Vs: Miesten EM-karsinta - Sudet näyttää epäilijöille!
Myös Shawn Huffin tilanne on mielenkiintoinen. Shawn on edelleen parhaimmillaan nopeassa hyökkäyksessä ja pallollisen takamiehen puolustajana, mutta hänen kolmen pisteen heittoprosenttinsa (63,6 %) karsinnoissa kertoo, että onnistumiset ovat pitkälti kiinni myös oikean paikan löytämisestä. Shawn mainosti taannoin itseään "liiankin epäitsekkääksi" pelaajaksi. Tästä syystä liputankin innokkaasti sen puolesta, että Shawnin avuja hyökkäyspäässä käytettäisiin entistä enemmän ja etenkin silloin, kun ratkaisijat ovat vähissä kuten Bulgariaa vastaan.
Tuukka Kotin ottelu Serbiaa vastaan oli hyvin kaksijakoinen. Kotin Providencen-vuosilta tarttunut kulmikkuus näkyi mm. pehmeydessä syöttöjen vastaanottamisessa ja tuloksettomissa 1-1-ratkaisuissa, mutta toisaalta hänen atleettisuutensa ja kasvava ennakkoluulottomuutensa tuottivat päätösneljänneksen alussa tärkeitä koreja maajoukkueelle. Viime vuoden B-divisioonapeleissä pitkälti Kotti peri loukkaantuneen Möttölän täyttämän aukon Suomen rotaatiossa ja tällä hetkellä rooli on jälleen vaihtunut. Serbia-matsissa Tuukan suurimmat ansiot olivat kuitenkin puolustuspäässä, jossa Zoran Erceg pysyi avausneljänneksen mellastamisensa (7/6) jälkeen täysin non-factorina.
Petri Virtanen on suomalaispelaajista se, jonka sopeutuminen A-divisioonapeleihin on ollut kivuliainta. 183-senttiset, 75-kiloiset heittävät takamiehet tyypillisesti syödään elävältä euroliigatason peleissä. Petri ei saanut Serbiaakaan vastaan normaaleja heittopaikkojaan, mutta sopeutui fiksusti pelintekijän rooliin Petskun istuessa penkillä. Koivarin lähtiessä takaisin Yhdysvaltoihin Petelle lankeaa yhä enemmän vastuuta pointin paikalla ja Serbia-matsi oli hyvä osoitus siitä, että pelinrakentajan paikka ei ole Säynätsalon soturille aivan vieras. Puolustuksessa Petellä on vaikeuksia pysyä isojen, vikkeläjalkaisten europointtien perässä, mutta EM-karsintojen minuuttikeskiarvolla (14,3/ottelu) Pete pystyy hyvinkin roikkumaan takiaisena vastustajassa kiinni ajamatta itseään täysin puhki.
KIITOS MIKKO KOIVISTO 2008! Suomalaisyleisölle lähes tuntematon pelaaja tuli pikkuyliopistosta maajoukkueen mukaan, nappasi ensimmäisessä maaottelussaan avauspointin paikan ja heitti maaottelukeskiarvokseen 8 pistettä ottelua kohden, ollen samalla Bulgaria-ottelussa joukkueen paras pelinrakentaja. Mikko on hyvää vauhtia tulossa Suomen "Method Maniksi" tai "Mr. Fundamentaliksi" - hän pelaa koripalloa oikealla tavalla, yrittämättä turhia. Vaikka Mikko ei koskaan johtaisi UNC Greensboroa NCAA:n lopputurnaukseen, hänellä on edessään pitkä ura eurokentillä ja monta tärkeää maaotteluminuuttia tulevan vuosikymmenen aikana.
Tuomas Iisalon peli yllätti minut täydellisesti. Iikku on ollut kirjoissani ikään kuin "harmaalla alueella" viimeisten korisliigakausien aikana - parhaimmillaan fantastinen hyökkäyspelaaja ja keskivertoa parempi puolustaja, joka ei ole parhaimmillaan isoissa peleissä. Viime kaudella Kouvojen paidassa Tuomas näytti kehittyneen tavattoman paljon etenkin 1-1-puolustajana, ja Serbiaa vastaan Dettmann käytti nimenomaaan tätä avua joukkueen hyödyksi. Etenkin Tripkovic oli hetkittäin täysin hukassa huomatessaan, että "eihän tuosta perhanasta pääse ohi". Hyökkäyksessä Tuomakselle ei suuremmin vastuuta jakaudu, mutta Serbiaa vastaan hän nappasi vapaan kolmosensa sisään kuin tilauksesta. Tulevaisuudessa Tuomakselle tulee olemaan yhä enemmän käyttöä maajoukkueympyröissä ja luulen, että jo tapahtuneen korisliigaläpimurtonsa jälkeen hän nousee myös liigan todelliseen eliittiin.
Pete Virtasen tavoin Sami Lehtorannalla on totuttautumista Korisliigan tähtiroolista maajoukkueen roolipelaajaksi. Serbia-matsissa Sale ei loistanut hyökkäyspäässä, mutta Katajan mies ansaitsi korkeamman kruununsa näkymättömässä työssä. Serbian isot miehet saivat paikkailla kyynärpään jälkiä kyljistään Salen stinttien jälkeen, ja tulipahan Suomelle yksi tärkeä stoppikin Lehtorannan toimesta.
Isoista miehistä Nikkilän Andyn peli on ollut pahasti hakemista. Jalkojen hitaus ja reaktiokyvyn puute ovat tehneet Andysta vastustajien liikkuvien isojen miesten pujottelukepin. Kaikki tietävät, ettei Andy ole Suomen rotaatiossa hyökkäyspään ykkösoptio, mutta hän on pystynyt B-divisioonatasolla aina nakkaamaan roskapalloista sen 6-10 pinnaa sisään ja pitämään vastustajan köntykset aisoissa. Luulen, että Andy pystyy isommalla peliajalla sopeutumaan paremmin, mutta toistaiseksi Hakeem on hoitanut tonttinsa vahvemmin. En tiedä, harottavatko vanhan silmät, mutta minusta näyttää siltä, että Hakeem on ollut hemmetin tehokas pienissä minuuteissaan. Puolustuspäässä Hakeemin läsnäolo korin alla on lähes poikkeuksetta aiheuttanut stopin, vaikka Serbia-otteluun mahtuikin pari nukahdusta.
Kun Suomi arvottiin samaan lohkoon Serbian ja Italian kanssa helmikuussa, iskin tähän topiciin avaukseksi unenomaisen suunnitelman siitä, kuinka Suomi ei aivan pysty voittamaan Serbiaa kotonaan, mutta etenee kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti 7-1-saldolla suoraan EM-kisoihin. Eräs pitkän linjan koripallomies tölväisi minua muutamaa päivää myöhemmin sanoen: "Sinä olet sellainen idyllien maalari." Hänen toteamuksensa pänni minua aivan suunnattomasti etenkin siksi, koska mielestäni tuo lakoninen heitto oli osoitus suomalaisiin koripallopiireihin lähtemättömästi juurtuneesta negatiivisuudesta. Aivan kuten Petteri Koposen NBA-varaus ei ollut "realistinen" tavoite, ei nytkään Serbian päänahan tavoittelu ollut "realistista." Mitä tähän voi sanoa?
V***uun realismi. Haetaan se kuu taivaalta. Jos Serbia kaatuu, kaatuvat kyllä Unkari, Italia ja Bulgariakin. Ei suurten tavoitteiden asettaminen tarkoita sitä, että täytyisi lähteä balalaikkaa soitellen sotaan ja henkselit paukkuen Helsinki Clubille, vaan sitä, että ymmärretään oman suorituskyvyn riittävän urotekoihin, jos kaikki ovat samalla mielellä liikenteessä. Voittoprosenttimme on nyt 33 %, ja se on muuten perhana parempi kuin Italian 25 %.
Tulipahan avauduttua. Nyt vielä blazersedge.comista napattu "Petteri Koponen highlight" kaiken kansan ihmeteltäväksi:
http://www.youtube.com/watch?v=ylItNtfNzOE
