Juttusarjan ensimmäisessä osassamme Koripallo.comin toimitus oli Ateenan täyskahjossa derbyssä Panathinaikosin ja Olympiakosin välillä. Tällä kertaa vieraileva kirjoittajamme Mika Pukkinen oli jälleen Olympiakosin pelissä, mutta nyt Kaunasissa, missä kreikkalaiset jäivät pelkkään sivuosaan Žalgirisin vihreän myrskyn alle.

***

Olin huhtikuussa seuraamassa jääkiekon MM-kisojen IB-divisioonaa Liettuan Kaunasissa. Koska tämä tapahtuma voi olla hieman vieras monelle, niin avataan hiukan. IB-divisioona on siis jääkiekon MM-kisojen kolmanneksi korkein sarjaporras, josta voi nousta IA-divisioonaan, josta taas voi nousta varsinaisiin MM-kisoihin, missä Suomikin pelaa.

Kuten arvata saattaa, tuossa turnauksessa pelasi kisaisäntänä Liettua. Tiesin liettualaisen kannattajakulttuurin jo ennakkoon olevan hyvinkin vahvaa, mutta jo jääkiekkopeli tarjosi mahtavaa tunnelmaa, jollaiseen Suomessa ei juuri törmää kuin korkeintaan finaaliotteluissa.

Karnevaalitunnelma turnauksen päätösottelun jälkeen oli melkoinen, kun kisaisännät lopulta voittivat kultaiset mitalit ja nousivat divisioonaporrasta ylemmäs. Reilu kymmenentuhatta liettualaista meni sekaisin.

Mutta johan satuin hyvään aikaan Kaunasiin!

Oli nimittäin todellinen urheiluviikko Liettuan toiseksi suurimmassa kaupungissa. Jääkiekkoturnauksen kumpanakin välipäivinä Kaunasin liettualainen koripalloylpeys BC Žalgiris pelasi Euroliigan otteluita kreikkalaista Olympiakosia vastaan. Kyseessä olivat pudotuspelikamppailut paikasta Euroliigan Final Fouriin. Sinnehän piti ilman muuta päästä.

En saanut lippuja joukkueiden ensimmäiseen kohtaamiseen, koska ne olivat käyneet kaupan kaikki tyynni. Ostin siis lippuni vasta joukkueiden toiseen kohtaamiseen, joka muodostui lopulta ratkaisevaksi otteluksi kotijoukkueen suuntaan. Mikäli siis Žalgiris ottelun voittaisi, se etenisi Final Fouriin.

Vihreäksi muuttunut aulakuppila

Hankkiuduin turnauksen ensimmäisenä välipäivänä hotellini aulakuppilaan nauttimaan muutaman keskiketterän illansuussa. Satuin sopivaan hotelliin siinä mielessä, että aulakuppila näytti urheilua useammaltakin näytöltä.

Istuessani tovin aikaa, loppui myös Žalgiriksen ensimmäinen peli, joka luonnollisesti näytettiin tässäkin kuppilassa. Pelin jälkeen hotellin kuppilaan alkoi valumaan väkeä ottelusta. Hetkessä koko miljöö muuttui enemmän tai vähemmän Žalgiriksen vihreisiin väreihin. #ManoKomanda-paitoja näkyi päällä vähintään joka toisella. Vapaasti suomennettuna tuo hashtag tarkoittaa minun joukkueeni.

Hämmästyksekseni sain huomata, että Žalgirisiksen peliin oli hankkiutunut ihmisiä kaukaakin Liettuan ulkopuolelta, jotka tunnustautuivat liettualaisjoukkueen kannattajiksi. Luonnollisesti ympäri Baltian maita, mutta törmäsin myös esimerkiksi suomalaisiin.

Kaikki kehuivat, että Žalgiriksen peli on ainutlaatuinen kokemus, jonka atmosfääri pitää itse päästä kokemaan. Totesin monelle, että olen torstaina sinne menossa. Kehuivat, että hyvää on odotettavissa.

Kun olin katsellut jälleen yhden päivän jääkiekkoa, koetti päivä, jolloin illalla pääsisin paikan päälle todistamaan huipputason sarjaseurojen koripallo-ottelua. Aulakuppilassa kerrotut kokemukset ottelun tunnelmasta toki olivat nostaneet omia fiiliksiäni jo ennakkoon ottelun suhteen: tiesin, että nyt ei olla menossa kyläkorisotteluun, jossa puolapuut näkyvät edelleen kenttämiljöössä.

Olin ostanut lippuni mukavasti ennakkoon suoraan mobiilini, joten mennessä ei tarvinnut murehtia mahdollisista jonoista. Päätin kuitenkin lähteä noin puolitoista tuntia ennen peliä liikenteen haistelemaan tunnelmaa pelipaikalla.

Kun lähdin reilun puolen kilometrin päässä Žalgiris Arenalta sijainneesta hotellista ,sain hämmästyksekseni huomata jo käännyttyäni ensimmäisen korttelin taakse, että ihmisiä laahusti kohti areenaa pitkin katua todella paljon. Autot seisoivat risteyksissä jo siinä vaiheessa, kun hotellini liukuovat avautuivat ensimmäisen kerran.

Saattoi siis olla ihan hyvä idea lähteä ajoissa liikenteeseen.

Kun lähestyin areenaa, oli Žalgiriksen viirit viritelty pitkin kävelykäytäviä. Pääoven edustalle oli rekrytoitu nuorempaa sukupolvea heiluttamaan Žalgiriksen lippuja, jotka toivottivat itse kunkin tervetulleeksi tähän Euroliigan spektaakkeliin.

Vihreäksi muuttunut areena

Kun olin päässyt sisälle noin tunti ennen ottelun alkua, olivat käytävät äärimmillään täynnä väkeä. Vihreä oli selkeästi päivän väri: vastaan ei tullut kovinkaan monta, joilla olisi ollut kotoinen nahkarotsi niskassa. Päätin siis itsekin hakea oman Žalgiris-huivini, etten näytä täysin uunolta tässä porukassa.

Suunnistelin piippuhyllypaikalleni. Jääkiekkoturnauksen näyttämöstä päivässä koripalloparketiksi muuttunut areena veti koripallo-otteluun jokusen tuhatta ihmistä enemmän kuin jääkiekossa. Kun yläparvelle pääsin, oikeastaan vasta tajusin, miten valtava areena oikeasti on.

Koska saavuin katsomoon melko hyvissä ajoin, eivät katsomot olleet vielä aivan täynnä. Pikku hiljaa katsomot kuitenkin täyttyivät, kun ympäri käytäviä parveillut koripalloväki tuli mutusteltavineen ja oluttuoppeineen katsomon puolelle odottamaan ottelun alkua. Palvelut olivat mukavasti järjestetty, ja kaikkea evästä ja nautintojuomaa sai hakea käytävältä vaikka omalle katsomopaikalle asti.

Tunnelma alkoi nousta viimeistään siinä vaiheessa, kun joukkueet juoksivat kentälle lämmittelemään. Kuten tavallista on, se tapahtui vierasjoukkue edellä. Sekös innosti liettualaisyleisöä, jonka vihellyskonsertin läpi ei kuullut edes omaa ääntään. Ja tämä vielä siinä vaiheessa, kun katsomot eivät olleet vielä kuin korkeintaan puolillaan.

Kotijoukkue sai hieman erilaisen tervetulotoivotuksen tultuaan kreikkalaisvieraiden jälkeen areenalle.

Joukkueet vetäytyivät vielä lämpöjen jälkeen toviksi pois parketilta. Vierasjoukkueen tullessa esittelyineen parketille toista kertaa täyden yleisön eteen, en saanut pienintäkään selvää, ketä tässä joukkueessa pelaa. Kuuluttajan ääni jäi vihellyskonsertin alle. Kotijoukkueen sisääntuloa sen sijaan sävyttivät pyrotekniikka, ehkä jopa hieman liian kovalla ollut sisääntulomusiikki ja valtavan äänekäs kotiyleisö.

Alkutunnelmiin kuuluu luonnollisesti isäntien kansallislaulu, jota ei tullut esittämään paikallinen Costello Hautamäki: sen esitti kotiyleisön ilman sen suurempaa pyyntöä. Koko reilu viisitoistatuhatpäinen kotiyleisö veti kansallishymnin kuin mikä tahansa ”vähän isompi” kuoro.

Žalgiris Arenan joenpuoleiseen kaarteeseen sijoittunut Ultras-fanien porukka johti kotijoukkueen huutosirkusta. Siinä olivat mukana kaikki, jotka hallissa olivat. Jos Žalgiriksen pelaaja edes suunnitteli heittävänsä, oli jo vähintään kolmasosa katsojista nostaneet hanurinsa penkistä. Jos heitto sattui menemään sisään, etenkin kolmonen, niin Žalgiris Arenan rakenteilta kysyttiin lujuutta.

Liettualaiset aloittivat ottelun varsin mainiosti. Jokainen mahdollinen heitto upposi kreikkalaispuolustuksen taakse. Jossain vaiheessa Olympiakos onnistui hetkeksi nousemaan ottelussa tasoihin, mutta se oli vain hetkellinen notkahdus: isäntäjoukkue voi ottelun lopulta selkeällä erolla.

Voitto tarkoitti liettualaisille sitä, että se eteni historiansa toisen kerran Final Fouriin. Edellisen kerran Žalgiris oli siellä vuonna 1999, ja silloin irtosi voitto.

Kun Liettua on todellinen koripallomaa, huomasin tämän ottelun olevan todella merkityksellinen kotiyleisölle. Voitetun ottelun jälkeen Kaunasin kaduilla ei pettyneitä naamoja tullut vastaan. Tunnelmaa lisäsi varmasti se, että Žalgiriksen alku tämän vuoden Euroliigassa ei ollut paras mahdollinen, mutta se kaivoi tiensä hyvällä loppukirillä aina Euroliigan pudotuspeleihin saakka.

Žalgiriksen pelin atmosfääri oli ainutlaatuinen kokemus. Vaikka ei olisi edes suurin koripallofani, voi tällaiseen spektaakkelin hankkiutumista suositella hyvin lämpimästi. Suomalaiselle hintatasokaan ei tule vastaan, sillä piippuhyllypaikan tällaiseenkin peliin voi lunastaa vain kahdellakymmenellä eurolla. Ja kyse oli kuitenkin Euroliigan pudotuspeliottelusta.

Mika Pukkinen