Koripallo.com

Helmikuun EM-karsinnat Georgiassa

Viestejä
69
Ymmärrän Dettmannin linjaa täysin. Hittoako me roikutaan koko ajan karsinnasta toiseen niillä rajoilla pääseekö kisoihin vaiko ei?
Pitkäjänteinen yksilöiden valmennus ja pelaamaan eurooppalaisiin sarjoihin pitäisi olla tavoite. Kuinka moni seura sitä nuorten osalta tänä päivänä tavoitteellisesti tekee? Pienistä ikäluokista valioiden jalostaminen on lottoa. Jos tavoite on kitkutella EM-kisoihin karsinta karsinnalta, niin ok, ehkä sitten tuo ”paskaa taas”-asenne on jees. Jos halutaan jotain enemmän, niin pitkäjänteinen työ niin miehissä kuin naisissa on ainoa mahdollinen tie. Maajoukkue on sen seuroissa tehdyn työn sen hetkinen lopputulema.
On selvää, että Dettmannin aika alkaa olla hiljalleen ohi. Taitavasti hän kuitenkin taas vuodessa on uudistanut joukkueen permanentin. Sukupolvenvaihdos tapahtui nopeammin kuin Pajala Hesarissa sen dettmannkritiikiltään Ehti ymmärtää.
Nimimerkin takaa on helppoa heitellä kaikkea mieleen tulevaa. Niin minäkin teen. Vaihtoehdoton dissaus on kuvottavinta tässä kaikessa. Ballinilta odottaisin jotain konkreettisempaa kuin 120 miljoonan pelaajabudjetilla toimivan Bullsiin vertailua.
Odotankin suurella mielenkiinnolla ne teesit, joilla Ballin suomalaisen koripallon vie kohti kansainvälsitä huippua!
 
Viestejä
50
Vähän myöskin särähtää nuo etukäteen selittelyt, mutta hattu päästä dettmanille. On vieny majun toimintaa paljon ammattimaisempaan suuntaan ja menestyskin ollut materiaaliin nähden erittäin hyvää. Myös arvokisoissa valmennus on mielestäni tehnyt hyvää duunia (sen minkä katsomosta havainnut), poislukien ehkä pientä notkahdusta mm kisoissa.
 
Viestejä
2 534
......
Odotankin suurella mielenkiinnolla ne teesit, joilla Ballin suomalaisen koripallon vie kohti kansainvälsitä huippua!
Kyseessä on minun mielestä arvovalinta uskalletaanko laajentaa Suomi koriksen pohjaa.
Vaihtoehto1: Rakennetaan kaikki 10 suurimman seuran varaan ja tuetaan niitä kaikin keinoin.
Vaihtoehto2: Mietitään millä keinoin saataisiin Suomen 50 suurinta seuraa kehittämään toimintaa paremmaksi.
....
Väitän, että tuo vaihtoehto2 toisi menestystä pitkällä aikavälillä. Jarruna on ne 10 suurinta seuraa, jotka haluavat hiekottaa pienemmät seurat kaikilla mahdollisilla keinoilla. Samalla Suomi-koris vähitellen tuhoutuu...
 
Viestejä
5 500
Tänään on pakkovoiton paikka - ei kahta sanaa.

Nykyään kun kisoihin pääsee 24 joukkuetta, niin kisoihin on päästävä joka kerta. Jokainen voi käydä katselemassa FIBAn rankingeja ja tarkastella, minkälaisten joukkueiden kanssa kisapaikoista mitellään (FIBA World Ranking Presented by NIKE, men - FIBA.basketball).

Minä mittaan maajoukkueen menestymistä niin, että kisoihin pääseminen on vähimmäisvaatimus, alkulohkon viimeisen sijan välttäminen jo ihan ok suoritus ja kaikki siitä eteenpäin on aina plussaa. Toki siitä haaveilee jättipotista, eli 8 parhaan joukkoon pääsystä, mutta sitten pitää jo kaataa niin montaa kovaa korismaata yksissä kisoissa, että sellaista voidaan kenties todistaa joka kymmenensissä kisoissa.

Dettman on tavallaan oikeassa, että isossa kuvassa yksittäisillä otteluilla ei voi olla suurta painoarvoa, jos perimmäisenä tavoitteena on kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Maajoukkueen vaihtuvuus on tosin ollut olematonta ja kaikkiin yksittäisiin peleihin on yritetty aina saada jalkeille paras mahdollinen kokoonpano (vaikka jo maajoukkueuransa lopettaneita pelaajia takaisin tuomalla!). Se on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, että toimintaa kehitettäisiin jotenkin pidemmällä aikavälillä.

Suurin osa on varmaan kanssani samaa mieltä siitä, että sukupolvenvaihdosten kanssa on Dettmanin aikakaudella vitkuteltu tarpeettoman pitkään. Vaikka nostaisi tämän päivän kokoonpanosta esille muutamia nuorempia läpimurron kynnyksellä olevia tyyppejä, niin todellisuudessa heistä kaikilla on hyvin vähän maaotteluita alla. Esimerkiksi Valtosella 10, Maxhunilla 9 ja Kantosella 5.

Jos ja kun ensi kesän kisoihin osallistutaan _oikeasti_ nuorella joukkueella, niin luultavasti kisat menevät vielä kokemusta kartuttaessa. Seuraaviin karsintoihin lähdetäänkin sitten pakon sanelemana niin keltanokkaisella joukkueella, että hieman jo hirvittää. Niin kuin parin vuoden peliesityksillä hirvittää myös tämän viikonlopun ottelutkin, jos totta puhutaan.
 
Viestejä
1 342
Juuri oli urheiluruudussa Dettmannin haastattelu ja oli kyllä semmosta paskaa taas että... "Yksittäisillä peleillä ei ole merkitystä vaan pitkän aikavälin työllä". Hyvä sanoa ennen koko em-kisapaikkaa ratkaisevaa peliä, ettei yksittäisillä peleillä ole väliä. Viimeisen viikon on selitellyt kaikki mahdolliset tekosyyt jo sille jos mahdollisesti hävitään. Todellisuudessa jos tämä peli hävitään, syynä on se että pelaaminen, valmennus ja kaikki muu toiminta on perseestä. Alkaa näiden puheiden perusteella vaikuttaa koko ajan vain todenäköisemmältä se että kisoihin ei päästä. Olisikohan kesällä aika uudistaa koko toimintaa ihan kunnolla, tyyliin Chicago Bulls viime kauden jälkeen?
Joo, typerä kommentti sinänsä koska oikeastihan ainoastaan voittamisella on väliä. On kuitenkin hyvä että erityisesti tässä tilanteessa pidetään katse myös vähän tulevaisuudessakin. Muutokset joukkueessa ovat ihan vääjäämättömiä, ja voitot näistä peleistä ja kisapaikka voisi ehkä tuudittaa muuten sellaiseen ajatukseen, ettei muutoksille ole tarvetta kun tulosta tulee muutenkin.
 
Viestejä
1 342
Ja tosiaan täysi joukkueen uudelleenrakentaminen on aika hankala ajatus maajoukkuetoiminnassa, kun ajatus siitä että parhaiden on pelattava on näissä matseissa ihan perusteltu. Joukkueen heikentäminen suosimalla yhtä tai kahta nuorempaa pelaajaa vanhempien kustannuksella lienee vielä edes suht ok, mutta sitä useamman nuoren nostaminen ei kuulu karsintoihin. Toisaalta olisi kiva tehdä muutoksia omilla ehdoilla eikä parin vuoden päästä aivan pakon sanelemana.

Onneksi en ole vastuussa mistään.
 
Viestejä
4 064
Ensi kesänähän ei ole kuin korkeintaan olympialaiset. 2023 MM-karsintoihin voisi tosiaan vetää aika totaalisen nuorennusleikkauksen ja sehän on lähes pakollistakin.
 
Viestejä
1 196
Eniten kaipaan sitä valmennusjohdon uusimista, en pelaajien uusimista. Näihin peleihin on saatu paras mahdollinen kokoonpano, siihen liittyen ei voi enempää vaatia. Dettmannille toki hatunnosto siitä, miten pystyi koripallon asemaa nostamaan Suomessa 2010-luvulla. 2020-luvulle kaipaisin kuitenkin peliin uutta ilmettä ja valmennukseen uutta väriä, alkaa nimittäin tämä jatkuva alisuorittaminen sapettaa. Aina ei voi voittaa ja toiset joukkueet saattavat olla parempia, sen ymmärtää jokainen. Tärkeää on kuitenkin se tapa, miten hävitään. Pelin voi hävitä niin, että pelattiin kovaa ja yleisilme oli hyvä, vastustaja oli vain parempi. Valitettavan usein se näyttää kuitenkin siltä, että itse oltiin vain huonoja, ei vastustaja erityisen hyvä.
 
Viestejä
2 568
"Jatkuva alisuorittaminen" tuntuu nyt lievästi sanottuna liioittelulta, jos katsotaan maajoukkueen suorittamista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ylipäätään puheet alisuorittamisesta voi mielestäni siirtää tämän viikonlopun ottteluiden jälkeen, jos käy niin hullusti, että suomi ei selviydy kisoihin.
 
Viestejä
2 534
Tästä hiekottamisesta olisi kiva kuulla esimerkkejä?
Tarkoitin, että nämä TOP10-seurat ovat valtaa pitämässä koripalloliitossa ja muualla. Ne tekevät päätöksiä, jotka aiheuttavat pienempien seurojen toiminnan alasajon. Ne päätökset ovat haitallisia sääntömuutoksia, joita on tehty tai valmistellaan mm. minikoripalloon ja valmentamisen pätevyysvaatimuksiin ym.

Lopputuloksena on, että jäljellä jää enää kourallinen isoja seuroja, mutta niillä ei ole kuitenkaan riittävää kapasiteettia kasvattaa koripallon lisenssipelaajien määrää yli 50 000 pelaajaan vaan siihen tarvitaan minun mielestä 50kpl laadukasta junnutyötä tekevää seuraa. Näen tämän ensisijaisesti mitoitusongelmana. Toissijaisesti tarvitaan joku polku miten nykytilanteesta päästäisiin kohti laajempaa pohjaa. Mikäli asioita hoidetaan nykyisellä tavalla niin tuhotaan ne seurat, joiden pohjalle oltaisiin voitu kehittää halutunlaista toimintaa.
 
Juu, laajempaa pohjaa itsekin haluan ja sitä, että koripallo olisi koko maan laji. :)
 
Viestejä
1 196
"Jatkuva alisuorittaminen" tuntuu nyt lievästi sanottuna liioittelulta, jos katsotaan maajoukkueen suorittamista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ylipäätään puheet alisuorittamisesta voi mielestäni siirtää tämän viikonlopun ottteluiden jälkeen, jos käy niin hullusti, että suomi ei selviydy kisoihin.
Ehkä hieman kärjistettyä kyllä, mutta jos katsotaan vain viime vuosia, ei 2013-2017 "kulta-aikaa". Sieltä löytyy kaiken näköistä peliä, mitä ei todellakaan pitäisi antaa tapahtua. Islannille tappio, Sveitsiä vastaan tappio pelottavan lähellä, Tshekkiä vastaan molemmista peleistä pari pinnaa turpaan jne. Näihin "helppoihin" peleihin kaipaisin sitä varmuutta/rutiinia jolla hoitaa ne pois alta ilman ongelmia. Jostain syystä kaikessa urheilussa Suomessa isoja ja hyviä maita vastaan pärjätään, huonoja vastaan ei. Tappioasemassa pelataan hyvin, mutta johtoja ei osata pitää.
 
Tästä eri mieltä. Suomi on enemmän voittanut isoja maita kuin hävinnyt pienille. Ja Tsekki-matsia ei varmaan lasketa helpoksi peliksi?

Ja juu, kotikisojen jälkeen ei montaa isoa maata ole voitettu, olet siinä oikeassa. :)
 
Viestejä
41
Uudistuksen ja pohjan rakentaminen pitäisi aloittaa jo nuorisomaajoukkueista, susipoluista alkaen. Mielestäni ei ole tätä päivää, että seuroilla kiintiöpaikkamäärä pelaajille vuodesta toiseen nuorisomaajoukkue aloituspaikoille. Seuran ikäluokasta riippumatta.
Tai että leiripaikkaan riittää tietty pituus. Vanhanaikaista, jäänteitä jostakin 80-luvulta?
Enemminkin meidän pitäisi kehittää laajemmin meidän 1-2 paikan pelaajia, koska loppujen lopuksi ne on useimmiten ne joukkueen tärkeimmät pelaajat.
 
Viestejä
2 276
Sitten mennään. Samanlainen rauhallisen luottavainen olo kuin jengistä huokunut Georgiasta. Sasun sanoin "we'll take care of business".
 
Viestejä
1 196
Tästä eri mieltä. Suomi on enemmän voittanut isoja maita kuin hävinnyt pienille. Ja Tsekki-matsia ei varmaan lasketa helpoksi peliksi?

Ja juu, kotikisojen jälkeen ei montaa isoa maata ole voitettu, olet siinä oikeassa. :)
Tsekki-matseja ei ehkä helpoiksi peleiksi voi sanoa, mutta todellakin voitettaviksi, voisi jopa sanoa että toinen olisi pitänyt voittaa. Bulgaria peli tuossa samassa ikkunassa yli myös surkeaa peliä, vaikka voitto tulikin. Kyllähän niitä isoja maita on voitettu, toivottavasti tulevaisuudessakin on siihen mahdollisuus, kunhan kisoihin päästään...
 
Juu, MM-karsinnoissa oli hyviä voittoja ja kisapaikka oli Siperiassa vielä viimeisen matsin viimeisellä neljänneksellä hallussa. Ja tietysti Venäjä minunkin mielestä pitäisi aina voittaa. :)

Bosnia-matsi vieraissa taisi olla myös aika kaksijakoinen, surkea eka puoliaika, joka kääntyi uskomattomasti voittoon.
 
Viestejä
2 435
Joo, typerä kommentti sinänsä koska oikeastihan ainoastaan voittamisella on väliä. On kuitenkin hyvä että erityisesti tässä tilanteessa pidetään katse myös vähän tulevaisuudessakin.

Kannattaa myös huomata, että tuossa urheiluruudun haastattelun Dettman lopetti näin: "Tietysti nyt tällä hetkellä tuntuu siltä, että tällä pelillä on iso merkitys. Ja ilman muuta sellaisella asenteella siihen peliin myös lähdetään".

Ehkä hieman kärjistettyä kyllä, mutta jos katsotaan vain viime vuosia, ei 2013-2017 "kulta-aikaa". Sieltä löytyy kaiken näköistä peliä, mitä ei todellakaan pitäisi antaa tapahtua. Islannille tappio, Sveitsiä vastaan tappio pelottavan lähellä, Tshekkiä vastaan molemmista peleistä pari pinnaa turpaan jne. Näihin "helppoihin" peleihin kaipaisin sitä varmuutta/rutiinia jolla hoitaa ne pois alta ilman ongelmia.

Oletko ajatellut sellaista vaihtoehtoa, että meidän majun taso on tällä hetkellä noiden pelien osoittamalla tasolla?

Ei meillä ole tällä hetkellä lähellekään sen tason runkoa kuin oli vielä 4-8 vuotta sitten. Olen kirjoittanut tästä moneen kertaan täällä palstalla, että meidän paras -prime aika meni noita vuosina. Ja nyt vanhempien pelaajien poistuessa majusta meidän taso tulee todennäköisesti jatkossakin putoamaan ta korkeintaan pysyy tällä tasolla. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että tulevat korvaajat olisivat saman tason pelaajia.

Kyllähän niitä isoja maita on voitettu, toivottavasti tulevaisuudessakin on siihen mahdollisuus, kunhan kisoihin päästään...

Ja noiden pelien jälkeen rosterista on kaksi kolmasosaa vaihtunut. Toki jatkossakin voidaan ottaa isoja voittoja, kun tässä nykysysteemmissä jokaisen maan rosterin taso on täysi arvoitus peliviikolle asti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös