Koripallo.com

Lauri Markkanen - mies ja legenda

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
2 031
#1
Markkasesta on puhuttu Chicago Bullsin kausiketjussa, mutta hieman tuntuvat siellä jäävän treidispekulaatioiden ja Bullsin joukkueenrakennuksen mietintöjen alle. Eiköhän Lauri ole oman ketjunsa myös otteillaan ansainnut.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
2 031
#2
NBA:n All-Stars-viikonlopun lauantaina kisattiin taitokisassa ja nähtiin tuttuun tapaan upeita donkkeja. Lauri Markkanen selvisi taitokisan finaaliin helposti, mutta Spencer Dinwiddie vei suomalaisesta voiton, joten käteen jäi hopeaa ja 40 000 dollarin palkintorahat.

Taitokisan isojen miesten puolella kaaviota Markkasella ei ollut mitään ongelmia ottaa finaalipaikka. Ensimmäisellä kierroksella Andre Drummond jäi jälkeen yhtä selvästi kuin toisella kierroksella Joel Embiid.

Finaalissa Dinwiddie karkasi heti alussa johtoon, kun Markkasella oli vaikeuksia saada syöttönsä renkaan läpi alussa. Paljon ensimmäistä, mutta ei varmasti viimeistä, kertaa NBA:n All-Stars-viikonloppuun osallistunut Markkanen ei jäänyt tappiotaan finaalissa harmittelemaan.

– Hauskaa lähdettiin pitämään, joten ei siinä ollut mitään stressiä. Kivaa oli voittaa nuo kierrokset, Markkanen kertoi Yle Urheilulle Los Angelesissa.

– Ei siinä mitään kummempaa, ei vain osunut syöttö ekalla kerralla. Siihen se kaatui. Sitä vähän pelkäsinkin, että se tulee kaatumaan siihen pieneen syöttöön, jos on kaatuakseen. Se oli vaikeampi, kuin miltä näyttää telkkarissa. Se on yllättävän pieni väli, mihin pitää osua, Markkanen kertasi.



Tähdistöviikonlopun jälkeen Markkasella oli jo kiire kotiin vastasyntyneen poikansa ja vaimonsa luo. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos veikkaa, että Markkasen toive osallistumisesta myös jatkossa tähdistöviikonlopun kisoihin tulee toteutumaan myös tulevina vuosina.

– Oli tosi hauskaa, mutta kiva mennä kotiin. Oli kyllä tosi mukava viikonloppu, ja toivottavasti pystyn ensi vuonna tekemään saman, summasi Markkanen Ylelle.

Katso kaikki taitokisan suoritukset

 
Viestejä
1 966
#3
Markkasesta on puhuttu Chicago Bullsin kausiketjussa, mutta hieman tuntuvat siellä jäävän treidispekulaatioiden ja Bullsin joukkueenrakennuksen mietintöjen alle. Eiköhän Lauri ole oman ketjunsa myös otteillaan ansainnut.
Tämä on ihan totta. Hyvä ajatus.

Otsikko "mies ja legenda" tosin aiheuttaa jonkinlaisen hämmentyneen hymyn ja kevyen myötähäpeän tunteen. Mutta ainahan sitä voi ennakoida: joidenkin vuosien päästä Laurikin on ihan aikuinen mies ja toivottavasti joskus kahdenkymmenen vuoden päästä myös legenda. Sitten on otsikkokin paikallaan. ;):)

Sit voi varmaan siirtyä tähän häpeilemättömään kehuskeluun...

Lauri taisi olla ainoa joka laittoi kisan kolmoset heti ekalla sisään, jopa kahteen kertaan. Kaikilla muilla taisi mennä eka kolmonen ohi jokaisella yrittämällä. Sitähän Dinwiddiekin tuumaili voittohaastattelussaan, että oli pakko päästä heti alussa edelle koska Lauri ei kuitenkaan heittäsi yhtään kolkkia ohi.

Vitsikisahan tuo tietenkin oli, mutta täytyy nostaa Markkaselle hattua, että vetää noin viilipyttymäisesti kaksi hienoa suoritusta tuollasen jättikatsomon (+tv-katsojat ympäri maailmaa) ja eritoten toisten huippuammattilaisten edessä. Ei näy kyllä Markkasessa pätkääkään siitä perinteisestä suomalaisurheilijan perusmallista joka jäätyy heti kun areenan koko kasvaa.

Tosin pakko liittää tämä kuvakaappaus kisasta. Reteesti manspredaavien äijien keskellä Markkanen näyttää kyllä just niin pikkupojalta ihmemaassa kuin olla voi. Ihan kaikella rakkaudella ja ihailulla sanottuna.

All star skills comp 2018.jpg
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
2 031
#4
Otsikko "mies ja legenda" tosin aiheuttaa jonkinlaisen hämmentyneen hymyn ja kevyen myötähäpeän tunteen. Mutta ainahan sitä voi ennakoida: joidenkin vuosien päästä Laurikin on ihan aikuinen mies ja toivottavasti joskus kahdenkymmenen vuoden päästä myös legenda. Sitten on otsikkokin paikallaan. ;):)
Siinä oli aika vahva pilke silmäkulmassa. "Mies, myytti, legenda" olisi ehkä jo mennyt överiksi. :p
 
Viestejä
373
#5
Äärimmäisen vaikea ja todella vaisuhko peli Laurilta Philadelphiaa vastaan.
Laurilta ei tänäyönä onnistunut mikään muu kuin levypallojen ottaminen.

Heitot osuivat hyvistäkin paikoista rautoihin niin että kolina kuului.
Lauri sai kaikkiaan 8 pelitilanneheittoa joista vain 1 kahden pinnan donkki sekä yksi vapari onnistuivat.
Kolmoset kaikki ohi viidellä yrityksellä.

Lauri sai kaikkiaan peliaikaa 32 minuuttia ja hänen tilastonsa olivat seuraavat.
Pisteet 3 ( 1 erä 1 piste 2 erä 2 pistettä erät 3 ja 4 pisteettömät) eli Laurin kaikki pisteet tulivat ekalla puoliajalla. Levypalloja Lauri otti 9 ja lisäksi hän blokkasi yhden heiton.

Sitä en osaa sanoa onko Laurilla heittämisessään jokin tekniikkavirhe tai muu ongelma joka sotkee heittopeliä. Mutta jokin siinä nyt taas mättää kun mistään hyvästäkään heittopaikasta ei vaan uppoa.

Lisäksi en ole edelleenkään vakuuttunut siitä että kukaan kuusikosta Dunn,Lavine, Nwaba,Valentine, Holiday ja Grant olisi se pelintekijä jonka tehtävä olisi ruokkia Lauria jotta hän saisi enemmän heittoja.
8 heittoa pelissä on naurettavan pieni määrä Laurin kaltaiselle heittäjälle mutta ei tästä sen enempää.

Pakko todeta sekin että tuo yli viikon allstar tauko ei todellakaan tehnyt Laurille hyvää.
Sillä sen verran ruosteessa Laurin heittäminen tänäyönä oli.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
167
#6
Jos heittää kolmoset 0/5 niin ei ansaitse enempää heittoja, joten 8 heittoa tuntuu olevan jopa liikaa nykyisellä heittotarkkuudella. Eikä tällä tunnu olevan mitään tekemistä allstar tauon kanssa, vaan tämä tuntuu enemmänkin olevan lapsen hankinnan kanssa. Ennen lapsen hankintaa hän heitti kolmoset 43% (tammikuu) ja sen jälkeen on heittänyt kolmoset 16%. Kun tämän lisäksi muutkin hyökkäysarvot ovat heikentyneet niin tämä tuntuu enemmänkin mini-Laurin hankinnan haittapuolelta kuin allstar tai muista syistä. Eli vihje tuleville NBA tähdille.. älkää hankkiko lapsia ensimmäisenä vuotena.
 
Viestejä
1 966
#7
Olisi kiinnostavaa tietää, miten Laurin heitto putoaa tällä hetkellä treeneissä, eli pistääkö edelleen salilla sisään 50 putkeen, ja ongelma olisi siis itse pelitilanteessa, vai onko kyseessä juurikin joku tekniikkavirhe tms. joka näkyisi myös vapaamuotoisessa heittelyssä.

Sen verran on ehkä sanottava Markkasen pelistä, noin niin kuin positiiviseksi lopputulemaksi, että pelin lopussa Markkanen oli kyllä kentällä todella aktiivinen repien sekä tärkeitä levareita molemmissa päissä että puolustamalla Embiidin pari kertaa pallonmenetykseen, mm. blokaten kerran komeasti.

Eikä se tainnut olla kuin puolesta sekunnista kiinni, ettei Lauri olisi donkannut voittokoria sisään pelin lopussa. :)
 
Viestejä
812
#9
Olisi kiinnostavaa tietää, miten Laurin heitto putoaa tällä hetkellä treeneissä, eli pistääkö edelleen salilla sisään 50 putkeen, ja ongelma olisi siis itse pelitilanteessa, vai onko kyseessä juurikin joku tekniikkavirhe tms. joka näkyisi myös vapaamuotoisessa heittelyssä.
Treeneistä en tiedä, mutta kyllä eilen alkulämpässä näytti tippuvan ihan lupaavasti... pelissä sitten meni vähän huonommin.
 
Viestejä
7 259
#10
Onko joku kerennyt viimeisiä pelejä katsomaan? Mikäs nyt oikein mättää? Pari aika heikkoa peliä tilastollisesti.

Tota ekaa jaksoa kuin katseli, niin kyllä Markkanen muutaman ihan oman heiton sai, mutta kaikki ohi. Onkohan sillä joku punttikuuri pohjalla, kun tuntui että vähän terävyys jaloista poissa. Puolustuspäässä Laurilla vahva eka jakso (tosin ei Bullseilla).
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 117
#11
Pari vikaa on multa jäänyt katsomatta. Tosiaankin kaksi heikkoa peliä putkeen, mutta vaikka hätäisimmät nyt puhuvat jostain "rookieseinästä", niin kaksi peliä on kaksi peliä.
 
Viestejä
7 259
#12
Viimeisestä pelistä eka puolikas katsottuna. Ei noita heittoja Markkaselle nyt kovasti tullut. Heitot periaatteessa ihan hyviä rytmiheittoja, mutta tällä kertaa ei uppoa. Lauria käytetään mielestäni nyt enemmän levittävänä nelosena, ainoa vaan, että sinne kaarelle harvoin pallo ajoista eksyy. Lavine oli "tee itse"-tuulella.

Pakki päässä Markkanen tosi vahva. Tekikö Towns yhtään koria häntä vastaan? Minusta tosi vahvaa puolustuspelaamista Laurilta.

Kolmas jakso alkoi vapaalla kulmakolmosella, joka pahasti helaksi... Oliskohan nyt vaan itseluottamuksesta kiinni? Heti perään jättää Townsin levyyn...

Felicio on muuten saanut itseään kuntoon... Juoksee kenttää tosi paljon paremmin, kuin syksyllä!
 
Viestejä
1 093
#13
Ei kovin legendaarista kaverilta, jonka ka on 15 tosiaan mutta mun nähdäkseni muissa asioissa, sulkemisessa, difussa, sijoittumisessa, vastustajan pelin lukemisessa ja omankin tontin pelaamisessa pallottomana hyökkäyspäässä nähdäkseni parantanut. Mut onhan tää LaVineShow tuskallista katseltavaa, kun ei osaa muuta syöttösuuntaa kuin eteenpäin.
 
Viestejä
2 353
#14
Tästä Bullsien tankkauksesta on kauden lopuksi seurauksena se että Lauri on NBA:n plusmiinustilastossa yksi heikoimmista pelaajista. Lauri pelannee paljon ja samalla Bulls ottaa takkiin (ei varsinaisesti Laurin syy). Tällä hetkellä tilastoissa on 508 pelaajaa, tarkoittaa varmaan sitä että tuo määrä on siis käynyt peleissä kentällä. Lauri on kokonaistilastossa sijalla 498, vain kymmenen pelaajaa on heikommalla totaltilastolla. Kun otetaan hieman siedettävämpi tilasto +- / ottelu, Lauri on siinäkin sijalla 483 eli ihan heikoimpien joukossa.
Oikeasti upean alkukauden jälkeen peli on nyt varsinkin All Star -viikonlopun jälkeen tökkinyt pahasti, samoin kuin Dunnilla.
Tuo tankkaaminen varmistaa melko varmasti sen ettei Lauri tällä kaudella pääse pois tuon +- tilaston pohjalta. Toivottavasti henkilökohtaiset bonukset tulee muista tilastoista, pisteissä ja levyreissä Lauri on kyllä niin hyvä että jos bonusrahoja on sopparissa, niitä luulisi ropisevan.
 
Viestejä
275
#15
Onko joku kerennyt viimeisiä pelejä katsomaan? Mikäs nyt oikein mättää? Pari aika heikkoa peliä tilastollisesti.

Tota ekaa jaksoa kuin katseli, niin kyllä Markkanen muutaman ihan oman heiton sai, mutta kaikki ohi. Onkohan sillä joku punttikuuri pohjalla, kun tuntui että vähän terävyys jaloista poissa. Puolustuspäässä Laurilla vahva eka jakso (tosin ei Bullseilla).
Vauva?
 
Viestejä
373
#16
Tuskin Laurin heittopelin sakkaaminen lapsen saannista johtuu.
Kyllä siinä ( Laurin heittamisessä) on joku tekniikkavirhe tms joka sotkee koko heittorytmin.
Esim keihäänheittäjillä heittorytmi sotkeentuu todella pahasti jos heittotekniikka mättää joten miksei NBA koripalloilijallekin voisi käydä noin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 260
#17
Pari vikaa on multa jäänyt katsomatta. Tosiaankin kaksi heikkoa peliä putkeen, mutta vaikka hätäisimmät nyt puhuvat jostain "rookieseinästä", niin kaksi peliä on kaksi peliä.
Lauri on kyllä jo itsekin myöntänyt törmänneensä "rookie-walliin" kauden aikana. :) Se on vaan sellainen tosiasia, joka tulee kaikille rookieille vastaan.

Mutta tosiaan nyt on vasta pari huonompaa peliä putkeen. Tuollaisia vaiheita tulee kaikille heittäjille kauden aikana. Laurin puolustus- ja levyripelaaminen on kuitenkin ollut hyvää näissä kahdessa pelissäkin.. Lauri myös hieman hakee rooliaan tuossa "uudessa" aloitusviisikossa tällä hetkellä. Tuo aloitusviisikko on muutenkin hieman hankala Laurin kannalta, kun nyt hän joutuu pelaamaan kolmen huonon heittäjän (Dunn, Felicio, Nwaba) kanssa. Vastustaja pystyy liian helposti viemään tilan pois, kun kentällä on kolme pelaaja josta voi auttaa.

Alla vielä linkki "Open court - Rookie Editioniin", jossa Lauri vieraili yhdessä Simmonsin, Mitchellin ja Tatumin kanssa.

 
Viestejä
7 259
#18
Minusta olisi silti kiva nähdä, että Bulls tajuaisi kokeilla Laurille ihan tietoisesti pelata parit paikat pelin alkuun. Nyt Laurin tilanteet tuntuu tulevan enemmän tai vähemmän sattumina kuitenkin. Samalla tavalla kuin mitä Bulls tietoisesti vei palloa pelien aluissa Lopezille korin alle...

Voi olla tosiaan henkisesti aika raskasta aikaa... Joukkue ilmoitti aloittavansa tankkauksen ihan urakalla ja ekaa kertaa antaa julkisesti selkeän signaalin, että haluavat hävitä. Kentällä vipeltää uusia pelureita ja kaiken lisäksi tuore jälkikasvu kotona ja uusien roolien haku myös siellä, ehkä vähäiset yöunet jne. Harmillista, että seuraava pelikin olisi tankkauksen kannalta tärkeä hävitä?
 
Viestejä
1 966
#19
Ilta-Sanomilta viikon otsikko-ankka: Supertähti LeBron Jamesilta kovaa kritiikkiä: NBA-tuomarit suosivat Lauri Markkasen kaltaisia pelaajia.

Hiukan tuo epäilytti toki jo otsikkona. Vaikutti erikoiselta, että LeBron olisi poiminut nimenomaan Markkasen esimerkikseen - vaikka sitähän otsikko tuputtaa tulkinnaksi.

Kävin tsekkaamassa mitä LeBron sanoi. se meni näin:
"We're at a point now where we protect the shooter more than the driver. There's no reason I should be going to the line four times in a game when I drive 100 times to the paint and I'm getting hit, slapped and grabbed." / Bleacher Report

Ilta-Sanomat teki sitten jutun jossa oli Markkasen kuva isolla ekana ja lopussa seuraava: "Suomalaistulokas Lauri Markkasen erikoisalaa ovat juuri kolmen pisteen heitot. Korille ajoja Markkaselta nähdään huomattavasti harvemmin kuin Jamesin kaltaisilta takakentän tähtipelaajilta."

No, ehkä sitä pitää vain olla kiitollinen julkisuudesta... :)
 
Viestejä
1 260
#20
Otsikko -huoraamista halutaan väkisin harrastaa, kun palkkaa saadaan klikkausten mukaan. Tuohon otsikkoonkin kun on Markkanen laitettu mukaan niin klikkausten määrä kasvaa merkittävästi. Niillähän on ihan tarkat tilastot, että mitkä otsikot/sanat/nimet keräävät minkäkin määrän klikkauksia.

Kävin tsekkaamassa mitä LeBron sanoi. se meni näin:
"We're at a point now where we protect the shooter more than the driver. There's no reason I should be going to the line four times in a game when I drive 100 times to the paint and I'm getting hit, slapped and grabbed."
Lebronilla on samaa ongelmaa kuin Shaqillä aikoinaan. Shaq ei tosin kauheasti siitä valitellut.

Tuomari tietenkin puhaltaa vain virheet, jotka se näkee tai kuulee.. Lebron menee useimmiten niin voimakkaasti korille, että pieni läpsy käsille ei muuta Lebronin liikettä kohti koria mitenkään ja tilanne näyttää tuomarin silmissä samalta kuin sitä läpsyä ei olisi ollut lainkaan. Tuollaisia virheitä sitten luonnollisesti jää paljon puhaltamatta.

Minusta olisi silti kiva nähdä, että Bulls tajuaisi kokeilla Laurille ihan tietoisesti pelata parit paikat pelin alkuun. Nyt Laurin tilanteet tuntuu tulevan enemmän tai vähemmän sattumina kuitenkin.
Kyllä Bulls on viime peleissä pelannutkin muutaman isolationin Laurille viime peleissä. Viime pelissäkin Laurille pelattiin varmasti 5-10 tuollaista tilannetta, mutta aika katastrofaalisia ne olivat ja Laurille tuli niistä lähinnä menetyksiä.. Se on tosin kummallista, että Bullsilla ei ole oikeastaan yhtään pelisettiä jossa pyrittäisiin pelaamaan Laurille hänelle luontaisiin paikkoihin palloa. Nuo isolationit eivät kuitenkin ihan vielä ole Laurille luontaista pelaamista.

Felicio on muuten saanut itseään kuntoon... Juoksee kenttää tosi paljon paremmin, kuin syksyllä!
En usko että Felicio oli mitenkään huonossa kunnossa syksyllä.. Kyse on vaan pelitaktiikasta eli tuo nykyinen aloitusviisikko pyrkii juoksemaan kenttää kaikissa tilanteissa niin paljon kuin mahdollista. Se on toki myös jarkevää, kun hitaat hyökkäykset ovat aika tuskaisia kun kentällä on kolme pelaajaa joiden kaukoheittoa vastustaja ei kunnioita.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös