- Viestejä
- 2 819
On tullut oikea aika möyriä talviunilta, kääntää kylkeä ja horista horroksesta muutamia havaintoja runkosarjan ensimmäisestä puolikkaasta ja ladata odotuksia sen jälkipuolikkaalle.
Listan tarkoitus on herättää keskustelua.
1. KTP-Basket 22-17-5
KTP pelasi kauden avauspuoliskolla Korisliigan kypsintä korista. 77% voittoprosentti ilman Jukka Matista on häkellyttävän hyvä saldo. Jenkkivalinnat menivät nappiin, Timi Heinonen pelaa erinomaista kautta ja vaikka Joonas Lehtoranta ei ole muuttunut yhdessä yössä kotimaiseksi tähtipelaajaksi, hän on merkittävästi pallovarmempi ja tasaisempi kuin viime kausina. Myös EuroChallenge-rasitteiden päättyminen pelaa KTP:n pussiin.
Suurin epäilykseni on se, että liigahistoria tuntee kymmeniä runkosarjan superjoukkueita, jotka ovat hyytyneet mitalipeleissä. KTP pelaa jo nyt melko valmista koripalloa, kun taas esim. Kouvoilla ja Bisonsilla on merkittävästi parantamisen varaa ja mahdollisuudet nousta kuntopuntarin kärkeen. Palaako Matinen playoffseihin? Onko Lehtorannasta KTP:n jokerikortiksi isoissa peleissä?
2. Kauhajoen Karhu 21-14-7
Tekee hyvää nähdä Bojan Sarcevic jälleen pallollisen pelaajan roolissa. Antti Kanervo pelaa vapautunutta koripalloa. Greg Manganon ja Devonne Gilesin kaksoistorni tulee olemaan liigan jäätävin korinaluskaksikko siinä vaiheessa, kun Giles pääsee täyteen kuntoonsa.
Pitkällä tähtäimellä minulla on kuitenkin epäilykseni Karhun suoritustason suhteen. Olennaisin kysymys on, kuka Karhun nuorista suomalaisista pelaajista voisi nousta Vesa Mäkäläisen/Antero Lehdon/Matti Nuutisen rooliin mitalijoukkueen keulakuvana? Pääseekö Jermont Horton eroon ailahtelustaan? Kuinka paljon Karhulla on varaa parantaa joukkueena?
3. Bisons Loimaa 20-13-7
Viime kaudella suurin yksittäinen tekijä Bisonsin mestaruusjuhlien tiellä oli 54 ottelun runkosarjakausi. Tällä kaudella runkosarja on vielä 16 ottelun verran pidempi. Siihen nähden, kuinka väsyneeltä Bisons on pahimmillaan näyttänyt, 13 voittoa 20 ottelusta on erinomainen saavutus. Mutta kuinka pahasti Venäjän elämysmatkat kuluttavat Bisonsin bensan loppuun?
Kotin paluu Bisonsin kokoonpanoon on palauttanut useamman pelaajan omille pelipaikoilleen, ja tulosta syntyy. Ian Hummerista on tullut kertaheitolla yksi liigan parhaista pelaajista. KTP-vierasmatsin jälkipuoliskolla Bisons esitti joukkuepuolustusta, jollaista en ole suomalaisjoukkueelta nähnyt vuosikausiin, ja se tulee olemaan loimaalaisten ase myös keväällä.
Suurin kysymys on, kuka Bisonsin hyökkäyspään pelaajista ottaa ”ison kusipään” roolin Zenon, Iveyn ja Colemanin tapaan ja rikkoo joukkuehyökkäyksen silloin, kun se osoittautuu välttämättömäksi? Ainakin Anthony Hilliardilla on riittävästi taitoa ja kokemusta johtaa joukkuetta, mutta onko halua? Miten käy Hilliardin, jos paluumuuttaja-Zeno on pelikuntoinen?
4. Kataja Basket 21-13-8
Monen mitalipelivuoden jälkeen näimme kesällä Katajan pelaajapajatson tyhjenevän ja hiljaisimmat kotimaiset free agent -markkinat vuosiin. Myönnän odottaneeni Katajalta hiljaista muniinpuhaltelukautta ja 8.-9. sijaa ennen ensi kesän täydellistä rakennemuutosta.
Vastoin ennakko-odotuksia Kataja on pelannut paineettomasti parhaimmillaan uskomattoman tehokasta koripalloa. Rannikon masinoima hyökkäys ja Salmisen masinoima puolustus. Rannikon ja Arnoldin virtuositeetti yhdistettynä tarkoin roolitettuihin ja sydämellä pelaaviin roolipelaajiin. Tommi Huolilan, Marius van Andringan ja Marcel Mooren nousu tyhjästä tärkeisiin rooleihin. Katajan peliä on ollut parhaimmillaan ilo katsoa.
Tämän hetken Kataja muistuttaa häkellyttävästi Bisonsia kaudella 2011/12. Tuon kauden Bisons ei olisi voittanut mestaruuttaan ilman keväällä Namika Lahdesta saapunutta Ville Mäkäläistä. Kataja on juuri nyt yhden hyvän suomalaispelaajan päässä kevään suurimman yllätysjoukkueen asemasta, jota kukaan ei tahdo vastaansa playoffseissa.
5. Kouvolan Kouvot 22-13-9
Ulkomaalaispelaajaruletti verotti Kouvojen iskukykyä syksyllä. Uskon, että Kouvolassa oltiin kuitenkin tehokkaasti tarkkailuasemissa ja ymmärrettiin, että mestareita ei tehdä marraskuun alun runkosarjamatseissa. Andre Williamson ja Matt Gibson ovat erinomaiset vahvistukset joukkueelle, joita kelpasi odottaa koko syksyn.
Ville Kaunisto, Matt Gibson ja Jason Conley ovat eliittiluokan itseluottamuspelaajia, jotka ymmärtävät Korisliigaa ja osaavat pelata täällä voittavaa koripalloa. Williamson tuo kaivatun puolustuspään preesensin korin alle ja vapauttaa Kaunistoa hyökkäyspäässä. Ilari Seppälä voi iskeä paineettomasti kolmosellaan ja juniorikaksikko Madsen-Hirvonen saapua penkiltä kokeneiden pelaajien rinnalle pelaamaan vahvuuksillaan.
Viime kevään kaltaista nousua Kouvot ei keväällä esitä, mutta paikka kärkikolmikossa riittää. Ja yksinomaan Kouvojen materiaalin laatu osoittaa, että kyseessä on yksi kevään 2015 suurimmista mestarisuosikeista.
6. Namika Lahti 21-10-11
On ilo nähdä joukkue, joka pystyy raatamalla ja repimällä pelaamaan illasta toiseen potentiaalinsa ylärajoilla. On ilo nähdä Vesa Mäkäläinen jälleen täynnä taistelutahtoa ja joukkueen liiderin roolissa. On ilo nähdä Ilkka Vuori pelikunnossa pitkän väsytystaistelun jälkeen.
Namika pystyy imemään pelitempon pois lähes vastustajalta kuin vastustajalta, mutta hyökkäyspäässä joukkue on tasaväkistä tai parempaa puolustusjoukkuetta vastaan aseeton. Lisäksi materiaalin kapeus syö iskukykyä. Onko Virtasella vielä Roope Suonion numero tallessa? Tällä kaudella tuskin on enää odotettavissa, että lahjakas ’96 syntyneiden ikäluokka breikkaa, mutta suuntaisin katseeni jo tulevaisuuteen ajamalla Alasta, Henttosta, Hartikaista ja Saarijärveä rohkeammin sisään.
7. Tampereen Pyrintö 22-10-12
Vanha Pispalanharjun äijien viisaus kuuluu, ettei Pyrintöä vastaan parane lyödä vetoa kevättä kohti kulkiessa, mutta olen äimistellyt, miten väsynyttä ja inspiroitumatonta koripalloa Punakone on vääntänyt tällä kaudella. Lehto ja Williams ovat olleet terävästi tehtäviensä tasolla, mutta amerikkalaisruletti ei ole vieläkään pysähtynyt haluttuihin kohtiin ja jokin mättää jengin suomalaispelaajien suoritustasossa. Lisäksi: vaikuttaako Antti Nikkilän lähtö todellakin näin paljon Pyrinnön joukkuepuolustukseen?
Paljon on kuitenkin vielä kysymysmerkkejä, jotka voivat oikaistua huutomerkeiksi kevään lähestyessä. Onko Bryan Hopkins se pelaaja, jota Pyynikillä on koko kauden odotettu? Huhujen mukaan Nikkilä on jo ottanut juoksuaskelia BC Nokian treeneissä – mikä on Ison Antin lopullinen osoite? Vaikka Antti olisi vain 50% kunnossa viime kauteen nähden, hänen mukaantulonsa helpottaisi Petri Heinosen ja Damonin asemaa.
Pystyykö Pyrintö päättämään runkosarjansa voittoputkeen ja hakemaan pari itseluottamusvoittoa kruunuksi kaiken päälle? Fakta on, että Lehto, Williams ja Poikola tietävät, miten mestaruuksia voitetaan. Se ei vielä takaa mitään, mutta se on hyvä perusta rakentaa.
8. Helsinki Seagulls 21-8-13
ToPon manttelinperijä selvisi alkukauden identiteettivaikeuksistaan ja on pelannut marras-joulu-tammikuussa ihan tehokasta ”Susijengi-korista” sympaattisella miehityksellä. Eero Lehtistä ja Jumppa Niskasta on kiva fanittaa, joukkueen kotimaisen keulakuvan rooli on tehnyt hyvää Calle Lindbomille ja jenkkitroikka on kasvanut osaksi isoa kokonaisuutta talven edetessä. On myös ollut hyvä nähdä Töölön Kisahalli ajoittain täytenä, vaikka helsinkiläisyleisö onkin konservatiivista, hitaasti lämpenevää ja suuntaa katseensa mieluummin Twitteriin kuin parketille.
Kevättä ajatellen sympaattisen jengin paukut eivät kuitenkaan riitä kovin pitkälle. Seagulls hakee pari päänahkaa isommistaan runkosarjan aikana ja pystyy ehkä nappaamaan voiton KTP:sta puolivälierissä, mutta kiusaajan roolia suurempaa ei helsinkiläisten hartioille tällä kaudella asetella. Kevättalvella tulen kiinnittämään suurimman huomioni Calle Lindbomin kehitykseen pelaajana ja jatkossa kiinnostaa nähdä, miten Seagullsin taru kehittyy. HBA-Märskyn suurimmat talentit tuskin tulevat Korisliigaa kautta pidempään koristamaan, mutta isoimpien tulevaisuuden starojen jälkeen Märskystä ponnistaa parikin viisikollista tulevaisuuden liigatähtiä.
9. Salon Vilpas 21-7-14
Salossa eletään murmelinpäivää monetta vuotta: kovaa työtä tekevä suomalainen osasto, ailahtelevat amerikkalaispelaajat ja heittopeli, joka ei ole loksahtaa uomiinsa missään vaiheessa kautta.
Vilppaan potentiaali ja nimet kokoonpanossa kertovat, että pudotuspelipaikan pitäisi olla selviö, mutta samalla jumbosija huohottaa niskaan yhden matsin päässä. Todennäköisesti Vilpas säilyttää liigapaikan käsijarru päälläkin – ja toivon niin syvästi Swagger-Samin puolesta – mutta syvä mielipiteeni on, että Vilppaan kaltaisen organisaation pitäisi pystyä vuosittaista 8.-9. sijaa parempaan. Etenkin, kun ottaa huomioon Turun läheisyyden ja sitä kautta Turun ja Kaarinan juniorituotannon.
10. Tapiolan Honka 22-6-16
Vakaa ja puolueeton mielipiteeni: on Korisliigalle ja suomalaiselle koripallolle hyväksi, että Honka pelaa pääsarjaa. Organisaation pelaajatuotanto ja harjoitteluolosuhteet ovat Suomi-korikselle poikkeukselliset. On ilo nähdä, että 18–20-vuotiaat Anton Odabasi, Joni Herrala, Henri Niemistö ja Okko Järvi saavat pelata liigaa isoissa rooleissa lähellä kotimantujaan ja hyvässä valmennuksessa.
Näistäkin syistä oli sääli nähdä Honka häviämässä kymmenen perättäistä ottelua keskitalvella ja yhtä lailla kiusaantunutta päänraapimista herättää se, että loukkaantuneen Ronnie Clarkin tilalle ei ole löydetty (tai ei ole ollut varaa etsiä) tuuraajaa. Coach Iisalon tehtävä ei ole maailman helpoin – etenkin, kun jokainen loukkaantuminen on Hongalle elämän ja kuoleman tilanne.
Hongan suomalainen kokoonpano on käytännössä riittävän hyvä taistelemaan pudotuspelipaikasta, mutta löytyykö espoolaisesta elinkeinoelämästä riittävästi mesenaatteja, jotka voisivat tukea hyvähenkistä junnujengiä lisäpanoksella amerikkalaismarkkinoille ja mahdollisesti yhdellä kovan luokan kotimaisella satsauksella?
11. Lapuan Korikobrat 21-6-15
On ymmärrettävää, että Lapua ei ole organisaationa vapaiden markkinoiden pelaajille järin houkutteleva. Siitäkin syystä Korikobrien strategia on resurssien maksimointia parhaan mukaan: yksi suomalainen eturivin vahvistus, hinta-laatusuhteeltaan mahdollisimman hyvät amerikkalaispelaajat ja koko joukko duunarijätkiä, jotka täyttävät roolinsa mukisematta.
Neponen on täyttänyt Cedu Latimerin paikan erinomaisesti, Paul Carter oli täysosuma jo syksystä ja nähtäväksi jää, löytyykö amerikkalaismarkkinoilta Kyle Foggin kaltainen taivaanlahja. Isolation-peleihin perustuva freestyle-koris voi parhaimmillaan viedä Kobrat pleijareihin kahdeksannelta sijalta, mutta yhtä lailla se voi viedä epäonnistuessaan itseluottamuksen ja tuntuman ja edesauttaa syöksykierrettä kohti divaria.
Mitä itse ajattelette?
Kuka nousee runkosarjan kärkeen? Kenellä on eniten varaa parantaa, kuka on potentiaalinen yllättäjä? Kuka tipahtaa pleijareista, kuka jää jumboksi?
Listan tarkoitus on herättää keskustelua.
1. KTP-Basket 22-17-5
KTP pelasi kauden avauspuoliskolla Korisliigan kypsintä korista. 77% voittoprosentti ilman Jukka Matista on häkellyttävän hyvä saldo. Jenkkivalinnat menivät nappiin, Timi Heinonen pelaa erinomaista kautta ja vaikka Joonas Lehtoranta ei ole muuttunut yhdessä yössä kotimaiseksi tähtipelaajaksi, hän on merkittävästi pallovarmempi ja tasaisempi kuin viime kausina. Myös EuroChallenge-rasitteiden päättyminen pelaa KTP:n pussiin.
Suurin epäilykseni on se, että liigahistoria tuntee kymmeniä runkosarjan superjoukkueita, jotka ovat hyytyneet mitalipeleissä. KTP pelaa jo nyt melko valmista koripalloa, kun taas esim. Kouvoilla ja Bisonsilla on merkittävästi parantamisen varaa ja mahdollisuudet nousta kuntopuntarin kärkeen. Palaako Matinen playoffseihin? Onko Lehtorannasta KTP:n jokerikortiksi isoissa peleissä?
2. Kauhajoen Karhu 21-14-7
Tekee hyvää nähdä Bojan Sarcevic jälleen pallollisen pelaajan roolissa. Antti Kanervo pelaa vapautunutta koripalloa. Greg Manganon ja Devonne Gilesin kaksoistorni tulee olemaan liigan jäätävin korinaluskaksikko siinä vaiheessa, kun Giles pääsee täyteen kuntoonsa.
Pitkällä tähtäimellä minulla on kuitenkin epäilykseni Karhun suoritustason suhteen. Olennaisin kysymys on, kuka Karhun nuorista suomalaisista pelaajista voisi nousta Vesa Mäkäläisen/Antero Lehdon/Matti Nuutisen rooliin mitalijoukkueen keulakuvana? Pääseekö Jermont Horton eroon ailahtelustaan? Kuinka paljon Karhulla on varaa parantaa joukkueena?
3. Bisons Loimaa 20-13-7
Viime kaudella suurin yksittäinen tekijä Bisonsin mestaruusjuhlien tiellä oli 54 ottelun runkosarjakausi. Tällä kaudella runkosarja on vielä 16 ottelun verran pidempi. Siihen nähden, kuinka väsyneeltä Bisons on pahimmillaan näyttänyt, 13 voittoa 20 ottelusta on erinomainen saavutus. Mutta kuinka pahasti Venäjän elämysmatkat kuluttavat Bisonsin bensan loppuun?
Kotin paluu Bisonsin kokoonpanoon on palauttanut useamman pelaajan omille pelipaikoilleen, ja tulosta syntyy. Ian Hummerista on tullut kertaheitolla yksi liigan parhaista pelaajista. KTP-vierasmatsin jälkipuoliskolla Bisons esitti joukkuepuolustusta, jollaista en ole suomalaisjoukkueelta nähnyt vuosikausiin, ja se tulee olemaan loimaalaisten ase myös keväällä.
Suurin kysymys on, kuka Bisonsin hyökkäyspään pelaajista ottaa ”ison kusipään” roolin Zenon, Iveyn ja Colemanin tapaan ja rikkoo joukkuehyökkäyksen silloin, kun se osoittautuu välttämättömäksi? Ainakin Anthony Hilliardilla on riittävästi taitoa ja kokemusta johtaa joukkuetta, mutta onko halua? Miten käy Hilliardin, jos paluumuuttaja-Zeno on pelikuntoinen?
4. Kataja Basket 21-13-8
Monen mitalipelivuoden jälkeen näimme kesällä Katajan pelaajapajatson tyhjenevän ja hiljaisimmat kotimaiset free agent -markkinat vuosiin. Myönnän odottaneeni Katajalta hiljaista muniinpuhaltelukautta ja 8.-9. sijaa ennen ensi kesän täydellistä rakennemuutosta.
Vastoin ennakko-odotuksia Kataja on pelannut paineettomasti parhaimmillaan uskomattoman tehokasta koripalloa. Rannikon masinoima hyökkäys ja Salmisen masinoima puolustus. Rannikon ja Arnoldin virtuositeetti yhdistettynä tarkoin roolitettuihin ja sydämellä pelaaviin roolipelaajiin. Tommi Huolilan, Marius van Andringan ja Marcel Mooren nousu tyhjästä tärkeisiin rooleihin. Katajan peliä on ollut parhaimmillaan ilo katsoa.
Tämän hetken Kataja muistuttaa häkellyttävästi Bisonsia kaudella 2011/12. Tuon kauden Bisons ei olisi voittanut mestaruuttaan ilman keväällä Namika Lahdesta saapunutta Ville Mäkäläistä. Kataja on juuri nyt yhden hyvän suomalaispelaajan päässä kevään suurimman yllätysjoukkueen asemasta, jota kukaan ei tahdo vastaansa playoffseissa.
5. Kouvolan Kouvot 22-13-9
Ulkomaalaispelaajaruletti verotti Kouvojen iskukykyä syksyllä. Uskon, että Kouvolassa oltiin kuitenkin tehokkaasti tarkkailuasemissa ja ymmärrettiin, että mestareita ei tehdä marraskuun alun runkosarjamatseissa. Andre Williamson ja Matt Gibson ovat erinomaiset vahvistukset joukkueelle, joita kelpasi odottaa koko syksyn.
Ville Kaunisto, Matt Gibson ja Jason Conley ovat eliittiluokan itseluottamuspelaajia, jotka ymmärtävät Korisliigaa ja osaavat pelata täällä voittavaa koripalloa. Williamson tuo kaivatun puolustuspään preesensin korin alle ja vapauttaa Kaunistoa hyökkäyspäässä. Ilari Seppälä voi iskeä paineettomasti kolmosellaan ja juniorikaksikko Madsen-Hirvonen saapua penkiltä kokeneiden pelaajien rinnalle pelaamaan vahvuuksillaan.
Viime kevään kaltaista nousua Kouvot ei keväällä esitä, mutta paikka kärkikolmikossa riittää. Ja yksinomaan Kouvojen materiaalin laatu osoittaa, että kyseessä on yksi kevään 2015 suurimmista mestarisuosikeista.
6. Namika Lahti 21-10-11
On ilo nähdä joukkue, joka pystyy raatamalla ja repimällä pelaamaan illasta toiseen potentiaalinsa ylärajoilla. On ilo nähdä Vesa Mäkäläinen jälleen täynnä taistelutahtoa ja joukkueen liiderin roolissa. On ilo nähdä Ilkka Vuori pelikunnossa pitkän väsytystaistelun jälkeen.
Namika pystyy imemään pelitempon pois lähes vastustajalta kuin vastustajalta, mutta hyökkäyspäässä joukkue on tasaväkistä tai parempaa puolustusjoukkuetta vastaan aseeton. Lisäksi materiaalin kapeus syö iskukykyä. Onko Virtasella vielä Roope Suonion numero tallessa? Tällä kaudella tuskin on enää odotettavissa, että lahjakas ’96 syntyneiden ikäluokka breikkaa, mutta suuntaisin katseeni jo tulevaisuuteen ajamalla Alasta, Henttosta, Hartikaista ja Saarijärveä rohkeammin sisään.
7. Tampereen Pyrintö 22-10-12
Vanha Pispalanharjun äijien viisaus kuuluu, ettei Pyrintöä vastaan parane lyödä vetoa kevättä kohti kulkiessa, mutta olen äimistellyt, miten väsynyttä ja inspiroitumatonta koripalloa Punakone on vääntänyt tällä kaudella. Lehto ja Williams ovat olleet terävästi tehtäviensä tasolla, mutta amerikkalaisruletti ei ole vieläkään pysähtynyt haluttuihin kohtiin ja jokin mättää jengin suomalaispelaajien suoritustasossa. Lisäksi: vaikuttaako Antti Nikkilän lähtö todellakin näin paljon Pyrinnön joukkuepuolustukseen?
Paljon on kuitenkin vielä kysymysmerkkejä, jotka voivat oikaistua huutomerkeiksi kevään lähestyessä. Onko Bryan Hopkins se pelaaja, jota Pyynikillä on koko kauden odotettu? Huhujen mukaan Nikkilä on jo ottanut juoksuaskelia BC Nokian treeneissä – mikä on Ison Antin lopullinen osoite? Vaikka Antti olisi vain 50% kunnossa viime kauteen nähden, hänen mukaantulonsa helpottaisi Petri Heinosen ja Damonin asemaa.
Pystyykö Pyrintö päättämään runkosarjansa voittoputkeen ja hakemaan pari itseluottamusvoittoa kruunuksi kaiken päälle? Fakta on, että Lehto, Williams ja Poikola tietävät, miten mestaruuksia voitetaan. Se ei vielä takaa mitään, mutta se on hyvä perusta rakentaa.
8. Helsinki Seagulls 21-8-13
ToPon manttelinperijä selvisi alkukauden identiteettivaikeuksistaan ja on pelannut marras-joulu-tammikuussa ihan tehokasta ”Susijengi-korista” sympaattisella miehityksellä. Eero Lehtistä ja Jumppa Niskasta on kiva fanittaa, joukkueen kotimaisen keulakuvan rooli on tehnyt hyvää Calle Lindbomille ja jenkkitroikka on kasvanut osaksi isoa kokonaisuutta talven edetessä. On myös ollut hyvä nähdä Töölön Kisahalli ajoittain täytenä, vaikka helsinkiläisyleisö onkin konservatiivista, hitaasti lämpenevää ja suuntaa katseensa mieluummin Twitteriin kuin parketille.
Kevättä ajatellen sympaattisen jengin paukut eivät kuitenkaan riitä kovin pitkälle. Seagulls hakee pari päänahkaa isommistaan runkosarjan aikana ja pystyy ehkä nappaamaan voiton KTP:sta puolivälierissä, mutta kiusaajan roolia suurempaa ei helsinkiläisten hartioille tällä kaudella asetella. Kevättalvella tulen kiinnittämään suurimman huomioni Calle Lindbomin kehitykseen pelaajana ja jatkossa kiinnostaa nähdä, miten Seagullsin taru kehittyy. HBA-Märskyn suurimmat talentit tuskin tulevat Korisliigaa kautta pidempään koristamaan, mutta isoimpien tulevaisuuden starojen jälkeen Märskystä ponnistaa parikin viisikollista tulevaisuuden liigatähtiä.
9. Salon Vilpas 21-7-14
Salossa eletään murmelinpäivää monetta vuotta: kovaa työtä tekevä suomalainen osasto, ailahtelevat amerikkalaispelaajat ja heittopeli, joka ei ole loksahtaa uomiinsa missään vaiheessa kautta.
Vilppaan potentiaali ja nimet kokoonpanossa kertovat, että pudotuspelipaikan pitäisi olla selviö, mutta samalla jumbosija huohottaa niskaan yhden matsin päässä. Todennäköisesti Vilpas säilyttää liigapaikan käsijarru päälläkin – ja toivon niin syvästi Swagger-Samin puolesta – mutta syvä mielipiteeni on, että Vilppaan kaltaisen organisaation pitäisi pystyä vuosittaista 8.-9. sijaa parempaan. Etenkin, kun ottaa huomioon Turun läheisyyden ja sitä kautta Turun ja Kaarinan juniorituotannon.
10. Tapiolan Honka 22-6-16
Vakaa ja puolueeton mielipiteeni: on Korisliigalle ja suomalaiselle koripallolle hyväksi, että Honka pelaa pääsarjaa. Organisaation pelaajatuotanto ja harjoitteluolosuhteet ovat Suomi-korikselle poikkeukselliset. On ilo nähdä, että 18–20-vuotiaat Anton Odabasi, Joni Herrala, Henri Niemistö ja Okko Järvi saavat pelata liigaa isoissa rooleissa lähellä kotimantujaan ja hyvässä valmennuksessa.
Näistäkin syistä oli sääli nähdä Honka häviämässä kymmenen perättäistä ottelua keskitalvella ja yhtä lailla kiusaantunutta päänraapimista herättää se, että loukkaantuneen Ronnie Clarkin tilalle ei ole löydetty (tai ei ole ollut varaa etsiä) tuuraajaa. Coach Iisalon tehtävä ei ole maailman helpoin – etenkin, kun jokainen loukkaantuminen on Hongalle elämän ja kuoleman tilanne.
Hongan suomalainen kokoonpano on käytännössä riittävän hyvä taistelemaan pudotuspelipaikasta, mutta löytyykö espoolaisesta elinkeinoelämästä riittävästi mesenaatteja, jotka voisivat tukea hyvähenkistä junnujengiä lisäpanoksella amerikkalaismarkkinoille ja mahdollisesti yhdellä kovan luokan kotimaisella satsauksella?
11. Lapuan Korikobrat 21-6-15
On ymmärrettävää, että Lapua ei ole organisaationa vapaiden markkinoiden pelaajille järin houkutteleva. Siitäkin syystä Korikobrien strategia on resurssien maksimointia parhaan mukaan: yksi suomalainen eturivin vahvistus, hinta-laatusuhteeltaan mahdollisimman hyvät amerikkalaispelaajat ja koko joukko duunarijätkiä, jotka täyttävät roolinsa mukisematta.
Neponen on täyttänyt Cedu Latimerin paikan erinomaisesti, Paul Carter oli täysosuma jo syksystä ja nähtäväksi jää, löytyykö amerikkalaismarkkinoilta Kyle Foggin kaltainen taivaanlahja. Isolation-peleihin perustuva freestyle-koris voi parhaimmillaan viedä Kobrat pleijareihin kahdeksannelta sijalta, mutta yhtä lailla se voi viedä epäonnistuessaan itseluottamuksen ja tuntuman ja edesauttaa syöksykierrettä kohti divaria.
Mitä itse ajattelette?
Kuka nousee runkosarjan kärkeen? Kenellä on eniten varaa parantaa, kuka on potentiaalinen yllättäjä? Kuka tipahtaa pleijareista, kuka jää jumboksi?
