NBA:n tuleva kärkivaraus iski summeritikarilla Real Madridin voittoon

Perjantain Euroliigassa toisen espanjalaisseuran Real Madridin ottelussa tähtiroolin nappasi itselleen Luka Dončić.

Punainen Tähti – Real Madrid 79-82
Ottelun tilastot

Dončić on yksi tulevan kesän NBA:n varaustilaisuuden kärkinimistä, jopa todennäköinen koko draftin ykkösvaraus. Jälleen kerran nuorukainen oli lähes täydellisessä vireessä joukkueen Euroliigan ottelussa Belgradin Punaista Tähteä vastaan.

Slovenialainen superlupaus oli varsinkin avauserässä täysin pysäyttämätön. Dončićin saldo oli sellainen, että vastaavia lukuja ei Euroliigassa ihan joka ottelussa nähdä: 12 syöttöä, viisi levypalloa, kaksi riistoa, kaksi syöttöä ja kuusi kertaa vastustajan rikkeen kohteena.

Toisella puoliajalla serbialaiset pääsivät paremmin peliin mukaan ja kirivät jatkuvasti takamatkaa kiinni. Kun ottelua oli jäljellä kahdeksan minuuttia, siirtyi Punainen Tähti ensi kertaa pelissä johtoon luvuin 66-64.

Myöskään Dončićille jälkimmäinen puoliaika ei ollut paras mahdollinen, kun pallonmenetyksiä kertyi useita. Slovenialainen joutuikin viime minuuteiksi penkille istumaan, tai sitten ehkä vain lepäämään.

Espanjalaiset olivat nousseet parin viimeisen minuutin aikana jälleen johtoon, mutta Tähti tuli tasoihin kuusi sekuntia ennen loppua. Real Madridin aikalisän jälkeen pallo pelattiin kenenkäs muunkaan kuin juuri Dončićin käsiin. Ensin slovenialaisteini rikkoi puolustajansa nilkat, otti askeleen taaksepäin ja naulasi tikarikolmosen keskelle koria 0,9 sekuntia ennen loppusummerin sointia.

− Jahtasimme häntä koko pelin, pyrimme väsyttämään hänet. Silti hänellä oli tarpeeksia voimia pistää pelin tärkein heitto sisään, serbivalmentaja Dusan Alimpijevic kertoi.

− Loistava peli, fanit varmasti nauttivat tästä. Meillä on yksi peli jäljellä, ja on meistä itsestämme kiinni pysymmekö neljännellä sijalla, 24 pistettä koko ottelussa tehnyt Dončić kertoi Euroliigan pudotuspelien kotietutaistosta.

− Mielestäni kokonaisuutena pelasimme erittäin hyvin. Meillä oli pari-kolme pallonmenetystä, jotka päästivät heidät takaisin peliin. Tiesimme, että he taistelisivat, eivätkä päästäisi pelistä irti. Säilytimme kuitenkin keskittymisemme ja pelasimme viimeiseen heittoon asti, Real Madridin valmentaja Pablo Laso sanoi.