Koripallo.com

Divarin suurin plussa ja miinus

inter

Ailahtelevasti pelannut nuori ja vauhdikas Pantterit oli kaiken kaikkiaan positiivisin joukkue. Jengi oli useimpien "asiantuntijoiden" listalla varmojen putoajien joukossa ennen kauden alkua. Vaikka tuppuroi pinnoja Lapualle kirjanpitonsa kautta, silti Hesan paras divarijoukkue. Ei siis ollutkaan sattumaa kun antoi ennen kauden alkua hyvin onnistuessaan vauhtia jopa Hongalle.

Lapua oli kai suurin pettymys johtuen tietenkin turhasta hehkutuksesta ennen kauden alkua. Huutopisteet Panttereilta olivat kultaakin kalliimmat lopussa. Suoritti uskomattoman loppukirin.

Helsingin Namika: Porukalla oli kovat tavoitteet ennen kauden alkua ja aivan realistiset sellaiset. Nuori ja taitava suomalaisjoukkue (huom!) ei vain jotenkin onnistunut.

Karkkila, Forssa, Kauhava, Nokia, Salo omalla tasollaan. Ei mainittavaa. Saloa tosin itse veikkasin kovemmaksi joukkueeksi ja jopa todelliseksi uhaksi Karkkilalle.
 
Kauhava ?

Kauhavalla oli vielä muutama vuosi sitten joukkue IV divisioonassa, mutta nyt ei enää sielläkään !
 
Patu

inter sanoi:
Namikan vahvuus ja samalla heikkous on joukkueen tasaisuus. Sellaista tosi kovaa viisikkoa ei ole pystytty kehittamaan mika pystyisi tiukassa paikassa ratkaisemaan ja jonka yhteispeli olisi saumatonta ja ylivertaista. Joukkueella on 18 ukkoa pisteilla mutta vain nelja on tehnyt keskimaarin yli 10 pinnaa. Varmasti hauska vetaa harkkoja kun on noin paljon taitavaa pelaajapohjaa. Todella kunniotettavaa YMCA henkista puuhaa. Jokainen oman seuran poika paasee ihan oikeasti pelissa kentalle. Aivan teravimmalle huipulle tallaisella demokratialla on mielestani kuitenkin vaikea paasta. Siis TAYDELLINEN vastakohta Lapuan puuhastelulle, Ja mita luulette pidemman paalle: Kumpi suunta vie kotikorttelin palloilua paremmin eteenpain pitkalla aikavalilla? Tietenkin hieman epareilu vertaus kun tietaa paikkakuntien vaestopohjan ja namikan pitkat perinteet, mutta kuitenkin.
 
analyysiä

Joo, Pantterit oli positiivinen tällä kaudella.

Nokia pelasi myös komean kauden. Lähellä oli sensaatio että joukkue olisi ollut karsinnoissa noiden ulkomaalaisvahvistuksiin panostaneiden kärkijoukkueiden seassa. Compo on myös nousunsa selkeästi ansainnut ja karsinnossa on jännä katsoa miten Karhu ja Fokopon käy.
 
forssalle onnea

analyysiä sanoi:

Täältä karkkilasta toivotamme FoKoPo:lle onnea ja menestystä karsintasarjaan. Tulemme myös sankoin joukoin kannustamaan teitä karsintapeleihin. Mikä olisi parempaa herkkua faneille kuin paikallisottelut karkkilan ja forssan välillä. Nyt niistä pystyisi nauttimaan kun eräs suku forssan koripallosta siirtynyt/siirretty sivuun. Niitä aikoja emme kaipaa, mutta nyt sydän on forssan puolella.
 
Mielenkiintoista

inter sanoi:
Ailahtelevasti pelannut nuori ja vauhdikas Pantterit oli kaiken kaikkiaan positiivisin joukkue. Jengi oli useimpien "asiantuntijoiden" listalla varmojen putoajien joukossa ennen kauden alkua. ..

Kekkonen oli Pantteriporukan kaikki kaikessa viime kaudella. Kun herra sitten haihtui kuvioista ennustettiin jo ennen kauden loppua suurta katastrofia, ja onnetonta seuraavaa kautta. Ei olisi uskonut kun peli jopa parani. Ei tietysti lainkaan Kepan vika, mutta osoittaa ettei kaikki ole ollut yhden kortin varassa. Hieno suoritus Panttereilta. Potentiaalia on. Forssa lienee voi todistaa asian ;), Kokemusta puuttuu, mutta aika hoitaa tuon ongelman. Hassinen ja Liimo pelasivat hienon kauden. Onnea todellakin koko joukkueelle..
 
Liitto

Rekola loisti :D alkukauden ja oli loppupuolella ihan onneton ???.
Loppukausi oli just niinku koko viime kausi ja pysyi sarjassa kiikan kaakan.
Ei paljon auttanut salaliitto Topon kanssa. Ainakaan RU ei paljookaan netonnut. :mad: ???
 
miten niin?

Liitto sanoi:

miten niin ei netonnut? ???
saivat hyvän joukkueen, kannattajia ja sarjapaikka säilyi!?!!!
ei tälläisissä liitoksissa rahaa vaihdeta.

keväällä keskittyivät käsittääkseni A:n SM:ään joka poiki Final Fourin järjestelyoikeudet!
;D
 
Ymmärrys hoi!!!

Liitto sanoi:
Rekola loisti   :D alkukauden ja oli loppupuolella ihan onneton  ???.
Loppukausi oli just niinku koko viime kausi ja pysyi sarjassa kiikan kaakan.
Ei paljon auttanut salaliitto Topon kanssa. Ainakaan RU ei paljookaan netonnut. :mad: ???

Etpä oo paljon kokoonpanoja ja RU/ToPon taktiikkaa seurannut. Kausi meni niin putkeen kun vain olla ja voi. Yli 20 pelaajaa sai divarikokemusta (suurin osa-89-86 syntyneitä), sarjapaikka varmistui ajoissa, mestikajunnut saivat peliaikaa, Eskola vakiinnutti paikkansa mestikassa ja ToPon a-junnut taistelevat mestaruudesta. Kaikki osapuolet nettosi toisin kuin PuHun aikana.
 
Heat

Liitto sanoi:
Rekola loisti   :D alkukauden ja oli loppupuolella ihan onneton  ???.
Loppukausi oli just niinku koko viime kausi ja pysyi sarjassa kiikan kaakan.
Ei paljon auttanut salaliitto Topon kanssa. Ainakaan RU ei paljookaan netonnut. :mad: ???

On myös organisaatioita, joiden ei tarvitse netota. Tuntuu ihan tarpeeksi hyvältä kun pelaajat nettoavat. Rekola vei taas muutamia pelaajia selvästi eteenpäin tällä kaudella. Hatunnosto sinne samoin kuin Akatemian suuntaan.
 
floppi

Kaiken kaikkiaan suurin miinus koko kaudella on ollut Turun koripalloilu, ihan joka tasolla. Ja jopa kiekkoilijat ovat olleet unessa. Onks Turuus huono ilmasto, kun kaikki menee pieleen?
 
riippuu

vk10 sanoi:
Toppeja:
Componenta
Nokia

Floppeja:
Lapua
HNMKY
Huima

Riippuu siis ennakko-odotuksista. Nokiakin voisi olla floppi. Porukka on tosi kova. Olis helposti (?) pystynyt tekee pantterit Forssalle, Kauhavalle ja muillekin. Mutta kun ei suksi luistanut niin ei. Karkkilan nousu taas oli odotettu.
 
roikkuu

riippuu sanoi:

Ainakaa täällä ei moni osanut Nokiaa veikata noinkin ylös. Componenta sen sijaan oli paljon ylivoimaisempi kuin mitä luultiin.
 
älähän nyt

floppi sanoi:
Kaiken kaikkiaan suurin miinus koko kaudella on ollut Turun koripalloilu, ihan joka tasolla. Ja jopa kiekkoilijat ovat olleet unessa. Onks Turuus huono ilmasto, kun kaikki menee pieleen?

Kuinka huono ilmasto sitten Helsingissä onkaan. Saastuneitako ne Jokerit lätkäliigassa olivat.
Liigan kalleimmalla ja nimivahmimmalla joukkueella alkoi kesäloma ennen aikojaan. No keväällä taitaa se liikennekin saastuttaa, ainakin Helsingissä.
 
jeee

älähän nyt sanoi:

Jokereilla oli liian monta Turun keikkaa, jos siis koripallosta puhutaan. Onneksi Tepsi on vahva ;)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös