Koripallo.com

Junnuturnaukset koronakesänä

Viestejä
306
Heinä- elokuun taitteessa pelataan perinteinen Delfin Basket.
Kun en jaksanut ajaa satoja kilometrejä paikalle, katselin nettilaitteesta menoa.
Kovasti on aikoinaan Suomen suurimmaksi turnaukseksi kasvanut tur.naus kuihtunut. Harmin paikka. Ennen oli paremmin.

Olisikohan Tampereella aika pestä kasvot, idea ja miettiä, kuinka virkistää tapahtumaa. Selvästi tarvittaisiin aitoa korisosaamista, suhteita ja takavuosien Delfin-henkeä.
Muutoksen voisi alkaa jo nimestä. Nimikkokalat kun uiskentelevat jo Kreikassa ja Italiassa.
 
Viestejä
1 111
Mutta on asiaakin.. Mikäköhän Delfinin hohdon on vienyt? Tallink/EHBT on mennyt humahtaen ohi.. Onko ajankohta ongelma? Miksi ennen ei ollut..
 
Viestejä
1 009
Mielenkiintoista että Delfin-turnauksen FAN sarjoissa pelaa naisliigan/N1D:n pelaajia, onhan se aikamoista kyytiä eikä varmaan niin kivaa ihan "oikeille" FAN-sarjalaisille.
 
Viestejä
21
Aamulehden jutussa kerrotaan Delfinin koronatoimista: ei oheistapahtumia, joukkueet eivät siirry pelipaikkojen välillä, ei kättelyitä eikä ylimääräistä hengailua riskipaikoissa, jonkin verran vähemmän osallistujia. Plus käsidesiä "all you can rub".
 
Viestejä
306
Päätin tukea hallituksen pohjatonta kassaa, ostin tankillisen korkeasti verotettua bensaa ja ajoin Tampereelle. Live-koriksesta oli jo liikaa aikaa.

Pyynikin pihalla istui järjestyshenkilö vahtimasss ei-mitään, tuomarit myöhästyivät sunnuntain ensimmäisestä ottelusta, puffan mustikkapiirakka oli loistavaa.

Peleistä jokunen hajahuomio.
Huoli fun-sarjojen tasoeroista oli aiheellinen. Esim. naisten finaali Tammelan Pamelat - Delta oli korkean tason naiskorista, liiga- ja maajoukkuepelaajineen. Matkalla jotkut olivat jääneet varmaan pahasti jalkoihin.

Fun-sarjojen joukkueiden nimet olivat ilotulitusta. Nuorten sarjoissa normaalit nimet riittäisivät. Esim. YMCA Tampere lausutaan edelleen Tampereen Namika. Vaasan Salama on komea nimi.

19-vuotiaissa pojissa miellytti Joensuun Katajan tuleminen. Hyvin valmennettu. Samaa toivoisi sarjan voittaneelta Omnialta. Viuhti- ja tiuhti - tyylinen huutomyrsky on niin menneisyyttä, niin menneisyyttä.

Liian monissa sarjoissa pelattiin paikallisia jäsentenvälisiä Pyrinnön, BC Nokian, YMCA:n ja Raholan Pyrkivän kesken. Ennen oli toisin, ihan oikeita kilpasarjoja. Parhaimmillaan junnusarjoissa oli 250 joukkuetta. Nyt kesäretkelle lähteneet funilaiset tekohengittävät tapahtumaa.

Delfin Basketilla on perusteellisen mietinnän, profiilin noston ja uuden tulemisen aika. Mahdollisuuksia on, mutta ei nykyisellä tyylillä.
 
Viestejä
1 329
Samaa mieltä täällä mainituista asioista. Delfin on aikuispelaajien ryyppyreissu ja on ollut sellainen jo vuosia. Upea tapahtuma sinällään ja monelle varmasti kesän kohokohtia, mutta ei tosiaan enää mikään vakavastiotettava junnuturnaus.
 
Viestejä
1 009
Päätin tukea hallituksen pohjatonta kassaa, ostin tankillisen korkeasti verotettua bensaa ja ajoin Tampereelle. Live-koriksesta oli jo liikaa aikaa.

Pyynikin pihalla istui järjestyshenkilö vahtimasss ei-mitään, tuomarit myöhästyivät sunnuntain ensimmäisestä ottelusta, puffan mustikkapiirakka oli loistavaa.

Peleistä jokunen hajahuomio.
Huoli fun-sarjojen tasoeroista oli aiheellinen. Esim. naisten finaali Tammelan Pamelat - Delta oli korkean tason naiskorista, liiga- ja maajoukkuepelaajineen. Matkalla jotkut olivat jääneet varmaan pahasti jalkoihin.

Fun-sarjojen joukkueiden nimet olivat ilotulitusta. Nuorten sarjoissa normaalit nimet riittäisivät. Esim. YMCA Tampere lausutaan edelleen Tampereen Namika. Vaasan Salama on komea nimi.

19-vuotiaissa pojissa miellytti Joensuun Katajan tuleminen. Hyvin valmennettu. Samaa toivoisi sarjan voittaneelta Omnialta. Viuhti- ja tiuhti - tyylinen huutomyrsky on niin menneisyyttä, niin menneisyyttä.

Liian monissa sarjoissa pelattiin paikallisia jäsentenvälisiä Pyrinnön, BC Nokian, YMCA:n ja Raholan Pyrkivän kesken. Ennen oli toisin, ihan oikeita kilpasarjoja. Parhaimmillaan junnusarjoissa oli 250 joukkuetta. Nyt kesäretkelle lähteneet funilaiset tekohengittävät tapahtumaa.

Delfin Basketilla on perusteellisen mietinnän, profiilin noston ja uuden tulemisen aika. Mahdollisuuksia on, mutta ei nykyisellä tyylillä.
Ehkä turhan voimakkaasti ilmaisin tuo tasoeron aiemmassa kirjoitelmassa. Olisiko naisten joukkueet voitu jakaa kahteen ryhmään - kilpaan ja fun-ryhmään - semminkin kun joukkueita oli sarjassa kasapäin, joku syy tähän ratkaisuun varmaan oli. Olihan erot suuria mutta mielestäni jokunen joukkue pystyi kuitenkin pelaamaan ihan hyvän pelin Delta Girls:ä vastaan vaikka lopputulos olikin selvä.
Miksi joukkueille ei antaisi mahdollisuutta ilotulitella joukkueen nimillä, eihän se ole keneltäkään pois ja minusta sopii hyvin ainakin FUN-sarjaan, vai pitäisikö FUN:kin suomentaa? Ehkä kuitenkin tarkoitit muita sarjoja.
Nari nari - jos nyt jostakin voisi narista, ja ainahan minä narisen, niin jonkinlaisia opastekylttejä meille ei-manselaisille olisi voinut olla. Joissakin pelipaikoissa navigaattori oli aivan kuutamolla ja oikea rakennus selvisi vasta pienestä lappusesta ulko-ovella.
Loppukaneetti - olihan tämä ihan hyvä turnaus maaliskuusta asti kuivan pelikauden jälkeen.
 
Viestejä
262
Delfin Basketin tulevaisuus on ihan hyvä ja aiheellinen keskustelu.

Aiemminhan Delfinistä taisi saada hyötyä vanhempien junnujen karsintarankingeihin joka nosti kiinnostusta varsinkin vanhempien ikäluokkien sarjoihin. Jossain vaiheessa tämä kuitenkin muuttui niin että vain EHBT:tä (Tallink) arvioitiin rankingissa jolloin myös kiinnostus alkoi pikku hiljaa laskemaan. Nykyäänhän mitään rankingia ei ole enää edes olemassa, mutta sama tendenssi on jäänyt olemaan.

Pikkujunnujen osalta ajankohta vaikuttaa varmasti suosioon. Harvemmin mikro- tai minijoukkueetkaan koko kesää treenaa, joten heinäkuun loppu on kieltämättä liian aikaisin. Peleihin ei tulla jos ei ole yhtään treenejä alla.

Myös Tallink Tournamentin ajankohta vaikuttanee. Jos kolmen viikon sisällä on kaksi isoa junnuturnausta Suomen kokoisessa maassa, niin se rajoittaa aika paljon joukkueita. Tällä hetkellä puitteet ovat Espoossa Esportin myötä kuitenkin aika paljon paremmat.

Minusta Delfin Basketia kannattaisi vaan rohkeasti kehittää vielä enemmän aikuisten hupiturnauksen suuntaan. Ne junnujoukkueet jotka ovat kiinnostuneita tulkoot edelleen mukaan, mutta vielä enemmän vaan oheistoimintaa aikuisten sarjojen ympärille. Ennen Delfin on ollut hieno turnaus junioreille, mutta kehitys on mitä on ja tällä hetkellä isoin suosio ja kysyntä on selkeästi aikuisten ryyppäjäisreissun ympärillä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
306
Hyvää keskustelua. Sitä järjestäjienkin kannattaisi käydä.

Fun-joukkueet olisi syytä tasokartoittaa ja tehdä tarpeelliset muutokset. Nimet näissä sarjoissa ovat kutkuttavia!

Nuorimmissa junnuissa perheen kesäretki huvipuistoineen oli ainakin ennen vetonaula. Tampere näytti olevan rakennustyömaa, mutta upea kesäkaupunki silti. Ideointi vain käyntiin.

Vanhemmissa ikäluokissa esim meidän Honka leireili ennen turnausta Tampereella. Tuotekehityksen paikka. Hara Jokela konsultiksi.

Kun järjestävillä seuroilla taitaa olla satakunta valmentajaa, heidän käyttönsä markkinointikoneistona tuottaisi tulosta.

Takavuosina mm taiwanilaiset vieraat olivat turnauksen suola. Koronan jälkeen yksi vahvuus on kansainvälisyys. Tampereen kaupunki taisi jopa tukea tätä.

Ehkä näitä mietitäänkin. Ainakin kannattaisi. Vanhoista urista on vaikea nousta, mutta oikeat korisihmiset ovat tunnetusti idearikkaita.
 
Viestejä
306
Tallink Tournament alkaa runsaan viikon päästä.
Järjestäjät ovat ohjeistaneet, että nuorimpien peleihin voi tulla vain yksi perheenjäsen. Me loput kai sitten yskimme yhdessä koulujen pihoilla.

Kun meille senioreille varattiin aika tulla Prismaan jo klo 7, maltoimme odottaa turvaväleissä eri ovilla. Mutta sitten, kas ja hups: Kaikkihan me porukalla heti hevi-osastolla kurkkuja punnitsemassa puolen metrin välein.

Kirsi Heikel raportoi juuri tv-uutisissa, että Ruotsin lähiopetuksessa ja Suomen etäopetuksessa olleiden lapsien tartuntamäärissä ei ollut mitään eroja.

Espoossa tavataan! Turvavälein.
 
Viestejä
306
Huomenna alkaa Tallink Tournament.
Kesällä oli toivoa, että turnaus tästä vielä tulee.
Kun katselee pikku hiljaa pois jääneiden ja uusien otteluohjelmien viestejä turnauksen sivuilta, niin ylivoimainen voittaja oli sittenkin korona.

Silti, ja kaikesta huolimatta, kolme päivää pelataan ja sillä on suuri merkitys. Ei pidä luovuttaa.
 
Viestejä
3 498
En ole ihan varma onko näitä Tallink-turnauksen pelejä ennen striimattu mutta ainakin näin korona-aikana varsin tarpeellinen palvelu. Yhden pelin kokemuksen jälkeen hyvin toimiva lähetys: kuvakulma kyseisessä ottelussa hieman matalalla, mutta ruudussa näkyvä pistetilanne kuvaajan silloin tällöin kohdistama kamera tulostaululle ja kelloon riittävän hyviä. Pisteistä kertova play-by-play myös löytyy turnauksen sivuilta, joten hyvin voi seurata kotisohvalta tätä turnausta. Niin ja vielä plussana striimille - voittajajoukkueen valmentajaltakin saatiin muutama sana ruutuun pelin jälkeen. Toimii hyvänä koulutuksenakin tällainen toiminta.
 
Viestejä
306
Turnauspelit striimataan ja hinta on edullinen. Kiitos siitä.
Itse pelipaikoilla vallitsee hygieniakuri. Honka-hallissa näytti olevan pelko, että virus tarttuu jopa kengistä...Suojukset siis päälle.

Turvallisuus edellä, kuten tapana on sanoa. Desiä riittää ja toimitsijoilla on maskit.
Varsin esimerkilliseltä näytti esim. SalVin 19-vuotiaiden tyttöjen joukkue. Lämmittelyyn asti maskit päällä.

Oireettomilta seuduilta tulevia saattavat varotoimet hiukan hymyilyttää. Toisaalta, juuri Espoossa ja Helsingissä mm. Munkassa on raportoitu sairastuneita kouluista.
 
Viestejä
306
Tallinkin toinen päivä, tihkusade ja koronakuri. Joissakin pelipaikoissa uskalletaan ohjeita jo tulkita, mutta ainakin käsidesi (se kamalan hajuinen) tuoksuu riittävästi.

Turnaustunnelma on harras. Me teimme tämän sittenkin! Tallinkin harvoja puutteita on yhteisen tekemisen ja iloisen hulabaloon puuttuminen, mutta ei se ennenkään ole näiden kolmen päivän päälimmäisin tunne.

Mukava nähdä, että junnukoris innostaa valmennukseen eläköityneitä liigapelaajia. Vanhemmat muistavat Hongan Martti Sajantilan, nuoremmat BC Nokian Henri Hirvikosken.
Mukava myös nähdä, että tuomarit ottavat pelit tosissaan, ihan nuorimpiin ikäluokkiin asti.
 

42

Viestejä
3 353
Mukava myös nähdä, että tuomarit ottavat pelit tosissaan, ihan nuorimpiin ikäluokkiin asti.

Tietämättä mikä nyt on ollut tilanne tuomarien kotipaikkakuntien osalta, mutta aiempina vuosina etelänaapurin harmaat eivät järin innostuneilta ole vaikuttaneet. Jos tällä kertaa on menty pääosin kotimaisin ja ilmeisen motivoitunein voimin, niin hieno juttu.
 
Viestejä
6
Lauantai iltana Honkahallilla täysi kaos. Turvaväleistä ei tietoakaan ja isot kymmenien henkien kaveriporukat kutsuttu seuraamaan ja kannustamaan pelejä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
689
Tietämättä mikä nyt on ollut tilanne tuomarien kotipaikkakuntien osalta, mutta aiempina vuosina etelänaapurin harmaat eivät järin innostuneilta ole vaikuttaneet. Jos tällä kertaa on menty pääosin kotimaisin ja ilmeisen motivoitunein voimin, niin hieno juttu.

Ainakin tuomareiden nimilistoja katsoessani oli aika paljon latvialaisia nimiä, ja se on jo tosi positiivinen seikka. Ja tottakai pääsarjaerotuomareiden sekä kansallisen erotuomariklinikan koulutusviikonloppu tuo parannusta tuomaritasoon.
 
Viestejä
306
Tallinkin kolmas päivä. Sateen jälkeen aurinko. Sateesta huolimatta pelipaikoilla näkyi esim. päävalmentaja Hra Henrik.

Pelaajat väsyvät, tuomarit väsyvät.
Kiertelin illan pimetessä pienimpien junnujen pelikouluja. Kyllä siellä alkoi näkyä muutamien tuomari-timureiden ja kirillien asenteita - EVVK.

Tapana on sanoa, etteivät tuomarit pelejä ratko. Ehkä eivät, mutta jättävät joskus jälkeensä tunkkaisen olon. Harmillista, kun koko muu joukko ottaa homman tosissaan, kuten valtaosa tuomareistakin.

Siirryn tarkkailemaan. Paljon tietöitä, kiirettä pitää.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös