Toinen murhe on kolmostarkkuus. OKC oli kauden loppupuolella (AS jälkeen) tarkin kolmosten heittäjiä ja nyt ollaan paljon huonommalla tasolla (32.4% vs 40.5%) vaikka suurin osa heitetään ihan hyvistä paikoista välillä liiiankin kärsivällisesti rakentaen. Kolmosten osuminen jatkossa ratkoo tätä molempiin suuntiin.
Joo. Heittopäivän onnistuminen näyttelee isoa osaa. Minnesota heitti luokattoman huonosti kahdessa ekassa pelissä. OKC heitti myös huonosti kolkit toisessa pelissä, mutta midrangesta meni suunnilleen kaikki sisään ja SGA:n loistopeli toi selkeän voiton. Ja tuomarit auttoivat isosti.

Nyt sentään tuomarit puhalsivat muutaman virheen kolkin takanakin, mutta toki hirveä määrä jäi vielä puhaltamatta.
No veikkaan, että seuraava peli on taas tasainen kun tuskin Minnesota noin hyvin osuu uudelleen. Veikataan sarjan menevän 4-1 OKC:lle.
Katselin hieman on/offia ja lineuppeja ja fakta on se että tuo avaus SGA-JWill-Dort-Chet-IHart on hädin tuskin plussalla. Muutenkin kahden pitkän kombon netrating ei kummoinen ole ja etenkin hyökkäyspäässä on vaikeaa. OKC on aika säännöllisesti ollut vaikeuksissa juuri pelien alussa.
Juzo on moneen kertaan mainostanut, että "Lauri ei mahtuisi OKC:n avaukseen". Mutta kyllähän jos Laurin laittaisi tuohon viisikkoon Chetin tilalle, niin OKC:n hyökkäyspelaaminen olisi ihan pirusti vaarallisempaa. Laurin heittouhka on kuitenkin ihan eri levelillä kuin Chetin. Nytkin Minnesota sumputti rajusti keskustaa, kun ennemmin annetaan tilaa Chetille ja Dortille kaarella kuin jätetään SGA/Williams pelaamaan 1-vs-1.
Toinen murhe on kolmostarkkuus. OKC oli kauden loppupuolella (AS jälkeen) tarkin kolmosten heittäjiä ja nyt ollaan paljon huonommalla tasolla (32.4% vs 40.5%) vaikka suurin osa heitetään ihan hyvistä paikoista välillä liiiankin kärsivällisesti rakentaen.
Joo. Aloitusviisikon playoffien kolkkiprosentit ovat surkeat. Aloitusviisikon kolkkiprosentit välillä 27,8 - 31,3. Jopa Luguentz "Parempi heittäjä kuin Lauri" Dort on osunut vain 29,2%.
Mutta joo. Kyllä OKC on tällä hetkellä suosikki mestariksi. Idän puolella Knicks-Pacers -sarjan pelillinen taso ei ole ollut kovinkaan hyvä.