NBA

Cavsin mestarivalmentaja sivuun terveydellisten ongelmien takia

Cleveland Cavaliersien NBA:n mestaruuteen ja viime vuoden finaalitappioon johdattanut valmentaja Tyronn Lue joutuu jättäytymään sivuun pitkään riivanneiden terveysvaivojen myötä.

Lue on joutunut jättämään jo kaksi tämän kauden ottelua kesken pelin ja yhden ottelun kokonaan välistä rintakipujen ja muiden oireiden takia. Cavaliers-valmentaja on myös kärsinyt uniongelmista koko kauden ajan.

− Olen käynyt monia keskusteluja lääkäreidemme ja GM Koby Altmanin kanssa sekä ajatellut paljon, mikä on parasta joukkueellemme ja omalla terveydelleni. Minun täytyy nyt ottaa taka-askel valmentamisesta toistaiseksi ja keskittyä saamaan vahvempi ja terveempi pohja, mitä kautta voisin valmentaan kauden loppuun, 40-vuotias Lue totesi seuran tiedotteessa.

− Minulla on ollut rintakipuja ja muita huolestuttavia oireita. Näitä on pahentanut unenpuute koko kauden. Vaikka olen käynyt läpi rutkasti erilaisia kokeita, emme ole löytäneet mikä varsinaisesti on vialla.

Mestaruuteen Cavsin toissa kaudella valmentanut Lue toivoo yhä voivansa palata Clevelandin joukkueen penkin taakse, kun pudotuspelit alkavat. Siihen asti joukkuetta valmentaa aiemmin apuvalmentajana toiminut Larry Drew.

− Olen yrittänyt työskennellä tämän ongelman läpi, mutta viimeinen asia mitä haluan, on että tämä vaikuttaisi joukkueeseen. Tavoitteenani on tulla tästä ulos vahvempana ja terveempänä versiona itsestäni, Lue linjasi tiedotteessa.

− Tämän olisi varmaan pitänyt tapahtua jo aiemmin. Hän on joutunut kokemaan paljon tällä kaudella, Cavaliersin tähtipelaaja LeBron James kertoi ESPN:lle.

Cavaliersin kausi on ollut kaikin puolin hankala. Alkukaudella peli ei lähtenyt kulkemaan ja itäisen konferenssin kärkisijat karkasivat käsistä jo silloin. Ennen siirtotakarajaa seura taas laittoi kokoonpanonsa lähes täysin uusiksi. Kauteen ovat mahtuneet myös Kevin Loven paniikkikohtaukset ja niistä myös joukkueen sisällä käydyt keskustelut.