Henrik Dettmann Susijengin huimasta voitosta: ”En ole koskaan valmentanut tällaista peliä”

Suomi teki ehkä kaikkien aikojen kovimman kirinsä, kun Susijengi voitti Bosnian MM-karsintojen vierasottelussa pelissä, minkä viimeisen erän suomalaiset veivät taistellen peräti 22 pisteen erolla.

Susijengi pelasi umpisurkeasti ensimmäiset puoli tuntia ja näytti täysin selvältä, että Suomen MM-kisaunelma murenee rumaan tappioon lohkojumboa vastaan.

− He shokeerasivat meidät pelin alussa. Emme vain löytäneet oikeaa viisikkoa, oikeita pelaajia kilpailemaan, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kertoi.

Viimeinen erä oli kuitenkin kuin toiselta planeetalta. Väsyneeltä, heikolta, hitaalta ja joukkuepelin unohtaneelta näyttänyt joukkue olikin yhtäkkiä Helsinki Globetrotters. Bosnian johto hupeni piste pisteeltä ja Susijengi kiri lopulta viimeisellä minuutilla ohi ja voittoon.

− Hyvin harvoin pelataan ihan tällaista ottelua. Tämä oli 389. otteluni maajoukkueen valmentajana, enkä ole koskaan valmentanut tällaista peliä.

− Tiedämme, että olimme hyvin onnekkaita, että pystyimme nousemaan takaa ja voittamaan ottelun. Pelaajille täytyy kuitenkin antaa kunnia, sillä he taistelivat takaisin, eivätkä luovuttaneet missään vaiheessa.

− Sanoin puoliajalla, että emme voi lähteä tästä salista ilman, että tiedämme antaneemme kaikkemme. Sen me teimme toisella puoliajalla, Dettmann kertoi.

Susijengi on yhä täysillä kiinni taistelussa paikasta Kiinan MM-kisoissa. On hyvin mahdollista, että kisapaikka ratkaistaan karsintojen viimeisessä ottelussa, kun Suomi matkaa vieraspeliin Venäjälle.