NBA

Tämän päivän 5 suurta koripallotähteä

Koripallo on ollut todella suosittu urheilulaji jo hyvin pitkään ja sen parissa on päästy todistamaan todellisia tähtihetkiä. Tässä artikkelissa esittelemme tämän päivän viisi suurinta koripallotähteä ja pohdiskelemme hieman lajin nykytilaa, joten mikäli aihe kiinnostaa, jatkathan lukemista!

Koripallo ja sen tähtipelaajat

Koripalloa seurataan silmä kovana. Faneja kertyy sekä otteluihin että tv:n ääreen jännittämään pelien parissa ja kannustamaan suosikki pelaajiaan ja joukkueitaan. Lajin suosio onkin nykyään valtavaa ja se näkyy myös monilla osa-alueilla. Esimerkiksi netissä tapahtuva vedonlyönti on nykyään todella yleistä koripallo-otteluiden aikana, joten sen tarjonta on myös kasvanut runsaasti parin viimevuoden aikana.

Koripallokentillä on vuosien saatossa nähty yksi jos toinenkin suuri nimi Kobe Bryantista Michael Jordaniin. Mutta ketkä ovat tämän hetken kuumimpia pelaajia? Nyt lähdemme tutustumaan heihin.

Lauri Markkanen

Ihan ensimmäisenä on tottakai mainittava suomalainen Lauri Markkanen, joka jo ensimmäisellä NBA-kaudellaan rikkoi lukuisia ennätyksiä. Tämä nuori koripallolupaus on pelannut uransa aikana muun muassa Chicago Bullsin riveissä, jonka lisäksi Markkanen on myös edustanut Suomen miesten maajoukkuetta. Markkanen pelasi viime kauden Cleveland Cavaliers -joukkueessa, johon hän siirtyi rahallisesti yhdellä suomalaisen urheiluhistorian suurimmista sopimuksista, kunnes hänet kaupattiin kesän EM-kisojen aikana Utah Jazziin.

Giannis Antetokounmpo

Giannis Antetokounmpo nimi on ollut jo parin viimevuoden ajan monien koripallofanien huulilla. Hän on yksi viimeisten vuosien merkittävimmistä NBA-tähdistä. Vuonna 2021 hän nousi huipulle voittamalla muun muassa NBA-mestaruuden. Kaudella 2022 tämän tähden pisteiden keskiarvo on ollut peräti 33,9, huolimatta hänen alkukaudella kärsimästään polvivammasta. Antetokounmpo pelaa parhaillaan Milwaukee Bucksissa ja hänellä on takanaan todella onnistunut kausi.

Kevin Durant

Kevin Durantin nimi nousi monien koripallofanien tietoisuuteen varsinkin vuonna 2021, kun hänet julistettiin monilla eri tahoilla kyseisen kauden parhaaksi NBA-pelaajaksi. Hänet nähdään Brooklyn Netsin riveissä, eikä tämän 33-vuotiaan pelaajan taidoista käy kiisteleminen. Kevin Durantia voidaan ehdottomasti pitää yhtenä viimeisten vuosien merkittävimmistä koripallopelaajista, sillä hän on uransa aikana saavuttanut runsaasti palkintoja ja rikkonut monia ennätyksiä.

Stephen Curry

Golden State Warriors -joukkueen riveissä pelaavalla Stephen Currylla on jo pitkä historia koripallon parissa. Jo kaudella 2014-2015 Curry voitti ensimmäisen MVP -palkintonsa. Tämä tunnettu pelaaja on nähty myös usealla NBA-kaudella niittämässä mainetta ja kunniaa uskomattomilla taidoillaan. Hän on uransa aikana myös lyönyt monia ennätyksiä ja voittanut useita palkintoja, eikä Curryn peli-into näytä olevan hiipumassa minnekään.

Nikola Jokić

Serbiasta kotoisin oleva Nikola Jokić on tilastollisesti tämän hetken parhaimpia NBA-pelaajia ja hän onkin ollut yksi NBA:n arvokkaimmista pelaajista. Kuluvalla kaudella Jokić asetti täysin uuden ennätyksen pelaajien tehokkuudelle, joka puhuu jo itsessään kuuluvaan ääneen hänen taidoistaan. Jokić nähdään pelaamassa Denver Nuggets -joukkueen riveissä ja tämän 27-vuotiaan palloilijan ura on parhaillaan todellisessa nousukiidossa.

Historiasta nykypäivään

Koripallolla on takanaan pitkä historia ja tästä vauhdikkaasta pallopelistä onkin nautittu jo useita vuosikymmeniä. Pelikentillä on vuosien saatossa nähty todellisia tähtiä, joista jokainen varmasti tunnistaa nimet kuten Michael Jordan, LeBron James sekä Kareem Adbul-Jabbar.

Joukkueiden riveissä nähdään kausittain uusia lupauksia ja suuria menestystarinoita, joista muutaman esittelimme tässä artikkelissa. Koripallo on todella suosittu laji, joka ilmenee niin sen harrastajien, fanien kuin myös pelaajien määrässä. Lisäksi tämä tunnettu urheilumuoto on löytänyt tiensä esimerkiksi vedonlyönnin pariin, jossa se on kasvanut todella yleiseksi tavaksi seurata otteluita. Kun kuluva vuosi 2022 alkaa pikkuhiljaa lähennellä loppuaan, voimme tässä vaiheessa jäädä mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraava kausi tuo mukanaan ja millaisia tähtiä tulemme näkemään NBA-kentillä.