Koripallo.com

1A-Divisioona 2018-19

Kaikki rulaa

Jepjep. Vähän nyt levähti näin pahasti käsiin #ratkaisuhetkillä. Kumma että hävitään kun vastustajalla kolme jenkulaa? Ei tarvitse montaa kertaa arvata mikä seura divarissa tekee #eettisintä työtä.
Eipä Turullakaan ollut järin monta oman kylän kasvattia joukkueessa. Jokainen taaplaa siten miten kykenee, Oululla on varmasti haasteita houkutella divaritasoisia pelaajia joukkueeseen. Siinä jää vaihtoehdoksi enää jenkit. Suomikoriksen kannalta on kuitenkin hienoa, että meillä olisi kattavasti joukkueita ympäri maan ja Oulu on ehdottomasti seutua, josta olisi toivottavaa kehittyvän pohjoiseen kunnollinen korispitäjä. Siitä taidetaan olla vielä aika kaukana, valtakunnallisissa juniorisarjoissa ei taida oululaisia järin käydä, mutta se että kylässä on divarijoukkue antaa toivoa että jospa se houkuttelisi lisää harrastajia ja kehittäisi seuran toimintaa niin, että juniorimyllyn laatu kehittyisi.

Ja saman tekstin voi kääntää näin:

Suomikoriksen kannalta on kuitenkin hienoa, että meillä olisi kattavasti joukkueita ympäri maan ja Turku on ehdottomasti seutua, josta olisi toivottavaa kehittyvän lounaaseen kunnollinen korispitäjä. Siitä taidetaan olla vielä aika kaukana, valtakunnallisissa juniorisarjoissa ei taida turkulaisia järin käydä, mutta se että kylässä on divarijoukkue antaa toivoa että jospa se houkuttelisi lisää harrastajia ja kehittäisi seuran toimintaa niin, että juniorimyllyn laatu kehittyisi.
 
Viestejä
36

Mulle lisäarvoa ja kiinnostusta Divari A:han tuo juuri hyvin eri lähtökohdista tulevat joukkueet. Oulun 3 jenkulaa täydennettynä muutamalla omalla " jyrällä" ja muualta junan tuoneella nuorella pelurilla. Loimaan jenkit + juniorit + Lahden siirtokunta. Forssan hyvin rajallisilla resursseilla koottu toimiva kokonaisuus. HBA:n vuosittaisen kermankuorinnan tuloksena syntyvä joukkue jne... Sarjannousun ollessa hyvin harvan tavoitteena kohdentuu mielenkiinto näiden eri lähtökohdista tulevein joukkueiden ja niiden pelaajien voimasuhteisiin ja kehittymiseen. Kuten esim. siihen, miten HBA:n juniorit pärjäävät Loimaan jenkuloiden ja varttuneempien pelureiden kanssa. Se, kuinka monta omaa kasvattia pelaa ei ole täysin epäolennaista mutta vähemmän tärkeää. Sarja tarvitsee ehdottomasti joukkueita joissa pelaa myös jenkuloita ja muualta toutuja kokeneempia kotimaisia pelureita. Sarjaan toki mahtuu myös korisliigan reservijoukkueita, Akatemiajoukkueita ja puhtaasti kasvattajaseuroiksi itseään kutsuvia joukkueita. Ei kuitenkaan mieluusti enempää kuin tällä kaudella.
 
Juuri näin. Ynnin lähestymiskulma antaa muille haasteen, johon tulee vastata. On hienoa, jos osa joukkueista pystyy pelaamaan kotimaisilla, mutta kun kyseessä on puoliammattilaissarja niin on hienoa, että sarjaa saadaan eri lähtökohdista tulevia joukkueita kuten Oulu.

Jääkiekossa on onnistuttu rakentamaan Liigan ja Mestiksen välille ulkoisesti hyvin toimiva farmijärjestelmä. Osalla joukkueista jotain farmirakennelmia onkin, mutta siinä voisi olla vielä isosti kehitettävää. En tiedä, onko siihen kaikilla vielä varaa...
 
Viestejä
4 501
Oulun 88 pisteestä tänään kolme jenkkiä yhteensä 85 pinnaa, kaikkien suomalaisten pistesaalis yhteensä 3 pistettä eli yksi kolmonen. Vain kahdella suomalaisella edes heittoyrityksiä, joista toisella tasan yksi heittoyritys. Surullinen taso divarissa tänä vuonna.
 
Viestejä
216
Hyvin pitkälti samaa mieltä, mutta toisaalta LaBa lähellä kaikkien aikojen kovinta divarijengiä ja surkea Ura saanee tehdä karsinnoissa ihan täyden päivätyön. Ei siis yleistetä kaikki divarissa paskaa ja Korisliigassa hienoo!
 
Viestejä
406
Oulun 88 pisteestä tänään kolme jenkkiä yhteensä 85 pinnaa, kaikkien suomalaisten pistesaalis yhteensä 3 pistettä eli yksi kolmonen. Vain kahdella suomalaisella edes heittoyrityksiä, joista toisella tasan yksi heittoyritys. Surullinen taso divarissa tänä vuonna.
Kannattaa tsekata muiden jengien rosterit läpi ja jenkkien määrät. Keskiarvoksi jää n. 1,5 / joukkue (veikkaus). Kaukana tästä Oulun esimerkistä.

Vallan toinen kysymys on, että haluaisitko Oulun jättäytyvän sarjasta pois? Minulle käy ilomielin yksi tälläinen joukkue sarjaan, jos se on ainoa vaihtoehto kyseinen joukkueen pelaamiselle.
 
Kaikki skulaa

Ja nyt puhutaan yhdestä pelistä. Onko sama suhde jenkkien ja kotimaisten pelaajien pisteidenteon välillä ollut myös kauden aikana? Ja koriksessa tapahtuu muutakin kuin korien tekoa, sellaistakin mitä ei tilastoida.

Jospa tämä on Oulussa vain realiteetti joukkueen sarjaan saamiselle, ja jospa tämä kuitenkin osattaisiin kääntää juniorimyllyn kehitykseen lajin suosion kehityksen muodossa.
 
Tykkää tästä: Nlkke
Viestejä
212
Tätä Oulun "korishuumaa" voi kääntää & vääntää miten haluaa, mutta vaikka olisi vahvatkin Oululaiset kermat pöksyissä ja "Oululainen koris" tuntuu hienoilta sanoilta, niin täältä muualta katsottuna tuo on ihan perseestä.
Kolme jenkkiä pelaa jokainen 40min ja tekee käytännössä kaikki pisteet. Ei junnuja millään valtakunnan tasolla, ei edes alueellisessa sarjassa. Ei jatkoon tämä pelleily. Tästä ei synny muuta kuin ylimääräisiä kustannuksia muille joukkueille.
Sukset tai luistimet jalkaan ja viette ne pallot roskikseen. Tai:
Teette koriksesta siellä pohjoisessa oikeasti junnuille kilpailukykyisen ja mielenkiintoisen vaihtoehdon junnuille harrastaa liikuntaa > junnujoukkueita valtakunnan sarjoihin > pohjaa edustukselle > jotain omaa...
Laitoin jo postitse etukäteen herneitä matkaan sinne "ylös", löytyy sitten omasta postilaatikosta kun tulee se olo, että pitää vetää vihertävää kuulaa nenuun...
 
Mites tämä sitten tehdään? Miten paikkakunnan potentiaalisimmat juniorit saadaan koripallon pariin ja ikäluokkansa valtakunnallisiin sarjoihin? Voisiko miesten edustusjoukkue olla sellainen käyntikortti joka innoittaisi ensin seuraamaan pelejä ja sitten mukaan seuraan? Minulla ei ole mitään hajua siitä miten Oulussa hommaa hoidetaan kun en ole koko paikkakunnalla koskaan käynyt, mutta ihan jo nopea basket.fi:n selaus kertoo että ainakin U16-sarjoissa Oululla on joukkueita sekä pohjoisessa että keskisessä sarjassa ja miesten joukkueessa pelaa useampi nuori pelaaja, yksi 16-vuotiaskin. Se tarkoittaa toivon mukaan kovatasoisia harjoituksia ja kehitystä niin, että jospa heistä olisi joskus johonkin peleissäkin.

Olet ihan oikeassa, koriksesta pitää saada Oulussa junnuille varteenotettava laji. Pelkkä ykkösessä palloilu kolmen jenkin turvin ei ole kauaskantoista kotimaisen koriksen kannalta. Mutta jostain se on aloitettava ja Oulu on tällä hetkellä koriskartalla kaukana kaikesta, erit. niiden pelaajien silmissä jotka ykkösessä voisivat jo nyt saada jotain aikaan. Vettä on virrannut Oulujoessa siitä, kun Vanttajat ja Laaksot pelasivat A-poikien SM-sarjaa oman kaupungin väreissä ja vieläpä voitokkaasti.
 
Tykkää tästä: Nlkke
Se tarkoittaa toivon mukaan kovatasoisia harjoituksia ja kehitystä niin, että jospa heistä olisi joskus johonkin peleissäkin.

Olet ihan oikeassa, koriksesta pitää saada Oulussa junnuille varteenotettava laji. Pelkkä ykkösessä palloilu kolmen jenkin turvin ei ole kauaskantoista kotimaisen koriksen kannalta. Mutta jostain se on aloitettava ja Oulu on tällä hetkellä koriskartalla kaukana kaikesta, erit. niiden pelaajien silmissä jotka ykkösessä voisivat jo nyt saada jotain aikaan. Vettä on virrannut Oulujoessa siitä, kun Vanttajat ja Laaksot pelasivat A-poikien SM-sarjaa oman kaupungin väreissä ja vieläpä voitokkaasti.
2012-2013 oli nykyisen Ynnin ensimmäinen kausi divarissa. Nyt on seitsemäs kausi menossa. Sarjapaikan on turvannut alusta lähtien jenkit. Koko sinä aikana toiminta ei ole ainakaan ulospäin katsottuna juuri edennyt. Jos tähän ollaan Oulussa tyytyväisiä, niin eikö se riitä?

Vaikka itsekin haluaisin divarista sellaiset seurat pois, joiden toiminta näyttäytyy kaudesta toiseen päämäärättömänä selviytymisenä.
 
Viestejä
113
Joko saadaan tänään molemmat välierät poikki? Lahti varmaankin voittaa, mutta miten käy Loimaalla? Biisonit olleet kovassa iskussa just oikeaan aikaan
 
Kemijärven Jooseppi

Hyvin laittaa Lahti Oulua vastaan edelleen kampoihin. Kotijoukkue on selvästi joutunut kaventamaan rotaatiotaankin niin, että penkiltä on vain kaksi käynyt kentällä kun taas Oulu pelaa ihan koko penkkinsä leveydeltä. Ihailtavaa. Jännittävää.
 
Viestejä
400
Oulu pelasi vain 7 miehellä. Kyllä Sinun Jooseppi olisi pitänyt mennä kahdeksanneksi, niin olisi Ynni voittanut. Nyt väsy painoi kun ei ollut kuin 2 penkillä. Seuraavaan kertaan sitten.
 
LahtiMies

Huhhuh, olipas kolmas peli oikein trilleri. Kovaa sai pelata, niinkuin pleijareissa kuuluikin. Nyt Lahti vs. Lahden kasvatit finaali. Kyllä on tavallaan todella ylpeä olo kotikaupungista.

Maanantaita odotellessa!
 
Viestejä
406
Lahti vastaan "Lahdesta ulos heitetyt" on ihan mielenkiintoinen finaalisarja! Bisonsilta koko HBA sarjan kipeänä joku. Viimeisessä pelissä oli useampi.
Toivotaan että molemmin päin saadaan mennä täysillä rostereilla. Ja ettei Karvoselle iske lukko päälle Lahtea vastaan.

Onhan tässä aika paljon erityislatausta M1DA - Sarjan finaaliksi!
 
Viestejä
400
Saa kai Biisonit ottaa mukaan myös pääkaupunkiseudulta tulleet pelaajat, kaksi jenkkiä sekä Loimaan omat kasvatit. Tämä kokonaisuus on LoKoKo Bisons.
 
Viestejä
4 501
2012-2013 oli nykyisen Ynnin ensimmäinen kausi divarissa. Nyt on seitsemäs kausi menossa. Sarjapaikan on turvannut alusta lähtien jenkit.
Pyytäisin saada huomauttaa, että esimerkiksi 2014-15 Oululla oli kasassa divarissa sellainen joukkue, jolla olisi voitettu tämän vuoden divari. Kolme hyvää jenkulaa (Baker, Hill ja Wright), Cedu Latimer, Eskola, Vanttaja, nuorin Mäkäläinen ja sitten vielä hyviä peruspelaajia kuten Clement ja Kauro.

Ouluhan olisi saattanut olla kyseisellä kaudella jopa nousijaehdokas, mutta yksi sen ajan parhaista divarijenkeistä eli Josh Nofflet lähti muutaman matsin jälkeen Tarmoon ja Ukissa ja Kouvolassa edelliset kaudet liigaa pelannut Lawrence Wright ei koskaan palannut joulutauolta.

Sen jälkeen onkin ollut sitten alamäkeä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
216
Lahti vastaan "Lahdesta ulos heitetyt" on ihan mielenkiintoinen finaalisarja! Ja ettei Karvoselle iske lukko päälle Lahtea vastaan.
Onhan tässä aika paljon erityislatausta M1DA - Sarjan finaaliksi!
Jotta saadaan tasaset finaalit, niin koetetaaan saada toinenkin Biisoni heräämään, kun Karvosen-poika näyttää jo sisuuntuneen: Henttonen on se, jolla on lukittanu. Välillä ei ole edes vapari rautaan osunut Lahen huutomyrskyssä!

Välieräpareista vielä:
Ynni oli just niin vaikea LaBalle kuin ennakoitiin. Toinen Oulun keikka oli tosi lähellä. Kotiyleisön kovalla tuella kuitenkin homma kääntyi ja väsy iski Ynnille, niinkun joka pelissä. Korin alla LaBalla paljon parannettevaa, mutta Biisoneita vastaan siellä pitäs olla paljon enemmän tilaa. Rosterin kavennus joka pelissä vähän mietityttää.

HBA tais heittää Biisonit finaaliin? Sen verran luokattomia oli jokaisessa kolmessa pelissä 3p%. Varsinkin Sudenpentu Tahvanaisen ranne näyttä jäätyneen aika pahasti joka pelissä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös