- Viestejä
- 3 178
Laurihan on perinteisesti käyttänyt EM-kisat hyvin näyttöjen antamiseen. 2017 kotikisat antoivat Bulls-faneille aihetta riemuun vaikka alkuun tuntui valtaosa olevan hyvin pettyneitä Jimmy-treidiin (osa on varmasti edelleen, eikä ihan syyttä). 2022 kisat muistetaan tietenkin ensimmäisen pelin aattona tulleesta treidistä ja Laurin aivan uskomattoman kovista kisoista, jotka siivittivät miehen hienoon ensimmäiseen kauteen Jazzin paidassa. Nyt olisi paikka 2025, jälleen kerran kotikisoissa, antaa sellaiset näytöt, että Aingen perheen puhelimet soivat taukoamatta. Jos kisoissa ei nähdä nälkäistä ja huippukuntoista Lauria ja kausi lähtee käyntiin kuten edellinen Utahissa, lienee luvassa taas yksi lohduton kausi Utahin kauniissa vuorimaisemissa. Uskoisin, että Laurista kiinnostuneet nimittäin seuraavat näitä kisoja silmä kovana, koska Utahin touhu oli viime kaudella niin sekavaa, että sen perusteella Laurista on oikeasti paha sanoa juuri mitään.