Koripallo.com

Korona & Korisliiga

Viestejä
1 503
Tällaisissa tilanteissa tuo toistuva faktoilla pilailu ja pelleily kääntyy Pyrintöä vastaan. Mulla oli täsmälleen sama fiilis että Tampereella on keksitty taas joku hauska vitsi jonka perusteella sanotaan julkisuuteen jotain kuvitteellisia tappiolukuja. Muiden seurojen sanomisiin voi suunnilleen luottaa, Pyrintöön ei.

Seurassa tehdään todella paljon hyvää, mutta pöhköily oman lajin nolaamiseksi joutaisi loppua.
Ja eiköhän se ole loppunutkin jo hyvän aikaa sitten.
 
Viestejä
1 328
Jostain lähteestä muistan muutaman voivan tarkoittaa vähän mitä vaan välillä 2-99. :p
Tuokiollakin tarkoitetaan nykyään jo useamman tunnin, jopa neljän tunnin, ajanjaksoja
 
Viestejä
726
Tämä ehkä omakin toive. Vaikka europelit ei sen jälkeen enää sujukaan luultavasti.

Pelaajabudjetti käytetään joka tapauksessa kokonaisuudessaan, olipa jenkkejä kuinka monta tahansa. Rahat vain jaetaan eri tavalla. Jos ulkomaalaisia on vähemmän, kotimaisille jää kaettavaksi enemmän. Mutuna sanoisin, että joukkueiden tähdet veisivät valtaosan ulkolaisvahvistuksilta säästyneestä summasta. Rivipelaajat saisivat yhä saman korvauksen kuin aiemminkin.

Jos pelaajabudjetit tippuvat, kärsijöinä lienee suomalaiset pelaajat. Jenkit kilpailevat kuitenkin globaalilla markkinalla. Ehkä joku kotimainen pääsisi ulkomaille hieman paremmalle palkalle kuin Suomiseurassa, montaa näitä ei kuitenkaan olisi.
—-
Euroopan urheilu on sen verran sekaisin nyt, että Korisliigaseurat saattavat jopa hyötyä ensi kaudella, kuka tietää...
Pelaajabudjetit romahtaa joka tapauksessa, korisliigan kohdalta voi hyvinkin realistisesti todeta että usealle pelaajalle se tarkoittaa vähintään osa-aikatyön tekemistä pelaamisen ohella. Amerikkalaispelaajat ovat olleet täysin ylivoimaisia korisliigassa ja hekin joutuu ottamaan palkanleikkauksen tai unohtamaan koriksella itsensä elättämisen. Jos ryhmässä on vaikka 15 pelaajaa, niin 3 pelaajaa ammattilaisia, 6 pelaajaa tekee töitä pelaamisen ohella ja 6 saa joitain kulukorvauksia/ pelivarusteita. Tämäkin voi olla optimismia, kyllähän koriksen pääsarjaa on pelattu ennenkin ilman korvauksia eli aivan varmasti sitä vielä tullaan pelaamaan.
 
Viestejä
2 290
Nähtäväksi jää, paljonko ne budjetit sitten tippuu. Tuskin kuitenkaan ylidramaattisesti.
 
Viestejä
953

Aikamoinen uusjako tulee ensi kaudella. Käytännössä jo aiemmin, kun joukkueiden taloudet alkavat muodostumaan ja kotimaisten pelaajien sopimuksia aletaan julkistamaan. Kenellä on varaa ja kenellä ei? Miten käy jo solmituille sopimuksille? Tulevatko pelaajat sovituista palkoista vastaan vai pysytäänkö sopimuksissa sellaisenaan, mikä vaikuttaisi laskevilla budjeteilla ehkä paljonkin.

Sama koskee muitakin markkinoita. Voi olla, että jenkkien laadussa tullaan hieman alaspäin, mutta vastaavasti voidaan nähdä koviakin kaappauksia, jos muualla maailmassa ei pysytä maksamaan entiseen malliin.

Erikoinen kesä on tulossa. Ensin nähdään vielä seurojen taistelua eloon jäämisestä ja tähän liittyvää markkinointia. Mutta asiat selviää kyllä.
 
Viestejä
1 352
Varmasti jokaisen joukkueen raha virrat ainakin jonkin verran laskee.Nyt oleellinen kysymys miten pitkään tämä tilanne jatkuu viruksen suhteen kun pahin skenaario on että tämän vuoden loppuun silloin varmasti yritykset ovat ns.kusessa eikä juurikaan ole varaa sponsorointiin.Voi olla yrityksillä eroja toiset voi edelleen porskuttaa vaikka tilanne tämä silloin kenellä on alueellaan tällaisia yrityksiä tulee helpommaksi rahojen keräys elämme jänniä aikoja.Pienet palvelualat ovat vaikeuksissa joten niiltä vaikeaa saada rahaa.
 
Viestejä
2 832

Katajan osalta voitaneen todeta tulevaa kautta ajatellen,että vaikka vaikeat ajat ovat nyt kohdalla, niin tämä länsi-siperialainen pohjois-karjala kun yhteen hiileen puhaltaa kaikkien urheiluseurojen kanssa, niin kaikki lopulta voittavat.. Täällä nimittäin seura, ja lajirajoista huolimatta,puhalletaan yhteen yhteiseen maaliin,lajista riippumatta, kaikki tekevät yhteistyötä, on tulossa yhteistä sarja-avausta ja erilaista yhteistä "kesä- talvilajien" yhteistä viikonloppua jne. ;) Mutta korikseen; Ne seudut,joilla vahvaa kansainvälistä/kansallista yrittäjyyttä on, pärjäävät paremmin. Ne,jotka menevät pelkän paikallisen rahan tuella, on vaikeampaa. Tässä kohtaa nimenomaan koripalloliiton pitäisi tulla kuvioon mukaan aktiivisemmin. Tässä,, jos missään tilanteessa, liiton rahallista avustusta tarvitsee jokainen seura.
'
Ja vielä katajasta.. kotimaisia on, ja tulee vielä uusiakin..;) Jammu W pysynee täällä kaikesta huolimatta, kun opitio on,- ja muutakin suunnitelmaa on- ja vaimollaan vielä jottain yhteyksiäkin lie tännepäin..;) Ja onhan meillä ainki lunta,ellei muuta ;) Hieno kausi on tuloillaa, varmasti tasaisempi ku aiemmin,veikkaan ettei kukaa maksa enää niin paljon kotimaisista.. Sen sijaan... Katajan osalta.. Iso Mörkö, JB, JoJo lienevät halukkaita vielä jatkamaan täällä ensi kaudellakin.. ;) Puksutellaan..
 
Viestejä
2 832
Varmasti jokaisen joukkueen raha virrat ainakin jonkin verran laskee.Nyt oleellinen kysymys miten pitkään tämä tilanne jatkuu viruksen suhteen kun pahin skenaario on että tämän vuoden loppuun silloin varmasti yritykset ovat ns.kusessa eikä juurikaan ole varaa sponsorointiin.Voi olla yrityksillä eroja toiset voi edelleen porskuttaa vaikka tilanne tämä silloin kenellä on alueellaan tällaisia yrityksiä tulee helpommaksi rahojen keräys elämme jänniä aikoja.Pienet palvelualat ovat vaikeuksissa joten niiltä vaikeaa saada rahaa.

Ja tämä virus loppuu siihen kun kesä tulee ja UV säteily lisääntyy. UV tappaa tehokkaimmin kaikenlaiset bakteerit ja virukset, ja kun lämpötila nousee kesän tullessa, niin tää on ohi juhannukseen mennessä. Vähän samaan tapaan kun auringonvalo häikäisee ihmistä- se eliminoi bakteerit. Ensi kausi alkaa ajallaan, ja sitten jytkytetää! tai jos pari vk myöhästyy aloitus, niin sitte jaketaan pidempään, mutta kuitenkin.. Hieno kausi tulossa. Hieno oli sekin joka kesken jäi, mutta nythän sitä ens kaudella entistä hienompaa on, ku päästään taas kattoo korista!
 
Viestejä
1 105

Toivotaan niin, koska USA:n Louisianassa UV-tasot ovat varmasti jo nyt suomalaisen keskikesän keskipäivän tasolla tai vähän korkeammat, ja siellä koronatartuntojen määrä on huimassa kasvussa. Vielä ei vaan virus ole jotenkin ymmärtänyt totella ultraviolettisäteilyä ja lämpötilaa.:rolleyes:
 
Viestejä
1 352
Pitää toivoa että tämä eristykset estää tartuntojen suuremman leviämisen jotta virus kuolisi ja päästäisiin normi oloihin.Kyllä pahimmassa tapauksessa saattaa jäädä ensi kausi pelaamatta mikä ei toivottava tilanne.Pidetään peukkuja ja toivotaan parasta
 
Viestejä
304
Toivotaan niin, koska USA:n Louisianassa UV-tasot ovat varmasti jo nyt suomalaisen keskikesän keskipäivän tasolla tai vähän korkeammat, ja siellä koronatartuntojen määrä on huimassa kasvussa. Vielä ei vaan virus ole jotenkin ymmärtänyt totella ultraviolettisäteilyä ja lämpötilaa.:rolleyes:
Jep, onpa hyvä, että lasten Biddy-Basket turnaus peruttiin Louisianassa. Olisi juuri nyt tuolla.
 
Viestejä
676
Nähtäväksi jää, paljonko ne budjetit sitten tippuu. Tuskin kuitenkaan ylidramaattisesti.
Sellaisia 20-25% tippumisia on tällä hetkellä korviin kantautunut. Puolen millin budjetissa puhutaan silloin sadasta tuhannesta tai yli. Pitäisin tätä vähintään dramaattisena, mutta toki pitäisi määritellä taso, jolloin voidaan puhua ylidramaattisesta.
 
Viestejä
1 328
Jos todella haluatte vaikuttaa viruksen katoamiseen, niin ainoa vaihtoehto on rajoittaa päivittäiset sosiaaliset kontaktinne keskimäärin 1,5:een. Itse olen onneksi harjoittanut tätä koko elämäni, kuten varmasti kaikki aktiiviset foorumilaiset.
 
Viestejä
1 928
Toivotaan niin, koska USA:n Louisianassa UV-tasot ovat varmasti jo nyt suomalaisen keskikesän keskipäivän tasolla tai vähän korkeammat, ja siellä koronatartuntojen määrä on huimassa kasvussa. Vielä ei vaan virus ole jotenkin ymmärtänyt totella ultraviolettisäteilyä ja lämpötilaa.:rolleyes:
Eikun Louisianan UV-säteily on erilaista kuin karjalalalainen. Savolaisesta nyt puhumattakaan
 
Viestejä
459

Katajan Lasaroff enteilee, että Katajan budjetti pienenee kolmanneksella ensi kaudeksi. Saman suuntaista sanoi BC Nokia aiemmin.

Jos muilla joukkueilla on saman suuntaista ja 30-40% leikkaantuu pois, niin käytännössä Korisliigassa palattaisiin kymmenen vuoden takaiseen tasoon. Tiedä sitten miten tää lopulta menee.

KausiKeskimääräinen budjetti (€)
kausi 19-20
536166.67​
kausi 18-19
526363.64​
kausi 17-18
517272.73​
kausi 16-17
493700.00​
kausi 15-16
478000.00​
kausi 14-15
511500.00​
kausi 13-14
446166.67​
kausi 12-13
393500.00​
kausi 11-12
404690.91​
kausi 10-11
395966.67​
kausi 09-10
374750.00​
 
Viestejä
726
Tuo 30% budjetista taitaa olla liian optimistinen arvio, 70% veikkaisin itse ja mitä kauemmin tässä menee niin sekin prosentti on kyllä optimismia. Ei se estä sarjojen pelaamista, ihmisille jotka katsovat esim korisliigaa on varmastikin se ja sama saako pelaajat rahaa pelaamisestaan vai ei. Halukkaita pelaajia löytyy aivan varmasti. Matalalta ei voi pudota paljoa, hokiliigaan tämä iskee rankasti ja jos futiskausi jää väliin suomessa niin myös veikkausliigaan.
 
Viestejä
3 094

Mitä ihmettä sä selität
 
Viestejä
2 290
Sitä juuri mitä siinä lukee. Katsojat menee katsomaan korista, saako joku pelaaja pelaamisestaan 0 euroa vai 500 euroa on katsojalle merkityksetöntä. Toiminta mihinkään lopu, siitä ei vaan makseta palkkaa.

Millä tavalla hokissa ja furiksessa on yhtään eri tilanne? Ihmeellinen logiikka:D Pösilöin viesti pitkään aikaan palstalla, mutta hyvät naurut siitä sai.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös