Koripallo.com

Kataja Basket 2023-2024

Viestejä
61
Sibande jutteli matsin jälkeen Tapsa Suomiselle, että on katsonut ja seurannut tulevaa EuroCuppia ”koko elämän ajan”. Eli onkohan Pete saanut pienellä valkoisella valheella näinkin kovan pelimiehen susirajalle? Kuhan ei Euroliigaa luvannut. Hahha.
 

Vt

Viestejä
155
Tykkäsin kyllä katajan pienestä viisikosta tässä pelissä. Thomas kyllä ihan pihalla koko pelin. Puolustuksessa antoi Akwuban ottaa jokaisen hyökkäyslevarin ja hyökkäyksessä ei katsonut edes koria päin. Ekegezen ollessa vitosena peli alkoi kulkea paljon paremmin. Singletonin puolustus oli ihan ok, mutta onko vähän liian pieni jokainen ajo taisi loppua blokkiin tai menetykseen.
Lindberg antoi kyllä hyvät minuutit puolusti todella iholla ja lisäksi nakutti melkein kaikki kolkit.
 
Viestejä
880
Meinasin jo viiden minuutin perusteella laittaa Sibanden Finnairin lennolle etelään, onneksi sentään en tuominnut ihan vielä. Ollaanko koskaan tälläistä debyyttia Joensuussa nähty? Kaverilla kuitenkin debyyttipeli ammattilaistasolla ja ihan pikkusen erikoisessa ympäristössä.

Thomas voi vielä olla kova. Tänään säästeliäästi pelasi ja kokoajan pyöritteli nilkkaansa ym. Joko sattuu johonkin, vatvoo edellistä loukkia tms., mutta täysillä tuo ei pelannut. Thomas vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselta pelaajalta. Peliälyä näyttää olevan ja juonikkuutta, toisin ei sitä millään tuossa kunnossa tuo esille.

Okei, koripallossa voitetaan hyökkäämällä, mutta aika keskikokoisen kysymysmerkin jättää tämän päivän Kataja minulle puolustuslevyjen ja korinaluspelaamisen muodossa. Jos sillä olisi ollut yksikin Gibson III, Edosowan, BJ Raymond tai Wood vastassa, olisi turpaan tullut ja pahasti.

Iloinen voitosta ja iloinen Sibanden, Sebun ja Egekezen pelistä, mutta jännä nähdä miten piirakat asettuu ensi viikolla kun EU vastustajia saapuu susirajalle. :)
 
Viestejä
240
Iloinen voitosta ja iloinen Sibanden, Sebun ja Egekezen pelistä

Tuossa ne Katajan parhaat olivat, Sibande aivan ylivoimaisena tähtenä. Egekezeltä aika peruspeli, mutta se riitti toiseksi parhaaksi katajalaiseksi. Sebun otteet olivat lupaavia, puolusti erinomaiseksi ja onnistumisia tuli myös hyökkäyspäässä. Voi ottaa tällä kaudella reilun kehitysloikan.

Huolestuttavaa on, että voitto kairattiin näin kapein hartioin. Jos meinataan sarjassa menestyä, on sieltä löydyttävä selkeitä tason nostoja, etenkin Singletonilta ja Thomasilta.
 
Viestejä
2 592
Eilisestä pelistä ehdin Ruudusta katsoa osan 1 jaksoa ja sitten kokonaan 3 ja 4 jakson. Katajan puolustus oli 1 jakson jälkeen jo iha hyvää mut hyökkäys Sibandea lukuunottamatta surkeaa. Sibande oli todella hyvä ja Egekeze myös ok mutta Singleton surkea ja sanoisin että vaihtoon vaan ja samat Thomasista joka tuntuu olevan surkeassa kunnossa. Kotimaisista Lindberg ainut onnistuja. Hirvonen jälleen suht vaisu peli johon tottui viime kaudella. Hyviä heittäjiä Katajalla on vähän ja väitän että varsinkin vieraissa tulee turpaan ellei ala kolkit paremmin upota
 
Viestejä
1 592
Mikäs tämä Thomas oikein on miehiään? Kovasti Tapsa mainosti sitä kuuluisaa ceeveetä joka ihan kovalta näyttääkin, mutta oliko eilen kentällä sama mies? Viime kausi (ilmeisesti?) jäänyt välistä kokonaan, ja siltä kyllä näyttikin. Jalka ei oikein liikkunut mihinkään jne. Paljon antaa Kataja tasoitusta vahvistuskaksikolla Singleton-Thomas, vaikka eipä tunnu kovin monen muunkaan vahvistukset osuneen ihan nappiin.
 
Viestejä
111
Vaivoin ja vaivoin sarjan ehkä huonointa joukkuetta vastaan kotivoitto. Ei lupaa hyvää!
Jos eka matsin jälkeen pystyy noi ammattitaitoisen arvion tekemään, niin eikö silloin ole aika lähellä tilanne, että Kobrat ja Kataja ratkaisevat putoajan kauden päätteeksi?

Itse veikkaan, ettei kumpikaan näistä joukkueista kuitenkaan ole siinä tilanteessa.
 
Viestejä
3 471
Galin Smithin debyytti Saksassa 8 min, 0 points (0-2 FG, 0-2 FT), 1 rebound, 4 fouls, -7.

Jos ei lähde kulkemaan niin ottasin mieluusti takas.
Tämä.
Katsellaan miten pitkään meneen ennen kun Thomas on kunnossa, liian kauan ei kannata oottaa. Jos ukko pääsee täyteen kuntoon kuten RHJ toissa kaudella, niin on eittämättä koko liigan paras pelipaikallaan. Pelaisi ihan muita sarjoja, ellei viime kausi olis jäänyt vajaaksi. Mutta ellei tule kuntoon, niin mieluusti Smith takas ellei saksassa ala sujua ;)

Singeltonissa ei hätää, on kunnossa, pitää antaa vähän aikaa että pääsee eurooppalaisen koriksen kanssa sinuiksi ekalla ammattilaiskaudellaan. Hänestä on vielä paljon iloa kauden mittaan.
 
Viestejä
3 471
Mikäs tämä Thomas oikein on miehiään? Kovasti Tapsa mainosti sitä kuuluisaa ceeveetä joka ihan kovalta näyttääkin, mutta oliko eilen kentällä sama mies? Viime kausi (ilmeisesti?) jäänyt välistä kokonaan, ja siltä kyllä näyttikin. Jalka ei oikein liikkunut mihinkään jne. Paljon antaa Kataja tasoitusta vahvistuskaksikolla Singleton-Thomas, vaikka eipä tunnu kovin monen muunkaan vahvistukset osuneen ihan nappiin.
Alkuun antaakin tasoitusta, mutta muutamien ensimmäisten matsien perusteella ei pidä vetää vielä johtopäätöksiä. Ja täälläpäin Suomea ei hättäillä ;)

 
Viestejä
3 471
Jos eka matsin jälkeen pystyy noi ammattitaitoisen arvion tekemään, niin eikö silloin ole aika lähellä tilanne, että Kobrat ja Kataja ratkaisevat putoajan kauden päätteeksi?

Itse veikkaan, ettei kumpikaan näistä joukkueista kuitenkaan ole siinä tilanteessa.
Joo, ei todellakaan kumpikaan oo sarjan peräpäässä saati karsimassa, eilen oli viihdyttävää korista ;)

Ja sitten, tiistaina ja to mennään taas, ja sillon paukutellaan Eurokarsintoja ;) Ai että, harvinaista herkkua että saadaan Suomeen seurajoukkuetasolla karsintaturnaus. Pitää nauttia oikein olan takaa, kolme päivää ti, ke ja to huippukorista tiedossa, toki ke ulkoilaiset pelaa keskenään, mutta pakkohan sekin on tsiigata paikan päällä ;)
 
Viestejä
240
1696228343699.jpg
1696228343699.jpg

Ainakin täältä voi katsoa
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös