Njoo, onhan nuo tuollaisia ihan perusohjeita, jotka on nähty jo miljoona kertaa eri yhteyksissä. Ei siis mitään mullistavaa. Eniten nyppi nuo kirjoitusvirheet, kun tekstin sisältö meinaa välillä hukkua niiden alle..
Kovin orjallisestihan mitään ohjeita ei kannata koskaan seurata, koska siitä seuraa vain itkua ja hampaiden kiristystä. Mielestäni pitäisi muistaa, ettei ole tarkoituksena tehdä jokaisen nuoren heitosta samanlaista (=identtistä), vaan kaikki tulee opettaa heittämään oikein. Se "oikein" voi olla kahdella pelaajalla hyvinkin erilainen asia, vaikka kummallakin on heittotekniikka kunnossa. Vai kuinka monen sentterin heitto näyttää samalta kuin 20cm lyhyemmän takamieskaverin heitto? Paljon riippuu jo siitäkin, kuinka pitkä kunkin nuoren "vipuvarsi" on...
Tiedän yhden innokkaan valmentaja-isän, joka opettaa, että oikea heitto on se, mikä menee sisään. Siitä olen Mantereen kanssa samaa mieltä, ettei pitäisi heittoa opettaessa katsoa lopputulosta, vaan saattoa ja heiton kokonaisuutta. Heiton kokonaisuus on kuitenkin melko erilainen eri heittäjillä. Toisilla heitto lähtee ylempää, toisilta alempaa.. Toisilla on luontaisesti niin vahvat käsivarret, että voimaa ei tarvita jaloista niin paljon (toki jalat ovat aina mukana), ja toisella puolestaan jalat ovat se voimanpesä, jonka vuoksi kädet vain ja ainoastaan ohjaavat. Eihän kaikkien heittokaan voi lähteä yhtä alhaalta jo ihan niistä syistä, että voimasuhteet ovat kropassa niin erilaiset. Tarkoitus on kuitenkin ennen kaikkea tehdä heittosuorituksesta rento oikean tekniikan lisäksi, eikö? Eli jos väkisin lähtee muuttamaan pallon lähtöpistettä kolme senttiä korkeammalle ihan vain siitä ilosta, että oppikirjassa sanotaan niin, voisin kuvitella heittäjän heittoinnostuksen vähenevän melkoisesti... Rentous, mukavuus ja suoritusvarmuus karisevat äkkiä, jos koutsi yrittää pakottaa heittoa johonkin muottiin.
Heittotilanne tulee mielestäni ottaa huomioon heittoa opetettaessa. Ainakaan minä en opettaisi heittämään korin alta ja vaparia samalla tavalla, koska kyseessä on luonteeltaan kaksi varsin erilaista tapausta... Enkä myöskään ajattele, että syötöstä heitetty kakkonen toimii täsmälleen samalla periaatteella kuin vapaaheitto, johon saa keskittyä ruhtinaallisesti. Tästä syystä monenlaisten heittojen harjoittelu tekee hyvä niin takamiehille kuin senttereillekin. Jostain syystä monissa joukkueissa tuntuu olevan trendinä opettaa vain ja ainoastaan pitkät pelaajat heittämään korin alta ja takamiehet vetelemään kolmosia, vaikka siitä olisi hyötyä ihan jokaiselle pelaajalle... Jos ei muuten, niin keskivartalon hallinnan ja etäisyyksien hahmottamisen puolesta.
Toinen ongelma heiton opettamisessa näyttää olevan eroavaisuudet tyttöjen ja poikien heittotavoissa. Poikien heitosta pyritään tekemään jo lähtökohtaisesti fyysisempi suoritus kuin tyttöjen heitosta, ns. poikahypäri. Tyttöjen hyppyheitot jäävät usein melkolailla hypyttömiksi jo opetusvaiheessa, tai niihin kehittyy etu- tai sivuaskelia voiman saamiseksi. Jos ei muuta, niin ainakin hyppy lähtee runsaasti eteenpäin. Luulisi, että tuollaisen asian korjaaminen on valmentajalle yhtä tärkeää kuin muutkin osat tekniikassa. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole, mitä nyt olen noita eteläisen alueen B-tyttöjä katsellut viime aikoina. Toinen ongelma "poikahypäreissä" on se, että aina silloin tällöin löytyy jokin innokas pikkulikka, joka tahtoo ottaa mallia isojen poikien heitosta ja opettelee tekniikan vahingossa väärin. Tätä valmentajat lähtevät ainakin kuulemani mukaan usein korjaamaan käskemällä lopettamaan hyppäämisen (!). Omituista menoa tuolla tyttöpuolella toisinaan. Ehkä olisi syytä kuitenkin opettaa se fyysisesti lahjakas tyttö heittämään kunnon hypyn kanssa tasapainoisesti. Kaikki tytöt eivät siihen (muka) pysty, mutta niille, jotka siihen pystyvät, olisi annettava mahdollisuus oppia se oikein. Itse opettelin aikoinani ensin heittotekniikan kunnolla ja sen jälkeen sen kuuluisan "poikahypärin". Se on ihan hyödyllinen olla olemassa, etenkin lähiheitoissa.
Psyykkinen puoli heitoissa unohdetaan surullisen usein. Pelaaja, joka ei luota itseensä ja omiin taitoihinsa, ei tule pussittamaan 20 pistettä pelissä. Siksi valmentajien tulisi mielestäni kiinnittää huomiota myös siihen, miten pelaaja reagoi ohiheiton jälkeen. Jos suu on heti mutrussa ja hanskat lyödään tiskiin, niin se tuskin edistää joukkueen tavotteita tai henkilökohtaista kehittymistä. Tässä tilanteessa juniorin mollaaminen huonon itsetunnon ja "luovuttamisen" vuoksi tuskin on kovin edullista (tällaistakin on nähty). Jos taas pelaaja puolestaan pyrkii korjaamaan heittoaan ohiheiton jälkeen, voidaan ajatella, että itsetunto on suhteellisen hyvässä kuosissa ja pelaajalta voidaan vaatia enemmän. Neuvoakin voi niin monella tapaa. Toiset kestävät enemmän tylytystä ja toiset vähemmän, nämäkin seikat pitäisi ottaa huomioon.
Tulipa pitkät löpinät, enkä kaikkea saanut sanottua.. Kuitenkin olen sitä mieltä, että heittotekniikkaa opetettaessa tulee ottaa muutakin huomioon kuin varvas-polvi-kyynärpää-ranne-linja. Heitto on yksilöllinen ja persoonallinen asia, vähän niin kuin käsialakin. Toisia voi matkia, mutta koskaan ei voi päästä toisen kanssa täsmälleen identtiseen tulokseen. Aina voi opastaa kirjoittamaan kauniimmin, mutta tekstin sisältö voi silti ontua.
.jpg)