Koripallo.com

Susiladyes - tulevaisuus?

Viestejä
336
Naisten urheilu on Suomessa aina taloudellisesti amatööriurheilua. On urheilijoita jotka saavat valtiolta rahoituksen, pääasiassa yleisurheilijat ja hiihtäjät. Valtion rahoitus menee niin että lajiliitot saavat rahaa pitkälti harrastajien määrän mukaan. Tämän lisäksi valtio jakaa urheilijoille apurahoja. Naisten koriksen rahoituksen parantaminen vaatii selvästi parempia urheilullisia tuloksia sekä muutoksen siihen miten rahat eri lajien välillä jaetaan.
Olen samaa mieltä menestyksen vaikutuksesta rahojen jakoon. Märskyn tytöiltä lisättynä muutamalla maakunnista ei voi odottaa kovin hyvää menestystä. Haluaako Salminen tätä vai eikö kokeneempi väki lähde ylimielisen Salmisen mukaan.
 
jopsista joo

Hiukan täytyy kyllä olla kateellinen lentopallon tapaan hoitaa naisten maajoukkue. Resursseja on lisätty vuosien varrella, on hommattu kunnollinen valmennustiimi ja peli kulkee. Eilen turpaansa sai Euroopan nro 10, Kroatia. Yhdeksästä kentällä käyneestä pelaajasta kuusi pelasi ulkomailla viime kaudella. Joukkue on pitkä ja urheilullinen. Joukkueen vanhin pelaaja on syntynyt 1990 ja joukkueessa on nuoria pelaajia, jotka pelaavat seuroissaan ratkaisupelaajan roolissa. Odotan innolla sitä päivää, kun koripallossa päästään edes lähelle tätä. Toki se päivä ei tule niin kauan, kun resursseja ei ole ja jotenkin koko systeemi on jämähtänyt paikoilleen.
 
Viestejä
1 547

Lentopallon parhaat eivät mene amerikoihin vaan alkavat pelata maajoukkueessa 17-vuotiaana... Joukkueena taitaminen on a&o.
Onkohan koripallo oikeilla teillä lähettäessään koko potentiaalin neljäksi vuodeksi USA:aan?
 
Viestejä
726

Lentiksessä taitaa taustalla olla kuortane johon keskitetty toimintaa. Laji vähän huonosti verrannollinen korikseen, koska lentopallossa ei ole kontaktia. Harrastajat löytyy maaseudulta, ei tietoa kansainvälisistä harrastajamääristä mutta olen yllättynyt jos koriksessa ei ole enemmän harrastajia myös naisissa Euroopassa.

NBA jossa siis maailman parhaat korispelaajat pelaa, niin siellä nimenomaan joukkueet painottuu parin yksilön varaan ja jopa yhdellä yksilöllä voi mennä aina finaaliin saakka. Yhdelläkin yksilöllä nousee maajoukkueen taso heti ja Awakin tueksi pitäisi ehdottomasti käyttää kansalaisuuskortti. Itseasiassa väitän että ratkaiseva palanen Slovenian em-voittoon oli Anthony Randolph, hän oli täsmähankinta Dragicin ja Doncicin avuksi. Jos halutaan oikeasti pärjätä, niin pitää käyttää samat kortit mitä muutkin hyväksi. Kehittyminen ei ole vain valmentajien vastuulla, urheilijan lahjojen lisäksi hänen pitää elää urheilijan elämää 24/7 365 päivää vuodessa. Pelkät yhteiset harjoitukset ei riitä.
 
Awakin tueksi kansalaisuuskortti? HÖH?
Koripallo on joukkuepeli, joka yksi pystyy suuriin korimääriin vain, jos koko joukkue on valjastettu pelaamaan hänelle. Tarvitaan tavattoman suuri luottamus korintekijän taitoihin, ja Bilbaossakin... Markkanenkaan ei pysty nostamaan Suomea MM-kisoihin.
 
Viestejä
278
Lentopallo on samaa kuin koripallo ilman amerikkalaisia. Minkälaisia pelejä nähtäisiin sekä miehissä että naisissa ,jos pelattaisiin vain eurooppalisilla pelaajilla? Pelien taso ja vauhti olisi aivan erilaista .
 
Viestejä
726
Awakin tueksi kansalaisuuskortti? HÖH?
Koripallo on joukkuepeli, joka yksi pystyy suuriin korimääriin vain, jos koko joukkue on valjastettu pelaamaan hänelle. Tarvitaan tavattoman suuri luottamus korintekijän taitoihin, ja Bilbaossakin... Markkanenkaan ei pysty nostamaan Suomea MM-kisoihin.
Ei vaan 1 pystyy suuriin korimääriin kun muut joukkueen jäsenet ymmärtää että on suuremmat mahdollisuudet saada kori jos pallo saadaan tälle tietylle pelaajalle pelattua. Ei joukkuetta ole valjastettu vain yhtä pelaajaa varten ja joka tapauksessa huippuyksilö tekee koreja. Vastuun siirtämisen ymmärtämisestä kyse. Joukkueurheilu on nykyään yhä enemmän yksilöurheilua, huonolla materiaalilla on pakko yrittää pelata joukkueena mutta paljon parempi tie kehittää ja antaa muiden hioa yksilöitä. Markkanen ei ole pelannut karsinnoissa, ei hän silti ole lähellekään mikään lebron james. Suomi on puhtaasti parempi Markkasen kanssa, mitä ilman. 2 hyvää kansainvälisen tason pelaajaa voi hyvinkin riittää naisten maajoukkueelle kisoihin pääsemiseen, tosin muut ei saa olla liian matalalla tasolla. Tasapaksulla ja huonolla materiaalilla ei mihinkään kisoihin voi millään taktiikalla ja joukkuepelaamisella päästä.
 
Mikael

Jaahas, kaikki aikuiset pelaajat kieltäytyneet maajoukkueesta.
Hieno suunta, hienosti hoidettu asioita uusi staff!
 
Viestejä
1 547
Ennenkuulumatonta meininkiä. Johtajien pitäisi osata hoitaa suhteet.
Eipä olisi uskonut 10 vuotta sitten, kun B-tytöt nostivat Suomen A-divisoonaan, että näin kehitys kulkisi.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 534
Jaahas, kaikki aikuiset pelaajat kieltäytyneet maajoukkueesta.
Hieno suunta, hienosti hoidettu asioita uusi staff!
Aivan mieletön meininki! Hyvä Suomi!

En usko, että aikuispelaajille edes tarjottiin tällä kertaa mahdollisuutta kieltäytyä. Nyt oletettavasti ajetaan tavallaan "haastajamaajoukkueen pelaajia" sisään maajoukkueeseen. Kaikilla nuorilla pelaajilla ei välttämättä ole vielä kokemusta pelaamisesta huippumaita (Espanja/Ranska) vastaan. Latvia oli varmaan paras mahdollinen vastustaja, joka oli nyt saatavilla.

Hyviä nuoria pelaajia jäi pois "perustelluista" syistä. Augustinin ja Koskimiehen poissaolot pisti ensimmäisenä silmään (syyt eivät varmaankaan ole julkisia). Koskimiehellä on edessä tärkeä seniorivuosi ja Augustinilla on edessä kova sisäinen kamppailu sen japanilaisen ykköspelinrakentajan kanssa. Tuon kaksikon poissaolo lienee tulevaisuuden kannalta suotavaa oli poisjäännin syy mikä tahansa!

Ei muuta kuin kädet ristiin ja odotellaan, jos sitä menestystä saavutetaan tulevaisuudessa. Jälkikäteen voidaan sitten ihmetellä Salmisen viisaita päätöksiä..... Käsi pystyyn, jos sinulle ei ole avautunut tämä Salmisen "suurempi suunnitelma"?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
278
Loppujen lopuksi vain Linda -Lotta L. olisi todellinen vahvistus tähän joukkueeseen: Kuier ei ole Tuukkasta heikompi, Tulonen Holopaista ,Bejedi Kesäsestä eikä Rokkanen Iiskolaa
 
Viestejä
2 181
Vähän ehkä toppuuttelisin - ellei jollain tosiaan ole tietoa, että siellä olisi joukkueesta kieltäydytty. Yksittäinen Latvia-peli kesällä nyt ylipäänsä vaikuttaa sellaiselta ottelulta, mihin vähän tarpeetonta lähteä ihan ykkösjoukkueella. Pelin tuloksella ei yhtään mitään merkitystä, eikä nyt tässä kohdin esim. joukkueen rakentamisellakaan ole hirveästi väliä, kun seuraaviin tosipeleihin on melkein puoli vuotta aikaa.

Ylipäänsä tuo "open gym" noin ensikuulemalta vaikuttaa ihan fiksulta ajatukselta. Tulevat ketkä tulevat ja keitä kiinnostaa, ja ovat mukana sen verran kuin haluavat. Varsinkin juuri yliopistopelaajille erinomaista kesätreeniä, kun muuten pitäisi jokaisen itse etsiä pelikavereita tai harjoitella pelkästään yksin. Ja sitten ihan luontevaa, että sillä jengillä lähdetään tuollaiseen Latvia-peliin.

Se taas olisi vähän epärealistista ja tarpeetonta, että koko naisten maajoukkueen rinki treenaisi kesän yhdessä.
 
Joo, eiköhän sitä myöhemmin kesällä koota vähän treenaamaan kokoonpano, jolla pystytään pelaamaan seuraavat karsinnat, kun opiskelijat ovat amerikoissa.
 
Viestejä
2 534
Latvialaiset ystäväni arvelivat, että sunnuntain Latvia-otteluun (Riikassa) voisi olla tavallaan "vapaa pääsy", mutta katsojien odotetaan tekevän rahallinen lahjoitus Roosa-nauha tapahtuman hyväksi siellä hallilla. En voi olla täysin varma pitääkö tieto paikkansa, mutta se on paras tieto mikä minulla on siitä lippuasiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 181
Ainakin lätkän puolella naiset eivät missään nimessä halunneet itsestään puhuttavan naaraina ja kokivat sen alentavana. Pitkään siis melko yleisesti puhuttiin naarasleijonista, mutta nykyään kaikkialla vain Naisleijonista tai leijonanaisista. Aika erikoiselta kuulostaisi miehistäkin puhua missään lajissa tai yhteydessä uroksina.
 
Olen havainnut palloilulajeissa, että naisilla on ollut valitettava taipumus sabotoida itse omaa lajiaan. Tästä keskusteltiin mm. viime marraskuussa Korjaamolla "Valmentaa kuin nainen" tapahtumassa.

Susiladies-nimi ei ole lainkaan katu-uskottava. Naispelaajien pitäisi miettiä onko koripallo kamppailulaji. Voiko esimerkiksi Grusander sanoa "tapan kaikki ja olen tuolla häkissä leidi" ja lähteä sparraamaan sinne miesvastustajan kanssa?

Asiaa pitäisi miettiä markkinoinnin osaajien kanssa.... Haluaako pelaajat kehittää naiskoripalloa? Haluaako pelaajat joko mahdollisimman tyylikkään nimen tai katsomot täyteen? Tällä hetkellä oletetaan, että katsomot pysyy tyhjinä, joten kesän "ompelukerholla" voi olla tylsä nimi.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös