyvä tapa korvata juniorivalmentajien kuluja, mutta tuskin tästä liigatasolla on merkittävää hyötyä. Yli 2000 € osalta verottaja kai katsoo summan palkaksi ja verottaa henkilökohtaisen veroprosentin mukaan.
PikkuMikko sanoi:Minä luulin että näistä oli jo ainakin liigatasolla päästy eroon mutta ainakin Nikkarisen vihjailut tapaus Componentan kohdalla kyllä viittaisivat talläisten pimeiden korvausten olevan vielä (ainakin jossain) käytössä.
Ymmärtääkseni pelaajalle / valmentajalle, joka ei ole työsuhteessa seuraan voidaan maksaa max 2000 € / kalenterivuosi veropaasti kilometrikorvauksia. Tämän luulisi oleva hyvä tapa korvata juniorivalmentajien kuluja, mutta tuskin tästä liigatasolla on merkittävää hyötyä. Yli 2000 € osalta verottaja kai katsoo summan palkaksi ja verottaa henkilökohtaisen veroprosentin mukaan.
Jos pelaaja / valmentaja taas on työsuhteessa, työnantaja eli seura voi maksaa kulukorvauksia TODELLISISTA kuluista vaikka kuinka paljon. Tosin tällöin ei voi maksaa korvausta kodin ja työpaikan välisestä matkasta, sen kustannuksen saa vähentää verotuksessa työmatkakuluna. Eli Ville Mäkäläiselle tai Roope Suoniolle (olettaen että herrat ovat työsuhteessa seuroihinsa ja saavat palkkaa) ei voi maksaa kulukorvauksia Lahti-Kotka tai Lahti - Kouvola matkoista.
Noihin pimeisiin maksuihinhan Toikkakin viittasi syksyllä Kouvojen sivuille kirjoittamassaan viestissä.
PikkuMikko sanoi:Yli 2000 € osalta verottaja kai katsoo summan palkaksi ja verottaa henkilökohtaisen veroprosentin mukaan.
PikkuMikko sanoi:Eli Ville Mäkäläiselle tai Roope Suoniolle (olettaen että herrat ovat työsuhteessa seuroihinsa ja saavat palkkaa) ei voi maksaa kulukorvauksia Lahti-Kotka tai Lahti - Kouvola matkoista.