NBA

Lauri Markkanen kertoi NBA-uransa vaikeimmista hetkistä: ”Tuntui kuin maailmanlopulta”

Will Hardy Lauri Markkanen Utah Jazz

Will Hardy Lauri Markkanen Utah Jazz

Kohta kolme viikkoa NBA-kentiltä sivussa takareisivammansa takia ollut Lauri Markkanen kertoi Utah Jazzin perjantaisten harjoitusten jälkeen tähänastisen NBA-uransa huonoimmasta jaksosta, joka sai suomalaisen pään sisäiset paineet kasvamaan kestämättömälle tasolle.

Markkanen kertoi utahilaistoimittajille oman uransa heikoista hetkistä, kun häneltä kysyttiin, miten hän pystyy auttamaan joukkueen muita nuorempia pelaajia, jotka tuskailevat omien suoritustensa kanssa.

Suomalainen tuli NBA:han vauhdikkaasti sisään Chicago Bullsissa, kun mainiota ja lupauksia herättänyttä tulokaskautta seurasi vielä vahvempi toinen kausi, jolloin Markkanen oli jo nousemassa tähtien joukkoon.

Kolmannella kaudella jyväskyläläisen otteet Bullsissa kuitenkin lähtivät täysin toiseen suuntaan. Heitto ei enää uponnutkaan, suoritukset heikkenivät ja lopulta isompi käänne parempaan nähtiin vasta, kun Markkanen kaupattiin ensin Cleveland Cavaliersiin ja varsinkin Jazziin siirtymisen jälkeen.

Marraskuussa 2019 kuitenkin haaveet All Star –ottelun paikasta olivat kaukana, kun Markkanen murehti ja stressasi jokaista heittoaan.

– Muistan ihan tarkalleen yhden hyökkäyksen, kun pelasimme Portlandia vastaan mielestäni minun kolmantena vuotenani NBA:ssa. Kasasin itselleni tosi paljon paineita jokaiseen heittoon, ja heittojeni määrät vähenivät.

– Siitä sain vain lisää paineita, että nyt joka kerta kun saan heittopaikan, minun on pakko onnistua.

Tilastoista löytyy juuri tuolta ajankohdalta Bullsin ottelu Trail Blazersia vastaan, johon Markkanen viittaa. Kuukauden saldo oli suomalaisella vain 11,9 pistettä per ottelu, mikä oli Markkasen uran heikoin suoritus siihen mennessä.

Myös heittoprosentit (2p: 33 %, 3p: 31 %) olivat suorastaan surkeat. Pistesaldon osalta heikompaa nähtiin Markkasen viimeiseksi jääneellä neljännellä Bulls-kaudella, kun hän putosi vaihtopelaajaksi Nikola Vucevicin Chicagoon saapumisen jälkeen, mutta yhtä huonoa heittotarkkuutta ei missään vaiheessa.

– Sitä kesti varmaan kuukauden verran. Yritin päästä eroon koripallosta, kutsuin perheeni kylään, yritin tehdä töitä vain enemmän, eikä mikään auttanut.

– Sitten sen jälkeen yhdessä ottelussa missasin heiton ja otimme aikalisän sen perään. Minusta tuntui kuin maailmanlopulta jokaisen ohiheiton jälkeen.

”Paskat tästä”

Lopulta resepti tilanteesta ylipääsemiseksi oli yksinkertainen ja tapahtui Markkasen oman pään sisällä.

– Periaatteessa totesin vain, että paskat tästä (”F it”) ja lopetan välittämästä. Laitan seuraavan sisään. Niin se muuttui omalla kohdallani. Opin unohtamaan edelliset virheet ja siirtymään eteenpäin.

– Se voi olla jotain tuollaista hyvin pientä, mikä saa asiat klikkaamaan pään sisällä.

Nyt tuollaiset kipuilut ovat vain kaukainen muisto, kun suomalainen on noussut kiintotähdeksi NBA:ssa ja Utahissa. Varsinkin Jazzissa Markkasen pelissä on näkynyt, että hän ei arastele heittää koskaan, kun paikka tulee eteen ja pallo käteen.

Jazzin seuraava ottelu on keskiviikon ja torstain välisenä yönä, mutta Markkasen kentälle paluusta ei ole vielä varmuutta.