Uusissa hulppeissa puitteissa operoiva Kauhajoen ylpeys ei ole kultakaivos, mutta tavoittelee toiminnanjohtaja Mikko Katajiston vetämänä silti suuria – niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Kauhajoen Karhubasketilla on uusi toiminnanjohtaja. Uutuus on tosin suhteellista.

Mikko Katajisto vahvistaa oletuksen, jonka mukaan uutta on lähinnä se, että vuosia tehdyistä hommista on nyt vain alkanut saada palkkaa.

– Multa kysyttiin, että olenko kiinnostunut, miestä tarvitaan. Vastasin, että olen kiinnostunut.

Tarve ilmeni, kun seuran tapahtumaliiketoimintaa pyörittävän KB Events oy:n myyntipäällikkönä toiminut Mika Rinne päätti siirtyä muihin töihin. Rinne hoiti pestin ohessa myös Karhubasketin toiminnanjohtajan tehtäviä. Katajiston palkan maksaa heinäkuun alusta alkaen seura itse, joten pesti on Kauhajoella upouusi.

Karhubasket kertoi tiedotteessaan Katajiston vastanneen käytännössä katsoen kaikkien tällä vuosituhannella seuraan tehtyjen pelaajasopimusten solmimisesta. Sarka alkoi Katajiston mukaan ensimmäisestä jenkkivahvistuksesta sitten 1980-luvun alun ja Ron Billingslean, kun Greg Gibson hankittiin Kauhajoelle 1999 nostamaan seuraa ykkösdivisioonaan. Katajisto on ehtinyt myös valmentaa joukkuetta kahden vuoden ajan, minkä lisäksi taustalla on ykkösjoukkueeseen saakka kantanut pelaajaura 1990-luvulta.

– Ei tässä mitään virallista titteliä. Me ei täällä Etelä-Pohjanmaalla niin tittelinkipeitä olla, me tehdään ne hommat mitä pitää, luonnehtii Katajisto toimenkuvaansa.

Joskus tulee kuitenkin eteen tilanteita, joissa on pystyttävä kertomaan, kuka on, mistä ja millä asialla. Esimerkiksi Korisliigan palkintojenjaossa. Tuolloin varten Katajistolle improvisoitiin tilaisuutta varten varsin tenhoava nimike.

– Mulle heitettiin sellainen titteli kuin manageri. Siitä varsinkin oma pieni innokas koripallopoikani on ollut ylpeä, että isä on manageri.

Englanninkielinen verbi manage (suom. mm. hoitaa, järjestää, mahdollistaa) on toisaalta Katajiston kohdalla ilmeisen kuvaava.

Viimeiset neljä vuotta 48-vuotias Katajisto on toiminut paikallisen urheiluvälinekaupan toisena yrittäjänä. Koska pitäjä on pieni, kaikki liittyy kaikkeen: Katajisto seurasi liikkeen yrittäjänä vuonna 2019 pois nukkunutta Mika Perälää, jonka hän mainitsee paitsi hyväksi ystäväkseen, myös voimakkaaksi koripalloilulliseksi inspiraation lähteekseen. Urheilukaupan toinen osakas ja Katajiston yhtiökumppani on niin ikään kauhajokinen koripallomies – kuinkas muuten.

– Kyllä hän tiesi, että minulla sinne [seuraan] paloa on. – – Hienoja kokemuksia, hienoja ihmisiä, ja ihan yhteistyössä kaikki on sovittu. Ei näin pienellä kylällä voi olla kenenkään kanssa riidoissa, Katajisto tokaisee.

Yrittäjyyden ja aiempien kaupallisten töiden opit ovat Kauhajoen suomikoris-asteikolla hulppeissa puitteissa kovaa valuuttaa.

– Toki tuo areena on tuonut vähän uusia aspekteja tuohon, ei olla enää jumppasalissa, niin se on bisnes edellä mentävä. Siinä sitä hommaa riittää.

Taival pohjamudista kivikoviin europeleihin

Vain reilun 12 000 asukkaan Kauhajoen nousu Korisliigan kestomenestyjien joukkoon kaikkine areenaprojekteineen on suoritus, joka hakee vertaistaan koko suomalaisesta joukkuepallopelikentästä. Katajistolla, jos kellä, on muutakin kuin kutitustuntumaa nousun syistä ja seurauksista.

Kaikki palaa Katajiston omiin pelivuosiin 1990-luvulle, jolloin Karhu tahkosi alueellista Suomi-sarjaa. Sitten kuvioihin astui muuan lahjakas ikäluokka, joka pelasi C- ja B-pojissa SM-sarjoissa.

– Siellä oli esimerkiksi Rantamäen Antti, joka pelasi Namika Lahdessa, ja muutama muukin lahjakas poika. He rupesivat kypsymään miesten ikään. Sitten Rinteen Mika oli tulossa siinä kohtaa takaisin Korihaista Kauhajoelle, ja siinä kohtaa me päätettiin, että nyt voitaisiin näillä omilla pojilla lähteä koettamaan nousua.

– Siinä kohtaa me, jotka pelattiin – no, en minä nuorena miehenä, mutta siihen aikaan kaikki nämä, jotka pelasi – keräsivät itse sen rahan, mitä meillä siihen meni. Eikä meillä kukaan saanut palkkaa, kaikki meni kulkemiseen ja joskus saatiin vähän syötyäkin, Katajisto taustoittaa.

Rahallinen tuki kerättiin omakätisesti paikallisilta yrittäjiltä, joista suurin osa oli entisiä seuran miehiä itsekin.

– Tämän taustaryhmän rooli oli merkittävä: he ymmärsivät kuitenkin lajista, ja tunnettiin kaikki toisemme. Sen taustaryhmän avulla se lähti kehittymään, Katajisto avaa.

Vuosituhannen alkajaisiksi Karhu nousi valtakunnalliseen sarjaan, I-divisioonaan. Pelit olivat tyydyttävän kovia, mutta ajatus Korisliigaan kurottamisesta virisi vuoden 2005 haminoilla. Taustaryhmää laajennettiin entisestään, ja nousu onnistui keväällä 2007. Ari Tammivaaran pestaus päävalmentajaksi vuonna 2010 – Katajiston sanoin primus motoriksi – ”loi sellaisia suuntaviivoja ja kehitti sitä toimintaa ja teki sellaisia vaatimuksia, että organisaation oli pakko kehittyä”.

Tämän nelivuotisen kylvön satoa oli Katajiston näkemyksen mukaan myös Karhubasketin ensimmäinen mestaruus keväältä 2018. Siitä saakka Karhubasket on yltänyt Korisliigan finaaleihin joka kevät lukuun ottamatta koronakevättä 2020, jolloin mitaleita ei päästy jakamaan.

– Koskimiehen Janne on tuonut ihan omat vaatimuksensa siihen, ja meidän pitää tässä taustoilla pystyä vastaamaan niihin huutoihin. Kun me tuolla pienessä jumppasalissa pelattiin, niin ruvettiin miettimään bisneksen kannalta, ei siellä ole oheistiloja eikä muuta. Kyllä se vaatii taas sen seuraavan stepin, että mennään eteenpäin.

Seuraava steppi oli ”tällaisen innokkaan kaverin”, Petri Suokkaan, rakennuttama uusi uljas areena, johon seura pääsi siirtymään viime kaudeksi.

– Aika helppo siellä on toimia. Toki se on tuonut omiakin haasteita: nyt tämä on niin kuin bisnestä, ja se pitää saada tässä samalla rullaamaan, Katajisto sanoo.

Viihdebisnes Kauhajoella vaatii mukaan koko pitäjän. Siinä seura on kiitettävän hyvin onnistunutkin. Laajemmallekin toki tähytään, ja käynnistymäisillään on strategiatyö.

– Meillä oli selvä visio siitä, että haluamme lisää pelejä, kovia kansainvälisiä pelejä pelaajille, jotta he tulevat Kauhajoelle kehittymään huippuolosuhteissa ja huippuvalmennuksessa. Täällä on kaikki mietitty. Se kanava, miten ne pelaajat pääsevät framille myös eurokentillä, mitä seurataan Euroopan tasolla varmaan tarkemmin kuin Suomessa, se oli se seuraava steppi.

Europelien arvo on kuitenkin lähes täysin niiden tuomassa urheilullisessa haasteessa ja näkyvyydessä. Viimeiselle riville ei muodostu plusmerkkiä edes FIBA Europe Cupin tasoisissa kinkereissä.

– Toissavuonna, kun oltiin neljän parhaan joukossa, meillä meni 200 000 euroa ja me saatiin palkintorahaa kuusi tonnia. Siitä voi laskea, että mikään kultakaivos se ei todellakaan ollut. Mutta se on se suunta, että kovia kansainvälisiä pelejä, lisää tapahtumia, suomalaista koripalloa edelleen.

Vastineeksi europelit tuovat seuralle toki myös kontakteja, joista on Katajiston kertoman mukaan erityistä hyötyä vahvistuksia scoutatessa.

Kansainvälisiin peleihin Karhubasketilla on etsinnässä omat erilliset yhteistyökumppanit, joiden avulla toiminta rahoitetaan. Esimerkiksi mahdollisesta yhteistyötahosta Katajisto ottaa suomalaisen matkailualan.

– Kyllä meidän pitää kasvavassa määrin tähytä myös tämän talousalueen ulkopuolelle, mitä mahdollisuuksia sieltä tulee ja avautuu, ja sitä kautta pystyä hyödyntämään paitsi koripallon kehitystä ja kasvamista, myös tämän talousalueen; että me saadaan houkuteltua sieltä meidän brändillä yrityksiä mukaan tähän toimintaan.

Eurosarjoissa ei olla rahariihellä

Lähivuosilta Karhu tavoittelee paitsi menestyksen ylläpitämistä Suomessa, myös näkymistä kansainvälisillä kentillä. Liiganousua hakiessa oma junioritoiminta oli suvantovaiheessa, ja sen kehittäminen ja tehostaminen kuuluukin Katajiston remmin tavoitteisiin. Se sisältää alueellista yhteistyötä lähialueen seurojen – sekä mahdollisesti akatemiajoukkueen.

– Se on se seuraava steppi, että meillä on joku joukkue tässä välissä, johon me saamme omia junioreja ja alueellisia junioreja, jotka pääsevät pelaamaan myös kovia pelejä, ja sieltä sitten noustaan liigajoukkueeseen.

Yhdistyspohjaisen Karhubasketin taloudelliset hartiat eivät ole tuhottoman leveät. FIBA Europe Cupiin lähteminen oli seuralta iso satsaus, sillä toisin kuin BCA-karsintojen kohdalla, tämän turnauksen poikimien kustannusten kattamiseen liitto ei osallistu.

– Kyllä me uskotaan huomiseen. Haasteita on, niin kuin varmasti ihan jokaisella seuralla, urheiluseuralla ja koripalloseuralla pääsarjatasolla. Ei se mitään Amerikkaa ole. Kyllä tässä mahdollisuuksia on, mutta ei tämä taloudellisesti mitään kultakaivosta ole, Katajisto sanoo ja jatkaa:

– Mutta usko on tulevaisuuteen kova: me tehtiin päävalmentajan kanssa kahden vuoden jatkosopimus, että kyllä me uskomme tähän touhuun. Tuo areena mahdollistaa bisnespuolen teon siinä rinnalla, ja se palikka pitää kanssa panna kuntoon, jotta siellä hommat toimii ja tarjotaan yhteistyökumppaneille uusia mahdollisuuksia ja saadaan se sitä kautta runnaamaan.

”Ilme kertoo kaiken”

Kuluva kausi ei ole ollut suupohjalaisittain edeltäjiensä veroinen menestystarina. Epäonnistuneita ulkomaalaishankintoja on vaihdettu, ja vielä kauden alla muutamat kokeneet suomalaiset valttikortit lähtivät sittenkin ulkomaille. Muutokset ja peliliikkeet ovat purreet, mutta esimerkiksi ylemmän jatkosarjan paikka varmistui vasta alkusarjan vihoviimeisellä kierroksella.

– Tuli vääriä jenkkirekryjä, mitä me on tehty täällä kimpassa, mutta käytiin tilannetta läpi, ja päätettiin, kuinka asia korjataan. Paljon se vaatii aina työtä: ne eivät ole mukavia asioita, kun pitää jotakin vaihtaa. Haasteensa on ollut, mutta valmennus on tehnyt tuohon pelityyliin ihan pakon sanelemanakin muutoksia.

Muutokset osoittautuivat onnistuneiksi. Katajisto nostaa esimerkiksi joulukuun alussa Nokialta haetun vierasvoiton. Vajaassa kokoonpanossa oli mukana vain yksi ulkomaalainen: juuri seuraan liittynyt laituri Samme Givens.

– Se oli heti sellainen signaali. Siitä joukkueesta näki, että se oli oikea ratkaisu. Heillä oli ihan eri ilme, he reagoivat siihen asiaan yhdessä – ja olivat varmasti pitäneet keskenänsäkin palaveria, että nyt tässä täytyy ruveta pelaamaan, Katajisto toteaa.

Viime vuoden hopean kirkastaminen neljänneksi kullaksi on ilmiselvä tavoite. Tänä vuonna kantoja on kuitenkin ollut kaskessa niin paljon, että hieman vähempäänkin voi kenties olla jo orastaen tyytyväinen. Uusin kompastuskivi polulle tuli torstaina, kun seura ilmoitti Topias Palmin harjoituksissa kärsimän käsivamman vaatineen leikkauksen. Miestä voidaan odotella takaisin pelikentille aikaisintaan pudotuspelien loppuvaiheessa.

– Minun mielestäni suurin kriteeri on siinä, että joukkueen ilme on sellainen, että se kantaa. Kyllä se koripallossa yleensä niin on, että parempi joukkue voittaa – ja aina ei voi voittaa, sille ei voi mitään. Ilme kertoo kaiken.

Katajisto kehaisee vielä kannattajia antamastaan tuesta.

– Haasteista huolimatta he olivat jokaisessa vieraspelsisä bussilla tai kahdella kannustamassa: kyllä sekin kertoo jostakin. Jos meillä taustapuolella usko ehkä vähän horjui ja harmitus oli suuri, epäilemättä se oli heilläkin, mutta siitä huolimatta he olivat mukana ja tukemassa ja uskoivat siihen hommaan. Siitä huolimatta, että oli haasteita, usko huomiseen säilyi kaikilla.