Ymmärrän varoituksen, en ymmärrä vain tuota perustetta. Jos minä käytän sanaa "rotu", niin saan varoituksen. Se on aivan ok. Kun jotkut toiset käyttävät loukkaavaa termiä (esim Moskova Seagulls), joka tämän päivän poliittisessa kontekstissa on vastenmielisempi kuin vaikka n**keri tai h*m*, niin...
Ei kai tuo niin paha ollut, pieni kuittaus vaan velvollisuuksien jättämisestä. Esimerkiksi tällekin foorumille kirjoittavat erään Vilpas-joukkueen kannattajat, jotka sai huudella Moskova Seagullsia, ymmärtämättä kontekstia. He tuskin ovat viettäneet aikaansa esimerkiksi Meritopolissa, Butsassa...
Ja eihän näitä nyt muutenkaan aina erota, samaa rotua kun edustavat niin meni tarpeeksi lähelle. Kumpikaan ei ole inttiä käynyt, ja toisella kai lainvoimainen tuomio siitäkin väliinjättämisestä.
Tästä välieräparista, kolmen ja puolen katsotun pelin jälkeen, tulee mieleen nuoruuteni suosikkitaiteilijani Rocco Sifredi ja hänen suorituksensa. (Maaginen ja erinomainen taiteija muuten olikin mielestäni!) Nuorempi sukupolvi ei ehkä häntä muista, mutta hän oli tunnettu siitä ettei juurikaan...
Miksi D-K:n piti heittää pallo vastustajaa päin ja antaa tuomarille mahdollisuuden viheltää? Fiksu pelaaja olisi jättänyt tekemättä. Idioottimainen suoritus, jolla vahingoitettiin joukkuetta.
Salolaisten mielestä ero selittyy tuomareille, isohko merkitys heillä siis kun kolmannen pelin jälkeen pienin voittoero tulee todennäköisesti olemaan 13 pistettä.
Ottamatta kantaa itse asiaan, mutta tuossa saa jo käyttää hyvin reilusti mielikuvitusta, että saa tuon roina-aggressioksi. Ne raget on oikeasti jotain aivan muuta kuin kimpaantuneet haastattelut...
Tuliko varoitus siis homofobiasta vai siitä, että tunnustin harrastaneeni homoseksuaalisia suhteita? Lähinnä kiinnostaa sen takia, että osaan jatkossa välttää kyseistä aihetta.
Kiitos vastauksesta. Olen samaa mieltä kansanne, on erinomainen asia, että naisurheilulle on omat aiheensa ja palstat. Mutta kommentoimassani "NCAA" keskustelussa suurin osa viesteistä alkaa olemaan tyttöjen koripalloa, joten siksi kysyinkin asiallisesti, jos miesten ja tyttöjen urheilun voisi...
Ja muutenkin optimaalinen tilanne kun nämä keskustelut jaettaisiin. Sinun ei tarvitsisi lukea minun mielipiteitä "viime vuosituhannelta" ja minun ei tarvitsisi lukea näitä purkauksia vaan voisin keskittyä lukemaan kommentteja oikeasta koripallosta. Molemmat voittaisi.