Koripallo.com

KTP 2021-2022

Kovasti siellä hautuumaalla välkkyvät mitalit: 6 miesten mestaruutta, 7 hopeaa, 9 pronssia. 9 cupmestaruutta. Ennen vanhaan sanottiin, että Kouvola on Suomen suurin valaistu hautausmaa.
 
Kovasti siellä hautuumaalla välkkyvät mitalit: 6 miesten mestaruutta, 7 hopeaa, 9 pronssia. 9 cupmestaruutta. Ennen vanhaan sanottiin, että Kouvola on Suomen suurin valaistu hautausmaa.
Pronssisia en hirveästi laskeskelisi. Veikkan ettei yksikään pelaajakaan mielellään Pronssi pelejä pelailisi. Yhtä hopiaa lukuunottamatta alkaa olee se 30 vuotta edellisistä. Silloihan toki tehtiin omista pojista pelaajia. Nykyisin Kotkaan ei tule kuin jäähyttelijät. Omat junnut karkaa joka vuosi ja muiden lupaavat junnut karttaa Kotkan kaukaa.
 
Kovasti siellä hautuumaalla välkkyvät mitalit: 6 miesten mestaruutta, 7 hopeaa, 9 pronssia. 9 cupmestaruutta. Ennen vanhaan sanottiin, että Kouvola on Suomen suurin valaistu hautausmaa.
Jokaisella on oman koripallohistoriansa aikana ollut omat hyvät ja heikot hetkensä. Mielestäni näistä on turha väitellä sen enempää. Hyvää työtä lajin eteen varmasti tehdään parhaansa kykynsä mukaan molemmissa seuroissa. Hienoa olisi, että tulevaisuudessa molemmat Kymenlaaksolaisseurat pelaisivat korisliigan kärkikahinoissa ja paikallisottelut olisivat hyvää ja reilua korisviihdettä, jota saisi paikan päällä katsomosta seurata.
 
On totta, etteivät pronssiottelut varmasti motivoi Seagullsia tai Pyrintöä. Vaikkapa Lapua pelaisi himmeimmistäkin mitaleista suuremmalla innolla. Jossakin Äänekoskella miesten pronssipelit olisivat aikoinaan olleet todella kova juttu. Niin olivat Kotkassakin, kun Karhuvuoren urheilutalo oli aika uusi eli 1977. Löysin lehtileikkeistäni Etelä-Suomen jutun ratkaisevasta pronssiottelusta KTP-ToPo tuolta keväältä. Paikalla oli jutun mukaan 1648 katsojaa! Ja menkääpä kysymään SaiPan porukalta, onko pronssilla lätkässä arvoa. Se on nimittäin seuran historian ainoa mitali pääsarjassa.
 
Nykyisin Kotkaan ei tule kuin jäähyttelijät. Omat junnut karkaa joka vuosi ja muiden lupaavat junnut karttaa Kotkan kaukaa.

Eikö tämä tilanne juuri nyt ole parantumassa, kun Nymankin saatiin takaisin..? Ja "oman kylän" valmentajakin jo löytyy, eikä pelaajauutiset varmasti tähän ole loppumassa. Omasta mielestä hienoahan se vaan on, mikäli esimerkiksi Jonttu menestyisi kansainvälisillä kentillä.

Itse olen ainakin tyytyväinen kun kerrankin KTP aloittaa rosterin kasaamisen ennen syksyä!
 
Huhujen mukaan Esmond Sumners aikoo signata ktp paitaan ensi vuonna, mietteitä tästä?

Jaa tuo Indiana Pacersin pg/sg Edmond Sumner?

Mikäli tuota tarkoitit, niin huhuilu taisi herättää sut tyyny märkänä kuola poskella ja lisäksi vielä housut märkänä tatti pystyssä? Ja mikäli tästä jannusta olet huhuja kuullut, niin voin kertoa että ei ole tulossa Kotkaan.

Mikäli joku toinen tyyppi niin kukas tällänen Esmmondi on?
 
Juu ensin valitetaan ettei oman kylän poikia saada takaisin, sitten kun joku on tulossa, niin ihan väärä kaveri, voi hyvää päivää.
Itselläni on täysi luotto Roopeen ja jos hautausmaalla on tämmöistä niin ihan jees tunnelma
 
  • Tykkää
Reaktiot: CZ

Juu, jostain syystä näitä amisviiksi/Volvo-jonneja on eksynyt taas tähän topiikkiin. Tässä on nyt ihan hyvä meisseli menossa;)
 
Jaa tuo Indiana Pacersin pg/sg Edmond Sumner?

Mikäli tuota tarkoitit, niin huhuilu taisi herättää sut tyyny märkänä kuola poskella ja lisäksi vielä housut märkänä tatti pystyssä? Ja mikäli tästä jannusta olet huhuja kuullut, niin voin kertoa että ei ole tulossa Kotkaan.

Mikäli joku toinen tyyppi niin kukas tällänen Esmmondi on?

Tuohan olis jo jytkyjen jytky, mutta turistilla taitaa olla turkinpippurit männy väärään kurkkuun..
 
Omasta mielestä hienoahan se vaan on, mikäli esimerkiksi Jonttu menestyisi kansainvälisillä kentillä.
Tämä on juuri se mentaliteetti mitä KTP:nkin pitäisi tarjota. Siis se että Kotkassa pelaaja voi kehittyä ja Kotkasta matka voi jatkua ylöspäin - eikä pelkästään alaspäin. Kuinka moni pelaaja on Kotkassa muuttunut viime vuosina muiden silmissä paremmaksi?
 
Mitkä ovat joukkueen tavoitteet ja identiteetti? Menestys? Tuoda keskiverto divaripelureita liigaaan Munkkiniemestä? Sarjassa säilyminen?

Vaikea on nyt löytää punaista lankaa mihin ollaan menossa.

Selkeä seuraidentiteetti kantaisi vaikeiden aikojen yli, varmistaisi toiminnan jatkumisen ja sitouttaa fanit seuraan. Tätä ei nyt ole ikävä kyllä nähtävissä.
 
Uusia sopimuksia uutisoitu jo poikkeuksellisen paljon. Hieman itseä ihmetyttää, että jälleen 1/2 paikan pelaajia on jo 4 tässä vaiheessa: Rautasalo, Timonen, Kuukkanen ja Herrala. Lisäksi tälle pelipaikalle osuu varmasti myös yksi jenkki, joten tässä on jo viisi paikkaa rosterissa takamiehen paikalle ja miten näille riittää minuutit/vastuu? Tällä kaudellahan Kotka oli nimenomaan päin persettä kasattu joukkue tämän suhteen.
 
Toivottavasti saadaan kilpailukykyinen joukkue Kotkaan myös miesten puolella, kun Saska Saarikoskikin niin hienosti hehkutti Kotkaa koripallokaupunkina kolumnissaan Hesarissa.
 
No, niin vaihtopenkki on miehitetty nyt pari kotimaista vahvistusta ja jenkit niin hyvä tulee. Ja Jontulle soppari ,jos ei jatka ulkomailla.
 
Lehtoranta Hollannissa 9,6/3/6,1 - ei taida maitojuna odottaa. Onko Lehtorannalla oikeasti ollut kaiken aikaa piilossa kyky pyörittää peliä tuollaisilla syöttömäärillä? Minä oon ainakin ajatellut kaiken aikaa, että Lehtoranta on lähinnä hyvä 1-1-skoraaja, joka pystyy pitämään kohtuullisesti pallosta huolta, mutta ei paljon muuta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös