Koripallo.com

Karhubasket 2022-23

Viestejä
1 615
En tosiaan tunne urheilijoiden vakuutusturvan kiemuroita kovin hyvin (tämän vuoksi totesin, että tehty ratkaisu saattoi olla taloudellisesti ainut mahdollinen). Kuulisin mielelläni miten urheilijoiden ansioturvan vakuutukset toimivat ja kenen vakuutuksilla esim. mj pelejä pelataan, jos tähän on tietoa (mielellään lähteiden kera).

Tähän ei ehkä kannata sotkea tavallisten työntekijöiden tapaturmavakuutusturvaa, mutta varsin yleisestä harhakäsityksestä riippumatta, työntekijän lakisääteinen tapaturmavakuutus on voimassa työssä ja työstä johtuvissa olosuhteissa, vaikka työntekijä olisikin sairauslomalla. Toki työnantaja on työturvallisuudesta vastuussa, eikä työntekijälle mahdollisesti vaarallista työtä saa teettää. Vakuutuksiin tämä ei kuitenkaan suoraan liity.

ps. vaikka välillä oltaisiin eri mieltä, niin yritetään kuitenkin olla vähän parempia, kun muiden ikien arvionti ja "kysy vanhemmiltasi". Jooko?

Juu ja pysytään asialinjalla mielellään.
Tässäkin tapauksessa äärimmäinen hieno tempaus ja hieno osoitus yhteisöllisyydestä harmissaan olevalle Carterille kääntyi negakäännöksi.

Mutta katseet on jo huomisessa niin tiiviisti että tämä tästä, ja olisi kiva kuulla kommentteja huomisesta pelistä varsinkin niiltä jotka liigapeleissä kantavat eri väriä...onko jotain rinsiippejä ja ennusteita miten huomenna IKH areenassa käy?
Mutta voi olla että vaikea kääntää takkia liigasta vastustajan roolista suomaan huikean välieräpaikan hyvillä mielin Fiba europe cupissa...
 
Viestejä
1 496
Mitä vakuutusten nyt siis olisi pitänyt korvata?

"Muuta vaihtoehtoa ei ollut" ihan täyttä höpötystä.

Yhä sitä mieltä, että keissistä nousee sama haju kuin Pohjanmaan pellolta, kun on levitetty eläinperäistä lannoitetta. Hupsista, kuinka sattuikaan, että samalla sekunnilla oli rivissä kovempi vahvistus, jota on haikailtu. Täysi sattuma.
Olet kyllä tässä aivan kassalla.
 
Viestejä
2 831
Nonnii nonnii ;)

Eiköhä oteta nyt vaan näin itäsuomesta täältä oppia, eli Jytkytellään rennosti eikä oteta hernettä nenään. Ja etenni jos liikaa puristaa niin Ginipullo auki ja kyllä helpottaa, ja piirakoita ( mutta ei paikallisia, vai laitetaanko tulemaan) :cool: vaikka hävitään niin puks vaan ja eteenpäin ;) Onneks tiällä ollaan retteitä ;)
 
Viestejä
170
olisi kiva kuulla kommentteja huomisesta pelistä varsinkin niiltä jotka liigapeleissä kantavat eri väriä...onko jotain rinsiippejä ja ennusteita miten huomenna IKH areenassa käy?
KB-KTP-2-jumkkarit.jpg

Hyvinhän se käy jos nämä kaksi iloista järjestysmiestä saavat pidettyä puukkomiehet erossa FC Porton juhlivista pelaajista ja faneista.
 
Viestejä
32
On upea nähdä, että fanit kiittävät pelaajaa tällaisella eleellä, vaikka mies ei tule enää tällä kaudella jengiä kentällä auttamaan.

Samaan aikaan, sama seura purki (osittain toki varsin ymmärrettävästi) loukkaantuneen pelaajan sopimuksen kk- sitten, koska tämä ei ollut valmista laittamaan seuraa kotimaansa ensimmäisen koripallon MM- kisapaikan edelle.

Nämä eivät toki suoraan liity toisiinsa, mutta kaikista "omista huoletimisen voi nähdä monella tapaa.
Eikös Kuany purkanut sopimuksen? Ei seura.
 
Viestejä
2 182
Olet kyllä tässä aivan kassalla.
Otan mielelläni vastaan valistusta. Kerro siis miten vakuutukset tähän liittyvät? Ja mitä olisi tapahtunut, jos Karhu EI olisi purkanut sopimusta?

Eikös Kuany purkanut sopimuksen? Ei seura.
Ei. Seura on hyvin selvästi tiedottanut purkaneensa sopimuksen.

Kuany Kuanyn pelaajasopimus on purettu

Samalla Karhubasket tiedottaa, että se on purkanut...
 
Viestejä
1 615
Otan mielelläni vastaan valistusta. Kerro siis miten vakuutukset tähän liittyvät? Ja mitä olisi tapahtunut, jos Karhu EI olisi purkanut sopimusta?


Ei. Seura on hyvin selvästi tiedottanut purkaneensa sopimuksen.

Jos asia kiinnostaa edelleen jotakin niin karhubasketin sivuilta löytyy asiasta hyvä tiedote.
Nyt kiinnostaa klo 18.30....
 
Viestejä
1 496
Otan mielelläni vastaan valistusta. Kerro siis miten vakuutukset tähän liittyvät? Ja mitä olisi tapahtunut, jos Karhu EI olisi purkanut sopimusta?
Sopimuspelaaja on Karhubasketin työntekijä. Lääkäri diagnosoi vamman ja määrää työntekijän sairaslomalle. Työnantajan vakuutus kattaa sairauden/vamman hoitokulut. Työntekijä huilaa ja parantelee vammojaan. Näin kait se menee.
No, työntekijä haluaa pelata toisen maan maajoukkueessa sairasloman aikana. Sehän ei tietenkään onnistu ilman työnantajan lupaa terveenäkään. Sairaslomalla ollessaan vielä vähemmän, koska työnantaja on vastuussa pelaajasta myös ja etenkin silloin. Jos pelaaja pelaa, vakuutusyhtiö sanoutuu irti korvausvastuusta, myös alkuperäisen vamman hoidon osalta, ja riskihän on todellinen sen pahenemisesta. Pysyvä työkyvyttömyys? Kallista. Vamman hoidosta työnantaja olisi kuitenkin edelleen vastuussa. Näin ollen olisi työnantajalta paitsi täysin edesvastuutonta, myös suuri taloudellinen riski päästää pelaaja sairaslomalla töihin. Yksikään vastuullinen työnantaja ei voisi näin toimia.
Näin ollen, pelaajan ollessa silti halukas osallistumaan mj-peleihin (varmaan näin oli alun perin sopimusta tehtäessä periaatteessa sovittukin), ainoa molemmin puolin mahdollinen vaihtoehto oli purkaa sopimus ja antaa pelaajan mennä.
Toinen vaihtoehto olisi ollut estää lähtö mj-peleihin ja aloittaa kuntoutus normaalisti. Ja näin olisi toimittukin, jos pelaajan tahto ei olisi ollut toinen.
Minusta tämä ei ole kovin kummallista, eikä varsinkaan kähmäistä. Kuany sopi joukkueeseen hyvin ja olisi varmasti mielellään pidetty kauden loppuun. Jos sitä ei halua uskoa, se on sitten jo vaikeampi perustella.
 
Viestejä
1 612
Mutta katseet on jo huomisessa niin tiiviisti että tämä tästä, ja olisi kiva kuulla kommentteja huomisesta pelistä varsinkin niiltä jotka liigapeleissä kantavat eri väriä...onko jotain rinsiippejä ja ennusteita miten huomenna IKH areenassa käy?
Mutta voi olla että vaikea kääntää takkia liigasta vastustajan roolista suomaan huikean välieräpaikan hyvillä mielin Fiba europe cupissa...
Vaikka Karhun europelien seuraaminen livenä on jäänyt kovin vähälle, niin kyllä ainakin täällä heijataan ihan vakavissaan menestystä Kauhajoelle eurokentillä. Kova panostus seuraan, ohjelmaan ja olosuhteisiin on tuottanut jo nyt hienon näytön siitä, että Korisliiga jengin on mahdollista sopivalla tasolla löytää menestystä eurosarjoissa, eikä homman tarvitse aina olla alkulohkoon ja ulos tyyppinen pistäytyminen. Toivottavasti tämä antaa uskoa myös muille korisliigan jengeille kehittää sarjaa siihen suuntaan, että tämäntyyppiset eurokaudet eivät olisi yksittäisiä tähdenlentoja vaan vakiintuisivat yläpään resursseilla operoivien seurojen ohjelmaan ja tavoitteisiin.

Tilastojen valossa illan peliin kysymyksiä ovat Carterin panoksen korvaajan löytäminen, vieraspeliä tarkempi 3p heittojen upottaminen ja levypallopelin vastaava hallitseminen. Porton tarjoama haaste on kova, mutta Karhulla on pelissä pelkästään voitettavaa. Toivottavasti tunnelma IKH areenalla heijastelee tätä.
 
Viestejä
2 182
No, työntekijä haluaa pelata toisen maan maajoukkueessa sairasloman aikana. Sehän ei tietenkään onnistu ilman työnantajan lupaa terveenäkään.
Mihinkäs tällainen perustuu? En ole tällaisesta kuullut. FIBA:n ulkopuolisen Euroliigan seura Karhu ei ihan vielä ole.

Ja juuri tämän takiahan FIBA maajoukkueikkunat uudisti.

Ja tähän nyt sisältyi oletus, että Suomen maajoukkueeseen pelaajat tulisi päästää, mutta muihin ei. Mikä nyt aivan varmasti on virheellinen käsitys.

Sairaslomalla ollessaan vielä vähemmän, koska työnantaja on vastuussa pelaajasta myös ja etenkin silloin. Jos pelaaja pelaa, vakuutusyhtiö sanoutuu irti korvausvastuusta, myös alkuperäisen vamman hoidon osalta, ja riskihän on todellinen sen pahenemisesta. Pysyvä työkyvyttömyys? Kallista. Vamman hoidosta työnantaja olisi kuitenkin edelleen vastuussa. Näin ollen olisi työnantajalta paitsi täysin edesvastuutonta, myös suuri taloudellinen riski päästää pelaaja sairaslomalla töihin. Yksikään vastuullinen työnantaja ei voisi näin toimia.
Toivoin faktoja, sain jotain itse keksittyjä juttuja.

FIBA edellyttää, että kaikki pelaajat maajoukkueiden mukana vakuutetaan. Jos ei vakuuteta, FIBA:n säännöt kertovat, että maajoukkue itse vastaa kaikista mahdollisista kustannuksista.

JOS Kuany olisi loukkaantunut maajoukkueensa mukana, ei siihen suomalainen urheilijavakuutus tai Karhu olisi mitenkään liittynyt tai kenelläkään ollut maksuvastuuta. Kuany ja E-Sudan olisivat sitten voineet joutua oman vakuutuksensa kanssa kyllä tappelemaan siinä tapauksessa. Heidän ongelmansa.

Seuran maksimiriski missä tahansa tapauksessa olisi ollut Kuanyn loppukauden sopimuksen maksut. Ja JOS Kuany olisi loukkaantunut maajoukkueen mukana lähdettyään vastoin seuran ohjeita matkaan, sopimuksen olisi voinut helposti purkaa siinä kohdin ja sille olisi ilmiselvä laillinen peruste - ilman minkäänlaista yhteistyötä pelaajan suunnalta.

Näin ollen, pelaajan ollessa silti halukas osallistumaan mj-peleihin (varmaan näin oli alun perin sopimusta tehtäessä periaatteessa sovittukin), ainoa molemmin puolin mahdollinen vaihtoehto oli purkaa sopimus ja antaa pelaajan mennä.
Toinen vaihtoehto olisi ollut estää lähtö mj-peleihin ja aloittaa kuntoutus normaalisti. Ja näin olisi toimittukin, jos pelaajan tahto ei olisi ollut toinen.
Olisi ollut täysin mahdollista sanoa, että sittenpähän menet ja omalla vastuullasi, ja toivottavasti palaat pelikuntoisena.

Ja pelikunnossahan Kuany oli, kun puoli tuntia hyvillä tehoilla kovimmalla tasolla onnistui pelata.

Minusta tämä ei ole kovin kummallista, eikä varsinkaan kähmäistä. Kuany sopi joukkueeseen hyvin ja olisi varmasti mielellään pidetty kauden loppuun. Jos sitä ei halua uskoa, se on sitten jo vaikeampi perustella.
Siis kummallistahan ei ole Korisliigassa laisinkaan, että pelaajia laitetaan pihalle. Sitähän tapahtuu läpi sarjan, likipitäen viikoittain. Koeajoilla ihan säännöllisesti ja harvemmin jää seuran piikkiin juuri mitään lentolippuja enempää. Sitten kun sellaista ei (enää) ole, voi seura enemmissä määrin joutua sopimuksen mukaisia palkkoja maksamaan (tai yleisesti johonkin purkukorvaukseen päädytään).

Se että Karhu laittoi Kuanyn pihalle, kun merkittävästi parempi Dixson yhtäkkiä ja yllättäen Italiasta vapautui ja oli tarjolla, sehän oli vaan fiksu veto.

Kyseenalaista on vaan sitten mennä jonkin "ei mitään muuta vaihtoehtoa ja vakuutukset ja työkyvyttömyys ja ja ja!!!" taakse. Enkä oikein hiffaa miksi tällainen kuvitelma pitää rakentaa, kun voisi vaan sanoa, että hommattiin parempi pelaaja. Vähän erikoista, että rahat siihen osin piti saada Kuanyn loppukauden liksasta verukkeella. Mutta ei siihenkään hirveästi syytä alkaa protestoida, kun pelaaja itse ei ole asiasta alkanut riidellä mitenkään.

***

Ja kaikki mahdolliset onnet ja tsempit Karhun jengille tänään! Voitto olisi upea saavutus, ja joka kerta nämä kaikki saavutukset antavat mallia koko muulle Korisliigalle ja ylipäänsä suomalaiselle koripallolle, että mikä on oikeasti mahdollista.
 
Viestejä
1 615
Mihinkäs tällainen perustuu? En ole tällaisesta kuullut. FIBA:n ulkopuolisen Euroliigan seura Karhu ei ihan vielä ole.

Ja juuri tämän takiahan FIBA maajoukkueikkunat uudisti.

Ja tähän nyt sisältyi oletus, että Suomen maajoukkueeseen pelaajat tulisi päästää, mutta muihin ei. Mikä nyt aivan varmasti on virheellinen käsitys.


Toivoin faktoja, sain jotain itse keksittyjä juttuja.

FIBA edellyttää, että kaikki pelaajat maajoukkueiden mukana vakuutetaan. Jos ei vakuuteta, FIBA:n säännöt kertovat, että maajoukkue itse vastaa kaikista mahdollisista kustannuksista.

JOS Kuany olisi loukkaantunut maajoukkueensa mukana, ei siihen suomalainen urheilijavakuutus tai Karhu olisi mitenkään liittynyt tai kenelläkään ollut maksuvastuuta. Kuany ja E-Sudan olisivat sitten voineet joutua oman vakuutuksensa kanssa kyllä tappelemaan siinä tapauksessa. Heidän ongelmansa.

Seuran maksimiriski missä tahansa tapauksessa olisi ollut Kuanyn loppukauden sopimuksen maksut. Ja JOS Kuany olisi loukkaantunut maajoukkueen mukana lähdettyään vastoin seuran ohjeita matkaan, sopimuksen olisi voinut helposti purkaa siinä kohdin ja sille olisi ilmiselvä laillinen peruste - ilman minkäänlaista yhteistyötä pelaajan suunnalta.


Olisi ollut täysin mahdollista sanoa, että sittenpähän menet ja omalla vastuullasi, ja toivottavasti palaat pelikuntoisena.

Ja pelikunnossahan Kuany oli, kun puoli tuntia hyvillä tehoilla kovimmalla tasolla onnistui pelata.


Siis kummallistahan ei ole Korisliigassa laisinkaan, että pelaajia laitetaan pihalle. Sitähän tapahtuu läpi sarjan, likipitäen viikoittain. Koeajoilla ihan säännöllisesti ja harvemmin jää seuran piikkiin juuri mitään lentolippuja enempää. Sitten kun sellaista ei (enää) ole, voi seura enemmissä määrin joutua sopimuksen mukaisia palkkoja maksamaan (tai yleisesti johonkin purkukorvaukseen päädytään).

Se että Karhu laittoi Kuanyn pihalle, kun merkittävästi parempi Dixson yhtäkkiä ja yllättäen Italiasta vapautui ja oli tarjolla, sehän oli vaan fiksu veto.

Kyseenalaista on vaan sitten mennä jonkin "ei mitään muuta vaihtoehtoa ja vakuutukset ja työkyvyttömyys ja ja ja!!!" taakse. Enkä oikein hiffaa miksi tällainen kuvitelma pitää rakentaa, kun voisi vaan sanoa, että hommattiin parempi pelaaja. Vähän erikoista, että rahat siihen osin piti saada Kuanyn loppukauden liksasta verukkeella. Mutta ei siihenkään hirveästi syytä alkaa protestoida, kun pelaaja itse ei ole asiasta alkanut riidellä mitenkään.

***

Ja kaikki mahdolliset onnet ja tsempit Karhun jengille tänään! Voitto olisi upea saavutus, ja joka kerta nämä kaikki saavutukset antavat mallia koko muulle Korisliigalle ja ylipäänsä suomalaiselle koripallolle, että mikä on oikeasti mahdollista.

What a Wolf...Hyvää jatkoa sinullekin vain . :)
Katse eteenpäin.
 
Viestejä
2 182
Geoblokattu tosiaan Tube-fiidi, mikä tahansa muu kuin Suomi käy, ei oo pakko olla Varsova :)

Ja upealtahan tuo näyttää. Piste-ero itsessään jo tietty iso, mutta peli vaikuttanut ihan koko ajan siltä, että ero vain kasvaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös