NBA

Markkasella kaksijakoinen ilta, Bullsin tappioputki jatkui

Upeita kolmosia, fantastinen putback-donkki, tupla-tupla ja hyökkäyspään onnistumisia, mutta myös todella ruma heittoprosentti, keskinkertaista puolustuspeliä ja pari väsähtämistä. Lauri Markkasen toisessa ottelussa vammastaan toipumisensa jälkeen oli paljon hyvää, mutta ehkä jopa enemmän huonoa.

Chicago Bulls pelasi ensimmäisen ottelunsa uuden valmentajan Jim Boylenin alaisuudessa, kun Fred Hoiberg sai potkut lauantain pelin jälkeen. Meno ei juuri vaihdoksesta ollut muuttunut, vaan Bulls hävisi seitsemännen peräkkäisen ottelunsa Indiana Pacersia vastaan tiistaina 96-90.

Markkasen pistesaldo oli komea, mutta muuten pelisuorituksessa ei valtavasti kauneutta ollut uponneita kolmen pisteen heittoja lukuun ottamatta. Suomalainen otti pelissä peräti 24 pelitilanneheittoa, mikä on hänen uransa ennätyslukema.

Viime kaudella Markkanen heitti parhaimmillaan 22 kertaa, kun Bulls otti jatkoaikavoiton New York Knicksistä ja suomalainen teki uransa kovimmat pisteluvut 33. Tällä kertaa jyväskyläläisen heitto ei ollut merkissään, vaan heitoista vain kahdeksan päätyi koriin.

Uusi valmentaja Boylen oli nostanut Markkasen Bullsin aloitusviisikkoon ja peluuttikin tätä sekä ensimmäisen että kolmannen erän alkuun heti noin kymmenen minuuttia putkeen. Vielä pelituntuman puutteesta kärsivä suomalainen näytti selvästi väsyneeltä kummankin stintin loppupuolelta, kolmannessa erässä jopa uupuneelta.

Kun Markkanen repi vielä kymmenen levypalloa, oli koossa tupla-tupla, mutta tällä kertaa saldo oli harvinaisen tyhjä 21/10. Parannettavaa siis jäi vielä paljon, mutta Markkasen tehdessä todenteolla paluuta NBA-vauhtiin tärkeintä oli kuitenkin se, että suomalainen pisti rohkeasti palloa ilmaan ja hänelle myös pelattiin heittopaikkoja.

Lauri Markkanen, Pacers-Bulls 4.12.2018

32 minuuttia
Pisteet 21
Pelitilanneheitot 8 / 24
Kolmen pisteen heitot 5 / 13
Levypallot 10
Plusmiinus -12