
NBA:n siirtomylly pyörii kiivaimmillaan, kun kaupanteko on mahdollista vielä muutaman päivän ajan. Viime päivinä on nähty poikkeuksellisen isoja siirtoja, mutta tällä kertaa suomalaistähti Lauri Markkanen saa viettää iltansa rauhassa.
NBA:n siirtomylly pyörii kiivaimmillaan, kun kaupanteko on mahdollista vielä muutaman päivän ajan. Viime päivinä on nähty poikkeuksellisen isoja siirtoja, mutta tällä kertaa suomalaistähti Lauri Markkanen saa viettää iltansa rauhassa.
NBA:ssa nähtiin yksi liigan historian uskomattomimmista vaihtokaupoista, kun Los Angeles Lakers hankki Dallas Mavericksin supertähden slovenialaisen Luka Doncicin vaihdossa tähtipelaaja Anthony Davisiin.
Utah Jazz voitti erinomaisella puolustuspelillä Orlando Magicin 113-99-lukemin ja utahilaisten suomalaistähti Lauri Markkanen rikkoi samalla NBA-urallaan 8000 pisteen rajapyykin.
Viime kaudella vähälle vastuulle jäänyt Miro Little vaihtoi huippukoulu Baylorin Utahiin, jossa vastuuta on tullut selvästi enemmän. Jatkuvasti eteenpäin pyrkivä nuorukainen paljastaa, miksi valitsi Utahin ja kertoo EM-kotikisojen kiinnostavan.
Kun urheiluvedonlyönti on viimein Yhdysvalloissa avautunut lähes kaikkialla maassa, on sillä ollut merkittäviä vaikutuksia kaikkiin urheilusarjoihin hyvin nopeasti. Myös koripallon kärkisarjassa NBA:ssa vedonlyönti muuttaa pelikenttää merkittävästi.
Suomikoripallon suurin lupaus sitten Lauri Markkasen tähtää NBA:n top5-varaukseksi, ja Miikka Muurisen tavoitteisiin on helppo uskoa, kun nuorukainen on rakentanut urapolkuaan jo 15-vuotiaasta asti huolellisesti ja harkiten.
NBA:ssa tahallaan häviäminen on arvossaan ja sitä tälläkin kaudella harrastaa useampi seura. Lauri Markkasen Utah Jazz on siinä juuri nyt aivan liigan etunenässä. Suomalaista itseään tahallaan häviäminen ei tosin miellytä.
Kun Lauri Markkanen teki Utah Jazzin kanssa massiivisen jatkosopimuksen, suomalainen vakuutti uskoa seuran tulevaisuuden näkymiin, vaikka oli tiedossa, että tästä kaudesta tulee joukkueelle hankala. Nyt Jazzin tahallaan häviäminen on saavuttanut jo tason, jonka pitäisi syvästi hävettää kaikkia mukana olevia.
NBA:n kausi 2024/2025 on jo pitkällä, ja taso pelikentillä on ollut kova. Kärkisijoista on käyty kova kamppailu kauden aikana, eikä selvää suosikkia voittajaksi vielä ole.
Mustapha Amzil pelaa viidettä kauttaan yliopistosarja NCAA:ssa. Hän on oman kylänsä supertähti, jonka tavoitteet ovat globaalin koripallon huipulla.