Koripallo.com

Korisliigan nykytila

Viestejä
765
Vs: Korisliigan nykytila

RBP(ex) sanoi:
Eikös sinne liittoon resurssoitu jo muutama vuosi sitten oikein erotuomaripäällikkö? Ajattelis, että kun toimikausia on jo takana useita, niin tuo resurssointi näkyisi parantuneena erotuomaritasona. Omiin silmiin ei kyllä ainakaan näytä siltä, että toiminta olisi parantunut. Lisäksi juttu kentältä kertoo, että erotuomareita koskeviin palautteisiin ei pääsääntöisesti vastata lainkaan, eli toimintaa ei lähtökohtaisesti edes haluta parantaa. Parantaminen ei vaadi mitään taloudellisia resursseja, nykytilan realistinen arvio ja sellainen kehityssuunnitelma, jota sitten vain noudatetaan riittää. Nykyinen päällikkö on näyttönsä antanut ja ne ovat kovin keveiksi havaitut. Eli uutta johtajaa kehiin, tai sitten nekin rahat muuhun resurssiin.

Mitä tulee kv-tuomareihin, niin tuo FIBA:n kovin lisenssi ei tunnu takaavan sitä, että tuomari kotoisessa liigassamme olisi hyvä tuomari. Tiettyyn pisteeseen pääsee kaikissa näissä systeemeissä roikkumalla mukana ja suorittamalla vaaditut kurssit ja testit.
_______________________________

Olen samaa mieltä. Jos jotain on tapahtunut on se, että on tullut kolmen tuomarin käytäntö ja nuoria on nostettu liigatuomareiksi. Liigatuomareita on siis enemmän kuin aiemmin. Tuomareiden tasoa se ei ole kuitenkaan nostanut.
Jos suomalaista koripalloerotuomaritoimintaa halutaan viedä eteenpäin, niin ei kai se ole paha, jos erotuomaripäällikkö esim. järjestäisi näille näitä mahdollisuuksia, yhteistyössä esim. Viron, Ruotsin, Norjan kanssa. Näin alkuun.
Näinhän näitä pelaajiakin nykyään viedään ympärimaailmaa.
Mitä Suomen koripalloliiton erotuomaripäällikkö oikeasti tekee? Tehtävän kuva? Onko kokoaikainen?
Lisenssimaksuillahan hänenkin palkka maksetaan, todennäköisesti.

Itseäni potuttaa se linjattomuus ja se, kuinka asioita tulkitaan niin erilalla eri peleissä ja yhden ottelun aikana, esim. eu-virhe, valmentajien/pelaajien mussuttaminen tuomareille, väärien (liikkuvat) screenien läpimeno, vapaan käden käyttö, feikkaamiset,
Kuinka selkeitä sääntöjä voidaan tulkita niin erilailla?
 
Viestejä
534
Vs: Korisliigan nykytila

Jermu sanoi:

Näistä edellämainituista voidaan keskustella rakentavastikin, ja löytää varmasti yhteisiä mielipiteitä siitä että tuomarilinjojen vaihtelu on ollut ajoittain merkittävää. Uskon, että etenkin korkeimmilla sarjatasoilla toimivien tuomareiden kesken asiaa on puitu sisäisesti ja yritetty löytää ratkaisumalleja joilla yhtenäistää tilanteiden tulkintaa.

That being said, mielestäni on kovin helppoa huudella sivusta ja vaatia parannuksia tuomaritoimintaan, esittämättä kuitenkaan esimerkkejä tai syitä sille, miksi kokee muutosten olevan tarpeellisia. Enkä nyt tarkoita klassista "ota pilli itse suuhun ja kokeile jos ei miellytä" -tyyppistä lähestymistapaa, vaan sitä, että mikä vaikka Korisliigapelejä seuratessa tuomareissa ottaa päähän tai mikä heidän pelin johtamisessaan/hallinnassaan on puutteellista? Kuten tässä muutama viesti takaperin mainittiin, esim. seuroilta pyydetään aktiivisesti palautetta ja kehitysideoita tuomaritoiminnan ja kommunikoinnin parantamisen edistämiseksi, mutta vastausprosentit taitavat olla aika luokattomia. Muutosta ei tapahdu, elleivät konfliktin molemmat puolet ole valmiita tekemään töitä asian eteen.

Mitä tulee Korisliigaan, mielestäni tuomariryhmässä on hyvä sekoitus kokeneita veteraaneja ja nuoria nälkäisiä kasvoja, joista jälkimmäiset pyrkivät haastamaan liigassa vuosia tai vuosikymmeniä tuominneet yksilöt. Suurin osa tuomareista on vaatimusten edellyttämässä kunnossa jolla pysyy pelin vauhdissa, poislukien ne jotkut tilanteet joissa tuomari joutuu lähtemään nopeaan hyökkäykseen samalta viivalta atleettisen jenkkitakamiehen kanssa, heh.

Suurin kehityspiste omasta mielestäni on edellämainittu linjan ja tiettyjen, jopa pelille ominaisten, sääntökohtien erilaiset tulkinnat tuomareiden välillä, jotka voivat suurestikin vaikuttaa pelin luonteeseen (EU, suunsoitto, screenit, yms). Näkemyseroihin voivat vaikuttaa osiltaan esim. eri ikäisten koulukuntien ajattelutavat pelin fyysisyydestä, jolloin vanhojen traditioiden murtaminen on tärkeää. Sen lisäksi, että tuomarit ja heidän kouluttajansa sisäisesti miettivät ratkaisua, voivat seurat, jopa fanit olla vähintään yhtä aktiivisia jotta pelin flowta vietäisiin positiivisesti eteenpäin. Mutta tarvitaan konkreettisuutta, rakentavia ajatuksia, ja ennenkaikkea yhteisöllisyyttä.
 
Viestejä
19 536
Vs: Korisliigan nykytila

Kyllähän tuomaritoiminta on parantunut, kun saatiin ne pari vanhaa jäärää poikkeen, kuten Kurre ja mikä se kotkalainen jäbä olikaan? Se jolla oli Sale-kompleksi.....

Mukava katsella NBA:n pelejä ja Euroliigaakin, jossa tuomarit on ajan tasalla, niin pelin hengen kuin pelaajienkin kanssa. Suomalaisia en ole nähnyt euroliigassa. Lieneekö siellä kukaan koskaan ollut kentällä katselemassa ammattituomareiden toimintaa pilli kainalossa? Jos ovat olleet, niin lisäkutsuja taitaa tulla harvemmin?
 
Viestejä
496
Vs: Korisliigan nykytila

Nyt tätä keskustelua käydään edelleen väärässä topikissa, joten kopsaan tänne ja jatkan...

Poissa päätykatsomo

Koripallo.com jäsen
*****
Viestejä: 48
Profiili Yksityisviesti (poissa)

Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018
« Vastaus #352 : eilen kello 19:41 »

Lainaus

Tottatosiaan samaa olen itsekin tässä mietiskellyt, että mitkä joukkueet liigassa ensikaudella mahtaa pelata ja millä tavalla liigaa mahdollisesti täydennetään.

-Espoon taloustilanne näyttää ehkä tällä hetkellä liigan heikoimmalta ja mitään varmoja merkkejä toiminnan jatkumisesta ei tässä vaiheessa ainakaan ole tuotu ilmi.

-Riittääkö Korihaiden pelimerkit ja heikkeneekö taloustilanne vielä kevään aikana?

-Kuka nousee/haluaa edes nousta?

-Divari A:n tämän hetken top4 joukkueista Lahti taitaa olla ainut jolla on ainakaa edes haluja ylöspäin.

-Jopa Korihaiden ja Divari A:n ero on kuin yöllä ja päivällä eli pelillisesti kukaan ei kyllä putoa.

-Pelaako liigassa ensi kaudella 12 joukkuetta ja jos pelaa niin miten se toteutetaan?

-Mahdollisuus täydelliseen farssiin leijuu ujosti ilmassa.

Ilmoita valvojille Kirjattu
Paikalla Juzball

Koripallo.com jäsen
*****
Viestejä: 71
Profiili Yksityisviesti (paikalla)

Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018
« Vastaus #353 : eilen kello 22:06 »

Lainaus

Lainaus käyttäjältä: päätykatsomo - eilen kello 19:41

Tottatosiaan samaa olen itsekin tässä mietiskellyt, että mitkä joukkueet liigassa ensikaudella mahtaa pelata ja millä tavalla liigaa mahdollisesti täydennetään.

-Espoon taloustilanne näyttää ehkä tällä hetkellä liigan heikoimmalta ja mitään varmoja merkkejä toiminnan jatkumisesta ei tässä vaiheessa ainakaan ole tuotu ilmi.

-Riittääkö Korihaiden pelimerkit ja heikkeneekö taloustilanne vielä kevään aikana?

-Kuka nousee/haluaa edes nousta?

-Divari A:n tämän hetken top4 joukkueista Lahti taitaa olla ainut jolla on ainakaa edes haluja ylöspäin.

-Jopa Korihaiden ja Divari A:n ero on kuin yöllä ja päivällä eli pelillisesti kukaan ei kyllä putoa.

-Pelaako liigassa ensi kaudella 12 joukkuetta ja jos pelaa niin miten se toteutetaan?

-Mahdollisuus täydelliseen farssiin leijuu ujosti ilmassa.

Mitään näistä sinänsä ymmärrä, mutta jos kukaan divarissa ei oikein halua nousta liigaan niin onhan tuo nyt ihan sairas tilanne. Jotain muutoksia Suomen koriksessa pitäisi pakosti tehdä, mutta mitä? Se on joidenkin viisaampien speksattava...
Ilmoita valvojille Kirjattu
Poissa peitsi

Koripallo.com jäsen
*****
Viestejä: 39
Profiili Yksityisviesti (poissa)

Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018
« Vastaus #354 : tänään kello 02:10 »

Lainaus

Koripallossa Suomalaisten huippupelaajien taso on ihan ok, mutta tavattoman kapea. Märskyn, siis valtakunnan parhaat 17-19 juniorit on divarin ehdotonta eliittiä, ainakin sarjataulukon perusteella. Kunnioitetaan taulukkoa.

Korihaiden kotimaiset pelaajat ovat , jos ei ihan roskiksesta, mutta ei paljon muutakaan. Viidellä, henkensä pitimeksi pelaavalla jenkillä ( palkka 20 000-30 000 dollaria kaudelta) vahvistettu mikä tahansa korisliigan heittopussikin nakuttaa divariporukoiden suomipoikia vastaan rumat lukemat, vaikka näillä olisi vahvistuksina mahdollisesti joitakin kehäraakkeja , kuten Pyrinnön Williams. Divariporukoilla ei ole resursseja, tai niiden ei kannata satsata jenkkeihin jo alkuvuodesta niin paljon, että nousu olisi todennäköistä. On paljon helpompi kasvattaa omia muskeleita ja odottaa näiden heittopussien karsiutumista liigasta luonnolista tietä, ts. taloudellisen degeneraation kautta.

Seuraavissa maissa korkeimmalla liigatasolla on 8-10 joukkuetta ja ihan korismaita ovat. Ruotsi, Liettua, Slovenia, Belgia, Bulgaria. Suomen liigastakin kun evoluutio karsii nämä iänikuiset riippakivet, kuten Korihait ja Espoon sekä päälle vielä Lapuan, mahdollisesti Kauhajoen ja tilalle laitetaan Lahti, Turku ja ToPo, niin kasassa on 10 joukkuetta, joilla on ainakin mahdollisuus saada katsomoihinsa jatkuvasti yli tuhat silmäparia.

Divari voisi jatkossa näyttää vaikka tältä: Loimaa, Uki, Kaarina, Kauhajoki, Lapua, Porvoo, Forssa, HBA, PuHu, Huima, Honsu ja JBA. Ei ollenkaan hassumpaa. Tuossakin porukassa pelkillä kotimaisilla, ja toivottavasti pelkillä kotimaislla Korihailla olisi kova sarka kynnettävänä. Olen samansuuntaista aiemminkin ennustanut. Pysyn siinä.
Ilmoita valvojille Kirjattu
Paikalla MOBvilko

Koripallo.com jäsen
*****
Viestejä: 2297
Profiili WWW Yksityisviesti (paikalla)

Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018
« Vastaus #355 : tänään kello 08:07 »

Lainaus

Lainaus käyttäjältä: Juzball - eilen kello 22:06

Mitään näistä sinänsä ymmärrä, mutta jos kukaan divarissa ei oikein halua nousta liigaan niin onhan tuo nyt ihan sairas tilanne. Jotain muutoksia Suomen koriksessa pitäisi pakosti tehdä, mutta mitä? Se on joidenkin viisaampien speksattava...

Mistä tällainen kuva ettei kukaan haluaisi nousta?
Ilmoita valvojille Kirjattu
"Eipä tarvi ihmetellä miksi Salo ei menesty koskaan jos GMminä on tuollaisia höyrypäitä jotka uskoo fanipoikien kitinät kritiikittä.."
Paikalla Juzball

Koripallo.com jäsen
*****
Viestejä: 71
Profiili Yksityisviesti (paikalla)

Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018
« Vastaus #356 : tänään kello 08:42 »

Lainaus

Lainaus käyttäjältä: MOBvilko - tänään kello 08:07

Mistä tällainen kuva ettei kukaan haluaisi nousta?

Hyvä jos halukkaita löytyy, kuitenkin ainakin minulle (ja kirjoituksista päätellen monelle muulle) on tullut sellainen kuva, että kissojen ja koirien kanssa saa etsiä joukkueita, jotka ilmoittavat divarissa tavoitteekseen liiganousun. Taitaa olla kieltäytymisiäkin noususta monella joukkueella. Joku oleellinen vika tässä on, jos ei liiganousun ole haluttu asia kuten normaalisti terveissä urheilusarjoissa. Tulee mieleen vanha satu, kuka huutaa ääneen ettei keisarilla ole vaatteita ja saa muut heräämään...
Ilmoita valvojille Kirjattu
Poissa Hatsa

Koripallo.com jäsen
*****
Viestejä: 1
Profiili Yksityisviesti (poissa)

Vs: Uudenkaupungin Korihait 2017-2018
« Vastaus #357 : tänään kello 08:56 »

Lainaus

Eiköhän se nousu haluttomuus johdu taloudellisella puolella on iso hyppäys divarista liigaan.Eikä noi kotimaiset ns.hyvät pelaajat riitä jokaiseen joukkueeseen.Nytkin liigan kärjessä olevissa penkillä istuu pelaajia jotka pääsee kentälle kun ottelu on ratkennut suuntaan tai toiseen.Sellainen ei kehitä nuoria pelaajia yhtään mutta kun mennään talouspuoli edellä pitää pärjätä että rahaa tulisi enemmän kassaan.Ei kotimaisten Suomalaiset nyt niin huonoja ole enemmän huonosti valmennettu katsotaan hetki uskon Dazlerin saavan jotain aikaiseksi.
Ilmoita valvojille Kirjattu

Onko Korisliigan kustannukset millaiset verrattuna divariin? Noin siis niinkon liiton puolelta? Seuran juoksevat kulut ruokailuineen, salimaksuineen ja vieraspeleineen lienee samaa tasoa. Palkkakustannukset tietysti kasvaa, mutta miten kasvaa liiton vaatimat maksu? Liigalisenssi, tuomarikulut yms. Onko jollai tarkempaa tietoa? Voisiko liitto lähteä karsimaan tätä kautta seurojen kuluja, jos vaikeuksia saada edes 10 tervettä seuraa liigaan? Onko jollai tarkempaa tietoa? Vai olisiko se liigan eriytyminen liitosta, seurojen pyöritettäväksi, paras ratkaisu?
 
Viestejä
765
Vs: Korisliigan nykytila

Olisi kiva olla kärpäsenä katossa kokouksissa tai palavereissa, kun suomalaista Korisliigaa kehitetään Koripalloliitossa.
Vai halutaanko sitä kehittää ollenkaan?
Itse näkisin korisliigan suurimmat ongelmat sen näkyvyydessä valtakunnallisesti (Yle/MTV tai jossain muussa valtakunnalisessa kanavassa), edes kerran viikossa ("viikon ottelu"). Tämä helpottaisi myös paikallista markkinointia.
Hyvä ja näkyvä markkinointi taas helpottaa yleisön saamista halleihin ja yhteistyökumppaneiden hankintaa.

Toisena ongelmana näen ulkomaalaispelaajien säännössä, neljä ulkomaalaista pelaajaa on liikaa. Sarjassa olevien joukkueiden menestymistä säätelee pitkälti se, kuinka hyvät ulkomaalaispelaajat onnistut hankkimaan kauden aikana. Joukkueiden pelitapa rakennetaan pitkälti ulkomaalaisten pelaajien ympärille, niiden varaan.
Suomalaisia huippupelaajia on korisliigassa liian vähän. Niitä pitäisi olla jokaisessa korisliigajoukkueessa ja niiden merkitystä joukkueiden menestymisessä pitäisi korostaa. Itse haluaisin nähdä korisliigassa uusia suomalaisia huippupelaajia entistä enemmän ja haluaisin niiden olevan joukkueen ehdotonta eliittiä, joista puhutaan ja kohistaan, joita tullaan katsomaan.
Nuoria ja kokeneempia, sopivassa suhteessa ja heille annetaan mahdollisuus kehittyä, pelata, olla taistelemassa voitosta, siinä missä ulkomaalaispelaajatkin.

(en tule katsomaan, suomalaista "huippupelaajaa" jonka suurin meriitti tai tärkein tehtävä on tansittaa yleisöä tai viedä tuomareita feikkaamalla tai tekemällä pikkujippoja, joilla on tavoitteena hermostuttaa vastustajan avainpelaajia).
Miesten I-divaria on mukava seurata, kun siellä on paljon lupaavia ja lahjakkaita suomalaispelaajia, joille toivoisi isoa roolia myös tulevaisuudessa korisliigassakin.

Kolmantena näen ottelu-ohjelman laadinnan. Aina ei tiedä milloin sarjan kierroksia pelataan. Vaikea seurata. Kotiottelun tulisi olla aina kerran viikossa. En tiedä mitä mieltä esim. Pyrinnön ja Kauhajoen kahden ottelun koti/vierasputkesta oltiin paikan päällä mieltä, mutta ulkopuolisena seuranneena tempauksella saatiin, ainakin tasaiset väännöt, joissa oli jopa hiukan pudotuspelitunnelmaa. Taisi olla yleisöäkin mukavasti paikalla. Hyvä tempaus, näitä voisi olla lisää. Korisliigaseurat voisivat tehdä yhteistyötä enemmänkin esim. fanitoiminnan kehittämiselle (edulliset liput esim. 30-50 fanin kannattajaryhmille).
Saadaan ääntä ja fiilistä halleihin.

Neljäntenä olosuhteet halleilla. Hyvä, monipuolinen palvelutarjonta ennen ottelua ja ottelun aikana. Nopea asionti, koska tauot on niin lyhyet. Helppo tulla ja helppo lähteä. Hyvä äänentoisto, hyvä show.

Tuosta joukkueiden määrästä on vaikea sanoa ja sen vaikutuksesta sarjaan on vaikea sanoa, koska näyttäähän tuossa NBA-koriksessakin olevan joukkueiden erot olevan aikamoisia. Siellä varmaan juuri tuo fanitus näyttelee niin suurta osaa sekä huippupelaajien määrä, joita tullaan jo sinälläänsä katsomaan. Paljon pelejä, suuri show, paljon pisteitä, pidempi peliaika, pidemmät tauot. Siinäkö se on? No, tosin siellä liikkuu isot rahatkin.

Vaikeaahan tämä on, mutta mielipide tämäkin.
 
Viestejä
676

Lisäisin tähän vielä, että valtavan hienoa, että korisliigan kuukauden pelaajaa pitää harkita 15 päivää. Ehdokkaita oli runsaasti, joten kyllä tämä tietysti oli aivan kelpo harkointa-aika.

Kuvastaa niin pirun hyvin sitä, mitä on tapahtunut, kun liigan päälliköksi laitetaan kaveri, jolla ei taida olla mitään ominaisuuksia tämän viran hoitoon. Korisliiga pitäisi olla suomalaisen koripallon lippulaivatuote n8-9 kk vuodesta, mutta toisin tämä on. Liigalla vain rahoitetaan itsevaltiaan päävalmentajan egon rakennusta, jonka sivutuotteena onneksi on saatu maajoukkue edes jollekin tasolle. Muuta virkaa ei tällä liigalla ole.
 
Viestejä
3 498

Myönnän etten ole nähnyt kovinkaan monta Abellin peliä. Ja myönnän että äijä paransi tilastojaan joulukuussa. Myönnän senkin etten ymmärrä millä taustoilla näitä kuukauden pelaajia valitaan.

Abellin Seagulls joulukuussa 5-2, tehot 18 prossat 56, Oikein hyviä tilastoja toki

Salon Jones tammikuussa 5-0, tehot 26, prossat 76. Onhan Jones tosin aikaisempina kuukausina ollut vieläkin parempi, mutta silti. Voittamaton kuukausi ja noin 50% paremmat tilastot kuin Abellilla.

Mutta ehkä tuo valinta tehdään joillakin hieman erilaisilla parametreilla kun koripallotehoja mittaavilla luvuilla.
 
Viestejä
2 290
Vs: Korisliigan nykytila

Ensin itketään, kun ei saada tarpeeksi kovia jenkkejä jotka pärjäisi suomalaisille. Sitten kun saadaan kovia scoraajia esim. Kouvot (Sinclair), Vilpas (Jordan) ja Korihait (Patillo) niin ne lähetetään pois, ja vielä yleensä "hyvässä yhteisymmärryksessä". :D Missä vika?
 
Viestejä
496
Vs: Korisliigan nykytila

gallup1 sanoi:

Kyseisten pelaajien korvien välissä ;D
 
Viestejä
1 503
Vs: Korisliigan nykytila

Joku Korisliigajoukkue voinee kohta vahvistua Antto Nikkarisella, sillä hänen päivänsä Östersundissa ovat varmaan kohta täynnä. Jämtland hankki pointin paikalle toisen vahvistuksen ja alakanttiin pelanneelle Nikkariselle on tuskin enää käyttöä.
 
Viestejä
9 123
Vs: Korisliigan nykytila

JayKay sanoi:

No cut sopimus eli valttikortit ovat Nikkarisen käsissä. Katsotaan miten käy.
 
Viestejä
953
Vs: Korisliigan nykytila

Mitkä lie Nikkarisen valttikortit pitkällä tähtäimellä?

Seura sanoo aika suoraan:
Jämtlandstruppen är i dagsläget intakt i övrigt men sannolikt blir Antto Nikkarinens roll en annan i och med rekryteringen av Toni Prostran.

Vi pratar förstås med Antto och hans agent om läget och bästa lösning för båda parter, vad det resulterar i återstår att se, säger Pecka Johansson.

Oisko kevät Gullsissa kuitenkin parasta kaikille? Hallitseva MVP ei ehkä mielellään kuitenkaan Lapualle tai Ukiin lähtisi?
 
Viestejä
2 333
Vs: Korisliigan nykytila

Stone sanoi:
Oisko kevät Gullsissa kuitenkin parasta kaikille? Hallitseva MVP ei ehkä mielellään kuitenkaan Lapualle tai Ukiin lähtisi?

Ei välttämättä. Lokit rakensi pelinsä Nikkarisen ympärille kolme vuotta, mutta nyt Lokeilla on vähän erilainen joukkue. Ei siis ole mitenkään sanottua, että Nikkarinen istahtaisi nykyiseen kokoonpanoon mitenkään itsestäänselvän saumattomasti. Näyttäisi ehkä myös vähän siltä, että keskikauden kangertelun / väenvaihtumisen jälkeen Lokit on vähitellen löytämässä toimivan pelin. Taas uuden palan ottaminen joukkueeseen tässä vaiheessa kautta ei kenties olisi paras vaihtoehto (jos sellaista ylipäänsä kaavaillaan, niin sitten tietenkin mielummin nyt kuin vaikka kuukauden päästä).

Sinänsä olisi kiinnostava tietää, mistä Nikkarisen huono kausi Ruotsissa johtui / kuinka huono se oli? Lähtihän Nikkarinen tosiaan Korisliigan eittämättömänä tähtipelaajana periaatteessa heikkotasoisempaan Ruotsin Basketligaan. Onko pelitapa Ruotsissa niin erilainen tai olosuhteet jotenkin epämotivoivia, pärjääkö Nikkarinen vain itselleen räätälöidyssä joukkueessa, iskikö laiskuus, romahtiko kunto, vaivaako koti-ikävä...?
 
Viestejä
726
Vs: Korisliigan nykytila

Vitalstatistix sanoi:

Kovan tason pelaaja pärjää euroopassa liigasta toiseen hyvin. En sano että Nikkarisen todellinen taso on juuri se mikä se on ollut ruotsin liigassa, mutta ei se ole sitä myöskään korisliigan määrittelyllä. Suomella on iso aukko takamiehissä kärkikolmikon takana ja todellakin toivon että sen osaston ainoa tulossa oleva timantti eli Maxhuni alkaisi mennä taas eteenpäin kehityksessä. Korisliigaan luulisi Nikkarisen olevan vahvistus jos sinne palaa.
 
Viestejä
9 123
Vs: Korisliigan nykytila

Vitalstatistix sanoi:
Sinänsä olisi kiinnostava tietää, mistä Nikkarisen huono kausi Ruotsissa johtui / kuinka huono se oli? Lähtihän Nikkarinen tosiaan Korisliigan eittämättömänä tähtipelaajana periaatteessa heikkotasoisempaan Ruotsin Basketligaan. Onko pelitapa Ruotsissa niin erilainen tai olosuhteet jotenkin epämotivoivia, pärjääkö Nikkarinen vain itselleen räätälöidyssä joukkueessa, iskikö laiskuus, romahtiko kunto, vaivaako koti-ikävä...?

Motivoinut Antto Nikkarinen lähti Ruotsiin ja teki siellä parhaansa. Joukkueen tulokset eivät olleet sitä mitä toivottiin ja pallodominantin pelintekijän rooli on tällaisessa tärkeä => luonnollinen lähtökohta lähteä vaihtamaan ellei sitten pelisysteemiä muuteta. Uskon kyllä, että Nikkarisella riitti kyvyt ja taidot pyörittää tuon joukkueen peliä, mutta joskus pelitapa ja näkemykset tekemisestä eivät kohtaa riittävällä tasolla. Eiköhän tilanne ollut sellainen, että siinä olisi vaadittu liigan ja joukkueen tasoon nähden huomattavan paljon kovempi jätkä kääntämään kelkka ja sellainen taas maksaa huomattavan paljon enemmän kuin Nikkarinen. Toki jos tämä kroaatti tulee ja laittaa omalla panoksellaan jengin pelin kuntoon, niin voidaan katsoa tilannetta uudestaan. Lähtökohtaisesti ei kuitenkaan suomalaista merkittävästi paljon parempi pelaaja ole kyseessä, enintään hieman sopivampi joukkueen pelitapaan. Ennustan Jämtlandin loppukauden olevan samansuuntainen kuin kausi tähänkin saakka.
 
Viestejä
2 290
Vs: Korisliigan nykytila

Kouvot teki siis loistavan ja uraa uurtavan linjauksen lähteä ensi kaudella sarjaan kolmella vahvistuksella ja divariin pelkästään suomalaisilla:
https://kouvolansanomat.fi/uutiset/urheilu/ac4200c7-b952-489f-9c45-23dfd504cb38?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter

Ketkä muut lähtee mukaan? Pyrintö tulee heti mieleen, on puhunut vuosia jenkkien liiasta määrästä ja omia kasvatteja riittäisi. Myös pääkaupunkiseudulla olisi paljon pelaajia, joten ainakin Espoo voisi seurata perässä jos vielä ensi kaudella liigassa pelaa? Seagulls, onko liikaa pelkkää menestystä myyvä seura? Toisaalta, eikö Seagulls joskus aiemmin pelannut ihan hyvällä menestyksellä syksyn kolmella vahvistuksella?

Mielestäni voitaisiin edetä suomalaisessa Korisliigan keskustelussa siihen, että vastuuta suomalaisista pelaajista tuntevat organisaatiot menevät ylpeydellä kolmella vahvistuksella ja jos joku lipeää rivistä niin voivat tietysti HG-säännön perusteella sen neljännen hankkia, mutta olisivat vähän "moraalisen halveksunnan kohde", niin julkisesti kuin fanienkin keskuudessa. Siirrytään vanhanaikaisestä pelkästä voittojen glory-huntauksesta seuraamaan itse koripalloa, pelaajia ja kasvutarinoita.
 
Viestejä
6 444
Vs: Korisliigan nykytila

gallup1 sanoi:
Kouvot teki siis loistavan ja uraa uurtavan linjauksen lähteä ensi kaudella sarjaan kolmella vahvistuksella ja divariin pelkästään suomalaisilla

Tämä on Kouvoilta rohkea ja hieno päätös. Toivottavasti herättää ainakin keskustelua. Epäilen, että Lapua on kuitenkin nykykäytännön kannalla :)
 
Viestejä
291
Vs: Korisliigan nykytila

gallup1 sanoi:
Kouvot teki siis loistavan ja uraa uurtavan linjauksen lähteä ensi kaudella sarjaan kolmella vahvistuksella ja divariin pelkästään suomalaisilla

Ei mitään järkeä. Kaikki muut joukkueet pelaa neljällä. Kaikki. Jospa Kouvot koittaisivat nyt edes saada tällä kaudella sen vaadittavat 8 pelaajaa kirjattua rosteriin, niin ei tule Tompaltakaan sakkoa. Onko Kouvolassa rahahuolia vai mikä on syynä?
Saarijärvi tulee ehkä joskus pelikuntoon ja korvaa neljännen jenkin. OK.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös