Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mokeski sanoi:Kelailin päässäni erilaisia skenaarioita läpi ja tulin siihen tulokseen, että tämä Italia-ottelu on Suomelle ihan älyttömän tärkeä koko turnausta ajatellen.
Jos asetetaan Susijengille tavoitteeksi puolivälieräpaikka (ja sieltä ei olisikaan enää pitkä matka MM-kisoihin... Noh, ei mennä asioiden edelle vielä), Suomi tarvitsee jatkolohkoon kipeästi ainakin yhtä voittoa mukaan, nimittäin puolivälieriin on nykyisellä jatkolohkosysteemillä (käytössä vuodesta 2007 alkaen) vaadittu aina kaksi voittoa. Jatkolohkossa vastaan tulisivat Espanja ja Slovenia, joiden kukistaminen vaatisi Suomelta todellista unelmapeliä, mutta myös yksi joukkue akselilta Georgia/Tsekki/Kroatia, jonka pitäisi peruspelillä kaatua. Eli jos Suomi saa alkulohkosta yhden voiton messiin jatkolohkoon, sillä on kolme ottelupalloa napata yksi voitto puolivälieräpaikkaa varten.
Koska Turkki otti nuottaan Italialta, on hankala nähdä Osmaaneja enää jatkossa ja sitä kautta Suomen voitto Turkista ei siirtyne jatkolohkoon. Myöskään sellaista tilannetta en osaa kuvitella, että Suomi kaataisi Venäjän, mutta molemmat joukkueet menisivät jatkoon. Eli jos Suomen ylivoimaisesti paras (ja ainoa, ellei Kreikkaa vastaan tapahdu ihmettä) sauma ottaa se voitto jatkolohkoa varten on juuri nyt.
Voitolla Suomi on oikeasti *näin* lähellä puolivälieräpaikkaa, kun taas tappio vaatisi ensin pakkovoittoa Venäjästä jatkolohkopaikkaa varten, yllätystä Kreikasta, Espanjasta tai Sloveniasta sekä yhtä voittoa vielä Georgia/Tsekki/Kroatia -ryhmästä.
Jännittää.
Mokeski sanoi:Kelailin päässäni erilaisia skenaarioita läpi ja tulin siihen tulokseen, että tämä Italia-ottelu on Suomelle ihan älyttömän tärkeä koko turnausta ajatellen.
Taisivat säästellä niitä jalkoja hieman liikaa sunnuntain peliin? ;Dkoris1234 sanoi:Venäjä pelaa Ruotsia vastaan huomenna, joten niillä riittää tuoreita jalkoja sunnuntaina.
Kolmospyssy sanoi:Taisivat säästellä niitä jalkoja hieman liikaa sunnuntain peliin? ;D
Kyllä siellä nyt ryssitään koko porukalla, menetyksiä ja tyhmiä virheitä liukuhihnalla!Zetas sanoi:Aina menee hermo noihin turhiin sentterien kilometrin päässä korista virheisiin. Nikkilä vielä tekeen niitä virheitä puoleen kenttään, jooko?
DETROIT sanoi:Kyllä siellä nyt ryssitään koko porukalla, menetyksiä ja tyhmiä virheitä liukuhihnalla!