Vs: Euroopan sarjat kaudella 2012-2013
Rööriroopen kertomukset osa I: Euroopan hienoin koripallomaa
1. Johdanto
Hyvin nukuttujen yöunien luontainen jatkumo oli ns. youtube-kännien hankkiminen. Ei aikaakaan, kun saavuin vanhojen koripallovideoiden pariin. Samalla aloin miettiä, mikä on itselleni henkilökohtaisesti se kaunein koripallomaa tässä maanosassa.
2. Historia
Lähdin liikkeelle aina 1970-1980-luvuilta ja aloin tarkastella tilannetta aina nykypäivään asti. Listaani mahtui muutama maa, jotka kuitenkin jouduin vähitellen yliviivaamaan henkilökohtaisten kriteereiden muotoutuessa: Espanja, Venäjä (Neuvostoliitto), Liettua ja Serbia (Jugoslavia). Jäljelle jäi ykköspallille Kroatia. Selvitän miksi.
Kroatia oli 1970-luvulta aina Jugoslavian hajoamiseen asti Euroopan kiistatta kovin koripallomaa. Kroatialaiset pelaajat olivat jugoslavialaisen koripallokoulun tuotteita ja nauttivat Aca Nikolicin pedagogisia suuntaviivoja. Jugoslavian maajoukkue oli aikansa kiistatta paras eurooppalainen koripallojoukkue ja aina valtaosa pelaajista oli syntyperältään kroatialaisia. Otetaan tarkasteluun vaikkapa vuoden 1989 EM-kisaryhmitys, koska tällöin maan kultainen sukupolvi oli aallonharjalla. Drazen Petrovic, Toni Kukoc, Dino Rada, Stojko Vrankovic, Zoran Cutura sekä Zdravko Radulovic (niin ja näin). Terävimmät varmaan pystyivät laskemaan, että puolet pelaajista olivat kroatialaisia. Miksi Jugoslavian maajoukkue yhdistetään kuitenkin niin suorasti aina Serbiaan, vaikka todellisuudessa suurin osa pelaajista oli kroatialaisia?
Kroatian kultainen sukupolvi, joka saavutti Jugoplastikan kolme perättäistä Euroopan mestaruutta, aiheuttaa vieläkin lajiaktiiveissa kylmiä väreitä. Kukoc, Rada, Tabak, Perasovic; kaikki kroatialaisia pelaajia. Joukkuetta valmensi Belgradista lähetetty Bozidar Maljkovic, joka hänkin oli syntynyt Kroatiassa, mutta varttunut Serbian alueella.
Maan koripallo rinnastuu todella hyvin itse koripallokuninkaaseen, joka siitettiin Sibenikin rannikkokaupungissa. Hän harjoitteli kahdeksan tuntia päivässä, kuten Jugoslavian koripallokouluissa oli tapana. Hän puhui vapaa-ajallaan vain koripallosta, kuten Jugoslavian koripallokouluissa oli tapana. Hän kuoli 1990-luvun alussa, kuten Titon sosialistinen Jugoslavia ja Kroatian koripallo.
3. Nykytilanne
Jugoslavian hajoamisen ja Petrovicin kuoleman myötä Kroatian koripallo oli sekaisin. Maalla oli ollut pitkään harvinaisen lahjakas sekä harjoitellut ikäluokka, joka alkoi lohkeilemaan. Vuonna 1992 Petrovic uskoi pystyvänsä vaikka yksinään voittamaan Dream Teamin ja viisi vuotta myöhemmin maa ei päässyt EM-kisoissa edes kymmenen parhaan joukkoon.
Belgradista ei tullut enää ohjeita ja rahatilanne oli edelleen sama kuin 1970-luvulla. Nuori valtio olisi tarvinnut koripalloonsa ohjeistajaa, mutta kaikki romahti Petrovicin kuoleman myötä. Aina tämän jälkeen jokaista lahjakasta nuorta koripalloilijaa on verrattu Petroviciin, koska maa on tarvinnut ja tarvitsee edelleen hänenlaistaan pelaajaa.
Kroatialta on edelleen noussut loistavia yksilöitä 2000-luvulla. Gordan Giricek, Zoran Planinic sekä Josip Sesar tulevat ensimmäisinä mieleen. Aina on kuitenkin tullut vastoinkäymisiä, jotka ovat vieneet ajatuksen muualle: Giricekin naissotkut sekä pään hajoaminen valmentajien kanssa, Zoranin pään hajoaminen maajoukkueessa sekä Sesarin laiskuus ja pään hajoaminen. Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä paremmalta kuin koskaan 2000-luvulla, mutta ainoa vaara on lahjakkaiden nuorien siirtyminen pois kotimaasta.
4. Loppusanat
Yritetään yhteennitoa vielä se, mikä tekee Kroatiasta mielestäni niin hienon. Kroatia on todellinen koripallomaa. Olen käynyt paikanpäällä katsomassa yhden A1 Ligan ottelun, joka sekin tragedisella tavallaan kuvasti koko maan tilannetta. Paikalla oli kourallinen ihmisiä, koska joukkueen todelliset fanit boikotoivat seuran nykyjohtoa, joka oli syypää nykyiseen taloustilanteeseen (tuliko kenellekään deja vu-tunnetta Dinamo Zagrebiin?). Liput maksoivat jokaiseen katsomolohkoon 2 euroa (tuliko kenellekään deja vu-tunnetta kommunistiseen Jugoslaviaan?). Lisäksi joukkueiden ikärakenne oli todella nuori. Tästä huolimatta jokainen kaupungissa tiesi pelien lopputuloksen ja pystyi perustellusti perustelemaan, miksei halua käydä enää seuran otteluissa. Sama trendi näyttää vaivaavan koko maata lajia katsomatta.
Tästä huolimatta maa on pystynyt kehittämään koripalloakatemioitaan ja vanhat pelaajat ovat antaneet jotain takaisin kasvattajaseuroilleen. Paras ja ehkä onnistunein esimerkki tästä on Vujcicin akatemia Splitissä. Kroatialta löytyy Splitin seudulta todella paljon lahjakkaita, potentiaalisia ja pitkiä nuoria, eikä parasta ole vielä nähty. Varmaa on se, että 20 vuoden sisällä Kroatia voittaa EM-kultaa. Kehitystyön pitää alkaa liitosta, josta korruptoituneet saunakaverit heitetään pellolle ja tilalle palkataan osaavaa väkeä. Pelkästään Repesan palkkaaminen maajoukkueen päävalmentajaksi oli suuri edistysaskel.
Balkanilla alemman tason valmentajallakin pitää olla jonkinasteinen tutkinto ja ylemmällä tasolla pitää olla yliopistotason tutkinto koripallossa. Ehkäpä tällainenkin kehityskohde voitaisiin ottaa Suomen urheiluun jollain aikavälillä.
Vielä loppuun kokoonpano, jolla toivoisin Kroatian pelaavan ensi EM-kilpailuissa (mukana 14 pelaajaa, joista valitaan 12 jokaiseen peliin):
PG: Planinic, Ukic
SG: Popovic, Tomas, Hezonja
SF: Bogdanovic, Saric, Babic
PF: Zoric, Erceg, Markota
C: Tomic, Andric, Barac
Aivan. Mitään drapereita ei tarvita, vaan ajetaan nuoria sisään.