Koripallo.com

Kataja 2008-2009

Viestejä
484
Vs: Kataja 2008-2009

She-Man sanoi:
Ahvenniemi ja Vanttaja voisivat vielä olla realistisia hankintoja, mutta mistä rahat? Jos Kataja meinaa pitää nykyiset kotimiset pelaajansa ja hankkia vielä kolme hyvää jenkkiä, niin ylimääräistä rahaa tuskin liikaa on jäljellä.

Palkatkaa Turre manageriksi niin kaikki on mahdollista ja vain taivas on rajana ;)
 
Viestejä
19 598
Vs: Kataja 2008-2009

Niinpä niin Jaakko. Mistä rahat?

Viime kaudella oli jo Sale, Kinttu, Virtanen ja Vesala. Taisipa olla neljä jenkkiäkin. Muut kotimaiset niin silloin kuin tälläkin kaudella ovat olleet Katajalle varsin pieni kuluerä. Siis muihin verrattaessa. Mistään palkanmaksuvaikeuksista ei ole myöskään mitään kuulunut ja eihän Salekaan olisi sopparia uusinut, jos raha olisi loppu.

Jos tulevalle kaudelle saataisiin yksi tai kaksi kovaa kotimaista, niin kolmella jenkillä varmaan selvittäisiin. Kai ne rahat niihin ihan mainiosti riittäisivät, kun riittivät Petenkin kaudella, vaikka kuinka huonolla matikalla lasketaan?

Tulevalle kaudellehan budjettia vielä nostetaan, joten tuskin homma rahaan kaatuu, vaikkei sitä näilläkään nälkämaan rajoilla ihan puissa kasva.

No voihan olla, että Jaakko on parempi matematiikassa. Itse en kyllä voi mitenkään käsittää Jaakon oletusta, ettei Katajassa rahat riittäisi esim. Ahvenniemeen ja Vanttajaan.
 
Viestejä
1 235
Vs: Kataja 2008-2009

JoKaFan sanoi:
Okei, jenkeistä ehditään keskustelemaan sitten, kun kotimainen runko on kasassa. Kuismasta ei edelleenkään ole tietoa, mutta uskoisin, että Hintsala ja Sonkajärvi jatkavat. Kataja tarvitsee myös kotimaisella osastolla sisäpelaajan, wingerin ja pointin. Ensimmäiselle ja viimeiselle Ahvenniemi ja Sten olisivat ihanneratkaisuja, Stenin tulon myötä riittäisi combo-takurijenkki. On toki mielenkiintoista, minne Kanervo ja Vanttaja eksyvät... Laitaan Timo Heinonen (Lähteekö Hesasta maallle? Sillä on vissiin tosin jotain sukulaisia täällä...) ja täysin unohtamani Shawn Huff olisivat unelmavalintoja. Joesta ei koskaan tiedä, puhuuko se totta vaiko palturia, mutta Huff voisi hyvinkin seurata isänsä jalanjälkiä. Monta mielenkiintoista pelimiestä on myös vapaana tämän kauden jälkeen: Kyllönen, Nanski, ..jne.

Hauskaa huomata, että vaikka Ahvenniemi on saanut melko reilusti paskaa niskaansa koko kauden, ja hänet on yleisesti luokiteltu kuuluvan kauden pettymyksiin, niin moni joukkue tuntuisi kuitenkin hänet mielellään ottavan joukkoonsa! :D Kertokaahan, johtuuko tämä nyt siitä, että suomalaispelaajista on pulaa, vai onko joku sittenkin pistänyt merkille sen, kuinka Olli paransi otteitaan kauden kuluessa??
 
Viestejä
1 017
Vs: Kataja 2008-2009

Karhunpentu sanoi:
Hauskaa huomata, että vaikka Ahvenniemi on saanut melko reilusti paskaa niskaansa koko kauden, ja hänet on yleisesti luokiteltu kuuluvan kauden pettymyksiin, niin moni joukkue tuntuisi kuitenkin hänet mielellään ottavan joukkoonsa! :D Kertokaahan, johtuuko tämä nyt siitä, että suomalaispelaajista on pulaa, vai onko joku sittenkin pistänyt merkille sen, kuinka Olli paransi otteitaan kauden kuluessa??

Vai sen, että hyvässä valmennuksessa Ahvenniemestä voidaan saada paljon enemmin irti?
 
Viestejä
19 598
Vs: Kataja 2008-2009

Kyllähän se huomattu on, että Ahvenniemi oli jo loppukaudesta paljon valmiimpi ja saappaat jaloissa alkukautta huomattavasti isommat.
 
Viestejä
1 417
Vs: Kataja 2008-2009

Ja näitä vitospaikan suomalaispelaajia tulee ikkunoista ja ovista. Itselle Ahvenniemi oli ainakin yksi kauden pahimmista flopeista.

Kataja tarvitsee jenkkipointin lisäksi omissa kirjoissa myös kunnollisen back upin, joka pystyy tuuraamaan myös kokonaisia otteluita mahd loukkaantumisen sattuessa.
 
Viestejä
16 284
Vs: Kataja 2008-2009

Ohisektori sanoi:
Kataja tarvitsee jenkkipointin lisäksi omissa kirjoissa myös kunnollisen back upin, joka pystyy tuuraamaan myös kokonaisia otteluita mahd loukkaantumisen sattuessa.

Nanski, Kyllönen tai joku muu samantasoinen kelpaisi. Ehkäpä myös Kanervo... Ahvenniemi parantaa varmasti joukkueessa, jossa on kunnon pointti. Sitähän Hudson ei ollut. Jenkkisentteri, Lehtoranta ja Ahvenniemi kuulostaisi hyvältä.
 
Viestejä
479
Vs: Kataja 2008-2009

JoKaFan sanoi:
Nanski, Kyllönen tai joku muu samantasoinen kelpaisi. Ehkäpä myös Kanervo... Ahvenniemi parantaa varmasti joukkueessa, jossa on kunnon pointti. Sitähän Hudson ei ollut. Jenkkisentteri, Lehtoranta ja Ahvenniemi kuulostaisi hyvältä.

Just juu. Nanski, Kyllönen, Kanervo, Ahvenniemi... Että tällaisia hankintoja. Aikooko JoKaFan Kataja taistella toisen kauden peräkkäin sarjapaikasta. Tuollaisilla kotimaisilla hankinnoilla se on enemmän kuin todennäköistä. Kannattaisi hankkia kotimaisia koripallon pelaajia, ettei putoamispeikko olisi niskassa koko kauden.
 
Viestejä
2 600
Vs: Kataja 2008-2009

Huff palaa varmastikin Eurooppaan muutei Suomeen. En usko että hänellä tulee olemaan ongelmia löytää pelipaikka paljon kovemmasta sarjasta. Kovat ovat ainakin näytöt Valposta. Huffin ammattilaisura alkaa nyt ja maajoukkueen luottopelaaja tulee varmasti vielä kehittymään lähivuosina. Korisliiga olisi kyllä aivan väärä paikka ja itse veikkaan kyllä esimerkiksi Italian kakkosliigaa. Siellä kauden tai kaksi ja sitten Euroopan ehdottomalle huipulle. Huff nähdään ehkä suomessa kaudella 2015-2016.

Henkka kommentoi pikkaisen Huffia -> http://www.koris.net/1/artikkeliarkisto/?num=162926
 
Viestejä
16 284
Vs: Kataja 2008-2009

keskiympyrä sanoi:
Just juu. Nanski, Kyllönen, Kanervo, Ahvenniemi... Että tällaisia hankintoja. Aikooko JoKaFan Kataja taistella toisen kauden peräkkäin sarjapaikasta. Tuollaisilla kotimaisilla hankinnoilla se on enemmän kuin todennäköistä. Kannattaisi hankkia kotimaisia koripallon pelaajia, ettei putoamispeikko olisi niskassa koko kauden.

Tuossa joukossa osahan on nuoria lupaavia pelaajia. Paikka avauksessa ei toki ole taattu, kun mukana on 3 jenkkiä plus Lehtoranta ja Kinnaslampi, mutta back-up-pelaajienkin tulee olla sellaisia, joita uskaltaa peluuttaa (ja pitääkin!). Toisin kuin esim. Janne Kinnusta ja Roope Kinnusta, joka on vielä pahasti raakile. Ahvenniemi ei mielestäni ole todellakaan vielä uransa "huipulla". Olisi kiva nähdä mies kovemmassa porukassa. Onhan siellä tietenkin Sten, Virtanen, Ulander & co., mutta starat ei riitä kaikille. Toivottavasti tulisi ainakin yksi sellainen meille lisää.
 
Viestejä
19 598
Vs: Kataja 2008-2009

Lappeenrannasta lappaa ensi kaudelle miestä Joensuuhun kuin Vilikkälän kissoja. Steni ja Pete jo varmoja. Ulander lähes varma myös. Riihelän kanssa vielä neuvottelut hieman kesken, mutta hyvässä hengessä on neuvottelut kuuleman mukaan sujuneet. Kataja lähtee mitä todennäköisimmin yhdellä jenkillä sarjaan. Täysin varmaa ei se yksikään ole.
 
Viestejä
1 080
Vs: Kataja 2008-2009

"Huhujen" mukaan sinne susirajalle tulossa maajoukke ja vähän ylikin?
 
Viestejä
966
Vs: Kataja 2008-2009

M. Jordan pistäny itsensä 90-luvun kuntoon ja tekee paluun Katajan paitaan :eek: ??
 
Viestejä
19 598
Vs: Kataja 2008-2009

Ei tule Jordani ei. Oli kyllä jo kevään aikana neuvotteluyhteydessä ja halukaskin tulemaan, koska oli kuullut Susirajasta pelkkää hyvää kavereiltaan täältä Joensuusta. Ei sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi motivoitunut laittamaan itseään kondikseen. Ja Törmälähän ei keskenkuntoisia viitsi ottaa.

Tuo Haffin tulokin varmistuu lähiaikoina.

Kyllähän sitä taas meikäläinenkin ihan kiltisti sen 350 euron kausarin ostaa. Voihan se olla kalliimpikin, mutta tässä tapauksessahan hinta takaa laadun.
 
Viestejä
591
Vs: Kataja 2008-2009

Joka tuolla aikaisemmin arveli Sonkajärven ja Hintsalan jatkavan. Varmaan myös läpimurtokautta odottava Kinnunen ja Järvinen jatkavat. Tosiasiassa ei näistä kavereista juurikaan hyötyä viimekaudella ollut. Jos taas ruvataan laskemaan tämän tasosiin pelaajiin niin hukassa ollaan.
Toki tarvitaan riittävän suuri rinki jotta harkat saadaan kasaan. Kesään menessäkö se Törmälä
lupaili joukkueen olevan kasassa kotimaisten osalta. No onhan tässä vielä reilut puoltoista kuukautta
jälellä. Kohta rupeaa kovia sopimuksia tippumaan. Joe, laskitko lopullisen pelikohtaisen hinnan
mitä tuli kausariporukoille peli maksamaan ? Oliko 20€ miten lähellä ?
 
Viestejä
19 598
Vs: Kataja 2008-2009

Herrasmiespykälä on yhdyssana. Mutta ei kai sellaista pykälää Katajakaan voi poistaa, mihin ei ole edes sitoutunut?
 
Viestejä
591
Vs: Kataja 2008-2009

Iltasanomien mukaan Katajakin olis kovasti tämän
Fieldsin perässä. Savu vain pöllyää ;)
 
Viestejä
16 284
Vs: Kataja 2008-2009

Horrow sanoi:
Iltasanomien mukaan Katajakin olis kovasti tämän
Fieldsin perässä. Savu vain pöllyää ;)

Missäs tällainen juttu on? Nyt taisit vain puijata... Jeraldilla on ainakin Reiskan kanssa välit kunnossa, joten en pitäisi missään tapauksessa tätä mahdottomana. Jeraldhan oli tulossa Katajaan jo syksyllä 2004.
 
Viestejä
591
Vs: Kataja 2008-2009


Missäs tällainen juttu on? Nyt taisit vain puijata...

No tämän päiväsessä iltiksessä ja urheiluosiossa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös