NBA

Miljoonat odottavat, enää Lauri Markkasen ei tarvitse kuin pysyä ehjänä

Lauri Markkasen paikka Chicago Bullsin avausviisikossa katosi alta, kun seura pelaajakauppojen kautta hankki joukkueeseen nipun uusia pelaajia ja erityisesti All-Star sentteri Nikola Vucevicin ja toisen ison miehen Daniel Theisin.

Hetkellisesti monelle suomalaiselle NBA-seuraajalle saattoi iskeä pienimuotoinen paniikki Markkasen tulevaisuudesta. Suomalainen ei suostunut viime kesänä Bullsin jatkosopimustarjoukseen ja näytti siltä, että uhkapeli oli jättänyt Markkaselle korkeintaan kakkosparin käteen.

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. 210-senttisen suomalaisen huhtikuuhun on mahtunut NBA-uran ensimmäinen 0 pisteen ottelu, mutta tosiasiassa Markkasen panos vaihtopenkiltä sisään tulevana ja pienempiä minuutteja saavana pelaajana on ollut erinomainen.

Koko huhtikuun otteluissa Markkasen heittoprosentit niin kolmen pisteen viivan takaa kuin sen sisältäkin ovat selvästi oman uransa keskiarvoa parempia. Mukaan on mahtunut myös kourallinen erinomaiseksi luokiteltavia otteluita, missä suomalainen on tehnyt pisteitä likipitäen pinna per minuutti -tahdilla.

Samalla koko aiemman Bulls-taipaleensa avausviisikossa aloittanut pelaaja on osoittanut, että hän kykenee mukautumaan myös toisenlaiseen rooliin. Vaikka jokin tuleva työnantaja toivottavasti miettiikin Markkasta aloituksen pelaajana jatkossakin, on nyt nähty myös se, että penkiltäkin tullessaan suomalainen pystyy auttamaan joukkuettaan merkittävästi.

Olosuhteet eivät myöskään ole olleet erityisen edulliset pitkän hyökkääjän taidoista parhaiden kykyjen irti saamiseen. Bullsin kakkosviisikossa Markkanen ei kovinkaan usein ole ollut kutsuttujen hyökkäyspelien kohteena, pelintekijä Coby White pelaa pallollisena usein kuin päätön kana ja ylipäänsä chicagolaisilla on vaikeuksia tunnistaa hyökkäyspelissään joukkueelle edullisia pareja kentällä.

Kaikkeen tähän nähden Markkasen huhtikuu on ollut nappisuoritus. Hyvätapaiselta, rauhalliselta ja suomalaisen hieman vetäytyvältä persoonalta oli turha odottaa mitään haisevia protesteja aloitusviisikon paikan menettämisestä, mutta Markkanen on silti hoitanut niin tehtävänsä kentällä kuin kommentit sen ulkopuolella esimerkillisesti.

Nyt tärkeintä on vain se, että hän ei loukkaannu runkosarjan viimeisten 13 ottelun aikana tai säälipudotuspeleissä, jos Bulls niihin sattuisi selviämään kauden päätteeksi. Yksi iso kysymysmerkki suomalaisen kohdalla nimittäin on, että hän on jokaisella kaudella kärsinyt isommista ja pienemmistä kolhuista sekä joutunut niiden takia jättämään runsaasti pelejä väliin.

Merkit ilmassa ovat siis tällä hetkellä varsin positiiviset. Mitään kulman taakse asti kiemurtelevaa jonoa Markkasen agentin Mike Lelchitskin ovelle ei muodostu, mutta ottajia ja tuhdin sopimuksen tarjoajia on vähintään hyvä kourallinen.

Vaikka kausi ei ollut sellainen, mitä Markkanen ja hänen taustajoukkonsa olisivat vielä keväällä toivoneet, voi vedonlyönti silti onnistua ja parhaat kasinobonukset sisältävät monenlaisia etuisuuksia. Kunnollinen palkankorotus tulokassopimuksen viimeisen kauden seitsemän miljoonan palkkaan on joka tapauksessa luvassa.

Kaksi mahdollista tulevien kausien seuraa ovat San Antonio Spurs ja Dallas Mavericks. Teksasissa Markkanen istuisi todennäköisesti hyvin Mavsin eurolegioonaan ja Spursissa taas suomalaisen joukkuepelaamista ja erityistaitoja arvostettaisiin paremmin kuin Bullsissa.

Erityisesti San Antonio on esiintynyt Markkasen kohdalla huhuissa jo kuukausien ajan. Se ei tietysti vielä tarkoita mitään, ja jokaisella seuralla on pitkä rivi potentiaalisia nimiä listallaan, kun vapaiden agenttien terassikauden huuma alkaa.

Paluu Bullsiinkin on toki yhä mahdollinen, kun chicagolaisseuralla on oikeus kiinnittää oma varauksensa samoilla ehdoilla, kun joku muu joukkue hänelle sopimusta tarjoaa – se lienee kuitenkin se kaikkein epätodennäköisin (ja epämiellyttävin) vaihtoehto niin Markkaselle kuin kaikille suomalaisille NBA-faneille.