- Viestejä
- 1 852
Ei kannata ottaa asiaa henkilökohtaisesti ihan mukava kaveri VP on sen verran kokemusta kun olin viime vuonna järjestämässä pelin jälkeen saunan yhtiön tiloissa ja illan olin joukkueen kanssa.Molemmilla pelaaja tausta mutta valmennuksessa keltanokkia jotka saa nyt maistaa kritiikkiä ja ei mielestäni väärin sekään.Nyt toivottavasti seuran johto pystyy antamaan pelimerkit jotta saisi ne kaksi vahvistusta jotka joukkue todella tarvitsee jos meinataan havitella yläloppusarjaaEn osaa, kun en mitään tiedä. Enkä suuntaan tai toiseen mitenkään kantaa ottanutkaan. Lähinnä juuri se, että kun tunnustetaan ettei mitään mistään tiedetä, niin kuitenkin kakkosvalmentaja vedetään mankeliin.
Pahoin pelkään, että Pihliksen preesenssi ja persoona vaikuttaa monen objektiiviseen mielipiteeseen kaverista, kun vaikutti vahvasti jo pelaaja-aikoina. Tälläkin foorumilla avoimesti naureskeltiin hänelle ja hänen haluunsa roikkua liigajoukkueiden vaihtopenkeillä vielä junioriaikojen jälkeenkin. Itse ennemmin arvostan. Maamme pieni korisperheemme tarvitsee intohimoisesti lajiin suhtautuvia ihmisiä. Maamme pieni korisperhe ei tarvitse tippaakaan toisten intohimon alaspainamista.
Jackson ja Ogy olivat ne muuttujat, jotka kokkasivat viime kauden menestysreseptin. Tämän mielestäni uskaltaa "faktana" ääneen ilmaista.
Disclaimer, ettei kukaan ota itseensä. Keskimmäinen kappale yleisenä noottina Pihlajamäestä vuosien aikana käytyyn keskusteluun.