Kouvot 2018-2019

Kalevi K

#61
Ihmetyttää tuo hankinta jos totta. Viime kaudella Lapualla toki 17/7 mutta puolustuspäässä ihan hupiukko
Totta se todennäköisesti on, koska tuo ”muuan hevosmies” ei ole mikä tahansa palturia suustaan päästelevä manne, vaan on osunut arvioissaan maaliin Katajan kohdalla hämmästyttävällä tarkkuudella. Eiköhän sama tarkkuus jatku Kouvojenkin suhteen.
 
Viestejä
42
#62
JOS Ortizin liittyminen Kouvoihin pitää paikkaansa niin sitä voidaan pitää kyllä pienimuotoisena yllätyksenä. Kaveri ei kyllä jäänyt mitenkään erityisesti minun mieleen ainakaan otteluissa Kouvoja vastaan, mutta Lapua voi olla joukkueena yksi syy siihen.

Nyt Gipsonin jälkeen on mielenkiintoista nähdä miten Jyrin uudessa konseptissa toimii suht hyvin liikkuva ja heittävä (30% 3P) iso mies. Hatarien mielikuvien ja tilastojen perusteella kyseessä on mahdollisesti toissakaudella Kouvolassa pelannen Bucklesin tyylinen kaveri. Tosin toivottavasti asenne ja mielenkiinto pelaamista ja joukkuetta kohtaan on paremmalla tasolla.

Ja turha tässä kohtaa on lähteä arvostelemaan miestä, muistetaan kuitenkin mitä kävi viime kerralla kun Kouvolaan tuli eräs koripallisti Lapualta.

Ja tämä on vain pohdintaa, kun varmuutta Ortizin tulosta ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3 427
#64
Viimeksi muokattu:
Viestejä
6 785
#66
Totta se todennäköisesti on, koska tuo ”muuan hevosmies” ei ole mikä tahansa palturia suustaan päästelevä manne, vaan on osunut arvioissaan maaliin Katajan kohdalla hämmästyttävällä tarkkuudella. Eiköhän sama tarkkuus jatku Kouvojenkin suhteen.
Kannattaa varmaan tarkastaa kaverin eteisen kaappi samettitakkien ja suorien housujen varalta. Tai sitten vaan pitää turpansa kiinni ja jättää mannettelut vähemmälle jatkossa.
 
Viestejä
7
#68
Lienee perusteltua olettaa, että tämän kauden joukkue alkaa olla aikalailla tässä. Joukkueen kannalta se varmasti tarkoittaa ennen kaikkea yhdessä harjoittelua, hyökkäys- ja puolustuskonseptien omaksumista ja joukkueen yhtenäisyyden hiomista, mutta koripallofanin kannalta nyt on tietenkin aika puutteellisilla tiedoilla tehdyille spekuloinneille tulevan kauden tuloksista ja parhaimmillaan jopa seuran tulevaisuudesta.

Aloitetaanpa listaamalla Kouvojen kokoonpano. Pelaajien tarkoista pelipaikoista lienee turha tosin kummemmin vääntää, sillä varsinkin pelipaikkoja 1-3 peluutetaan varmasti suhteellisen joustavasti.

Takamiehet: Tuomas Hirvonen, Severi Kaukiainen
Laidat: Jeremy Morgan, David Gonzalvez, Teemu Knihtinen, Sebastian Booker, Vili Nyman
Isot: Leland King II, Ville Kaunisto, Arttu Saarijärvi, Ilmari Toikkanen

Eräässä toisessa viestiketjussa arvioin perin juurin harhaanjohtavien piste- ja tehotilastojen sekä oman mutun perusteella Kouvojen suomalaisosaston Korisliigan kolmanneksi parhaaksi Vilppaan ja Katajan jälkeen. Arvio on tietenkin henkilökohtainen, mutta varmaankin on yleisesti helposti uskottavissa, että Kouvoilla on vähintään keskimääräistä parempi rosteri suomalaisten pelaajien osalta. Jos Ville pysyy viime kauden tasolla, hän on ehdottomasti Korisliigan suomalaisparhaimmistoa. Tumpin voisi toivoa ottavan askeleen eteenpäin aivan Korisliigan huipulle eikä tukiketjun (Kaukiainen, Knihtinen, Saarijärvi, Nyman) kehittymiskykyä kannata aliarvioida. Booker on ainakin itselleni tuntematon tapaus, kertokoon hänestä joku, joka miehestä enemmän tietää. Kouvoilta kuitenkin löytyy vähintään kuusi Korisliigatasolla pärjäävää suomalaista, joista kaksi (Kaunisto, Hirvonen) lukeutuisivat kaikissa Korisliiga-joukkueissa parhaimpien suomalaisten joukkoon.

Joukkueen arvioinnin kannalta ongelmaksi muodostuu kuitenkin, kuten kaikki varmasti tietävät, ulkomaalaisvahvistusten vaikutuksen arviointi. Olen ehdottomasti kolmen jenkin linjauksen kannattaja, mutta on toki harhaista väittää, että kolmella vahvistuksella voisi pärjätä yhtä hyvin kuin neljällä vaikka ne kolme olisivatkin kovan tason pelaajia. Keskeistä onkin arvioida, kuinka paljon yhden jenkin puute kilpakumppaneihin nähden vaikuttaa kauteen tuloksellisesti.

Kolmella jenkillä pelattaessa kaikkien ulkomaalaisvahvistusten täytyy onnistua, minkä vuoksi Jyri Lehtonen muistaakseni lupaili, että tällä kaudella otetaan uransa huipulla olevia vahvistuksia. Eihän noista jenkeistä kukaan taida parhaita vuosiaan pelailla, mutta suunnitelmanmuutoksesta huolimatta pidän kaikkia pelaajasopimuksia lupaavina. Gonzalvez tiedetään Kouvolassa jo entuudestaan pelimieheksi Jeremy Morganin ja Leland Kingin luodessa ainakin aiemman historiansa perusteella kovia odotuksia.

On myös todella mielenkiintoista, miten joukkue kokonaisuutena on muodostettu. Puhdasta sentteriä ei rosterista löydy hyvin rajatulla peliajalla oletetusti pelaavaa Toikkasta lukuun ottamatta. Toisaalta tämä tarkoittaa, että joukkue on valmis juoksemaan paljon ja vaihtamaan paljon puolustuksessa, mutta onko joukkueella käytössään riittävästi aseita vastustajien vahvoja sisäpelaajia vastaan? Onko Leland Kingistä pelaamaan puolustuspäässä itseään huomattavasti isompia mörköjä vastaan vai kaivaako Jyri takataskustaan jonkin ylivertaisen puolustuskonseptin?

Henkilökohtaisesti tuppaan olemaan melkoisen optimistinen. Luotan, että vahvistusvalinnat ovat onnistuneita, vastustajan sentterin puolustamisessa onnistutaan ja ainakin osa nuoremmista pelaajista ottaa askeleita eteenpäin. Mihin tämän onnistuneen kauden voi nähdä riittävän? Mitaliin? Nähdäkseni tuskin, vaikka viime kaudella loukkaantumissuman keskelläkin oltiin rungoltaan samalla kokoonpanolla lähellä mitalipelejä. Sen sijaan voin nähdä, että kaiken osuessa nappiin Kouvot taistelee kotiedusta pudotuspeleihin.

Oma veikkaukseni Kouvojen kaudesta: Joukkue aloittaa Jyrille tutusti kauden lupaavasti ja joukkue on ensimmäisen kymmenen pelin jälkeen kolmantena, jonka jälkeen tilanne vähitellen tasoittuu. Jenkit osoittautuvat hyviksi ja vastuullisiksi tyypeiksi, eikä kenenkään sopimusta pureta ainakaan pelikentän ulkopuolisten tekijöiden johdosta. Arttu Saarijärvi pelaa vihdoin ehjän kauden ja ottaa aimo harppauksen eteenpäin. Tumppi heittää kolmoset aivan yhtä heikosti kuin viime kaudella, mutta on silti joukkueelle yhtä tärkeä. Jyrin lehdistötilaisuudet ovat edelleen täyttä kultaa. Kotietu pudotuspeleissä lipsahtaa ikävästi loppumetreillä sivu suun, mutta tyydyttävä viides sija runkosarjassa varmistaa, että myös ensi kauteen lähdetään kolmella jenkillä. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella 2-2 -tilanteessa Kouvot tippuu Tumpin heittäessä viimeisen sekunnin kolmosen ohi. Kouvolaan päätetään kauden päätteeksi rakentaa uusi palloiluhalli. Jyri leikkaa hiuksensa.
 
Viestejä
1 011
#69
Ihan taatusti Jyri leikkaa hiuksensa jos Kouvolaan tulee uusi halli.
Suomalaisten peluuttaminen rohkeasti vain kolmella vahvistuksella pelaten on paljon arvokkaampaa, kuin pelkkien gloryhuntereiden mitallinkiiltosilmissä 4 jenkillä haikailemat mitallit. Hyvä Kouvot!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
17 114
#71
Puukkeri kertoi, että on aina kuullut paljon hyvää tästä seurasta.

No olisihan tuo penkki ollut varmaan kutsuvampi, jos olisi kertonut, että on kuullut muutama vuosi sitten tästä seurasta, joka oli vähällä mennä nurin, mutta tuli nyt kuitenkin, kun muualtakaan ei paikkaa löytynyt....

No ainahan ne pelaajat tulevat maailman parhaimpaan seuraan.
 
Viestejä
7
#73
Jaahas, nyt kävi sitten paska mäihä niin Gonzalvezin itsensä kuin Kouvojenkin kannalta. Kouvoilla olisi ollut hieno paikka näyttää, että kolmella jenkillä pärjää ihan hyvin, mutta nyt vaikuttaa kyllä ainakin minun silmään siltä, että loppukaudesta pelataan kuitenkin neljällä. Toki ihan ymmärrettävää, että avainvahvistuksen loukkaantuminen on pakko hoitaa tuuraaja palkkaamalla. Vaikka rohkeasti Kouvot lähti neljän jenkin linjaa vastaan, ei tasoitusta kuitenkaan ihan liikaa ole varaa antaa.
 
Viestejä
42
#74
Jaahas, nyt kävi sitten paska mäihä niin Gonzalvezin itsensä kuin Kouvojenkin kannalta. Kouvoilla olisi ollut hieno paikka näyttää, että kolmella jenkillä pärjää ihan hyvin, mutta nyt vaikuttaa kyllä ainakin minun silmään siltä, että loppukaudesta pelataan kuitenkin neljällä. Toki ihan ymmärrettävää, että avainvahvistuksen loukkaantuminen on pakko hoitaa tuuraaja palkkaamalla. Vaikka rohkeasti Kouvot lähti neljän jenkin linjaa vastaan, ei tasoitusta kuitenkaan ihan liikaa ole varaa antaa.
Samaa mieltä. Todennäköisesti ei mene kuitenkaan kauaa kun tänne tulee useampi pelle lässyttämään että Kouvot syö sanansa yms lässynlää. Tuntuu oikeasti pahalta Gonzan puolesta tämä tilanne. Onneksi miehen annettiin jäädä kuitenkin Kouvolaan kun itse sitä halusi.
 
Viestejä
270
#75
Yksi asia vaan tässä mietityttää. Kovasti Kouvojen piti keskittyä kokeneisiin euroopassa jo käyneisiin jenkkeihin. Rookieiden / nuorien kansa ollut niin paljon ongelmia. Tämä linjahan karisi tämän kauden osalta aika täysin. Joo, en kritisoi tätä hankintaa. Tässä tilanteessa oli pakko ottaa paras korvaava pelaaja ja mielellään edullisesti.
 
Ylös