Koripallo.com

Miro Little - Baylorin karhu

Viestejä
2 432
Sivuten Koposta... Oma näkemys on, että jos tarjotaan NBA sopimusta, vaikka pienellä peliajalla, niin tartu. Petterin kohdalla kävi tuuri sinällään, että sai tuon eurouran siitä urkenemaan hyvin.

Joten 2-3 vuotta 1,2milj.€/v nba:ssa --> epäonnistut ja takas eurooppaan saat kuitenkin kovan diilin 1-tasolta.
2 vuoden soppari 1milj.€/v euroopassa (luultavasti pienempi) --> epäonnistut, niin pelaat kakkostasolla 200t€/v ja hankala enää nousta ylös.
Karkea esimerkki, mutta lähellä sitä totuutta.

Koposen kohdalla ei voi kyllä puhua mistään tuurista Eurouran osalta. Koponen varattiin nba:han vuonna 2007, mutta sinne Koponen ei lähtenyt heti kun Portland halusi 19v Koposen pelaavan "vuoden-pari" Euroopassa.

Koponen pelasi vuoden Hongassa ja 2008 siirtyi Virtus Bologaan, josta sai jo suunnilleen saman palkan kuin nba:n rookie -sopimus olisi ollut 30. varaukselle.. Tuohon aikaan 30. varauksen nba-sopimus olisi ollut n. 800 tuhatta dollaria eli sen ajan kursseilla vähän yli 600 tuhatta euroa.. Koponen pelasi 4 vuotta Bolognassa ja vuonna 2012 siirtyi Venäjän Khimkiin, jossa ilmeisesti palkka oli 1,5 miljoonan euron luokkaa.. Nba:sta oli edelleen tarjolla tuo sama 800 tuhatta dollaria (eli n. 600-700 tuhatta euroa).

Eiks Koposella ollut se, että Portlandinkin suunnitelmiin sopi ja kuului Petterin kasvaminen vielä ulkomailla.

Joo. Tuo oli Portlandin suunnitelma parin ekan vuoden osalta. Mutta uskoisin, että parin kauden jälkeen molemmin puolinen kiinnostus Koposen nba:han tuloa kohtaan hiipui ja Koposen oikeudet kaupattiin vuonna 2011 Dallasille.

Mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niin halutessaan Koposelle olisi varmasti löytynyt nba-seura hänen prime-aikanaan 2012-2015. Eikä sen olisi tarvinnut olla edes Dallas, vaan oikeudet olisi helposti voitu nimellistä korvausta vastaan siirtää mille joukkuelle tahansa.. Mutta Koposelle oli palkan ja peliroolin osalta parempaa tarjolla Euroopasta.

Kuten tuumasin, niin tuossa kävi onneksi pieni tuuri Petterillä matkassa ja onnistui eurokentillä heti ja ura oli hyvä nba:stä huolimatta. Mirolla on varmasti enemmän itsevarmuutta ko. ikäisenä, että uskon käyttävän nba kortin, jos sellainen lyödään eteen.

Ei kyse varmaankaan ole mistään paremmasta itseluottamuksesta, mutta toki Miron tavoite on tällä hetkellä vain ja ainoastaan nba. Ja sinne toki menee, jos se mahdollisuus avautuu.
 
Viestejä
1 937
Koposen kohdalla ei voi kyllä puhua mistään tuurista Eurouran osalta. Koponen varattiin nba:han vuonna 2007, mutta sinne Koponen ei lähtenyt heti kun Portland halusi 19v Koposen pelaavan "vuoden-pari" Euroopassa.

Koponen pelasi vuoden Hongassa ja 2008 siirtyi Virtus Bologaan, josta sai jo suunnilleen saman palkan kuin nba:n rookie -sopimus olisi ollut 30. varaukselle.. Tuohon aikaan 30. varauksen nba-sopimus olisi ollut n. 800 tuhatta dollaria eli sen ajan kursseilla vähän yli 600 tuhatta euroa.. Koponen pelasi 4 vuotta Bolognassa ja vuonna 2012 siirtyi Venäjän Khimkiin, jossa ilmeisesti palkka oli 1,5 miljoonan euron luokkaa.. Nba:sta oli edelleen tarjolla tuo sama 800 tuhatta dollaria (eli n. 600-700 tuhatta euroa).

Joo. Tuo oli Portlandin suunnitelma parin ekan vuoden osalta. Mutta uskoisin, että parin kauden jälkeen molemmin puolinen kiinnostus Koposen nba:han tuloa kohtaan hiipui ja Koposen oikeudet kaupattiin vuonna 2011 Dallasille.

Mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niin halutessaan Koposelle olisi varmasti löytynyt nba-seura hänen prime-aikanaan 2012-2015. Eikä sen olisi tarvinnut olla edes Dallas, vaan oikeudet olisi helposti voitu nimellistä korvausta vastaan siirtää mille joukkuelle tahansa.. Mutta Koposelle oli palkan ja peliroolin osalta parempaa tarjolla Euroopasta.

Ei kyse varmaankaan ole mistään paremmasta itseluottamuksesta, mutta toki Miron tavoite on tällä hetkellä vain ja ainoastaan nba. Ja sinne toki menee, jos se mahdollisuus avautuu.
Ei voinut Miron ikäistä Petskua itseluottamuksen puutteesta syyttää. Jos siellä jonkinlaista notkahdusta itseluottamuksen suhteen tuli, se koitti paljon myöhemmin - Euroliiga-tasolla, jossa kilpailu on Petskun pelipaikoilla melko veristä. Näin ainakin ulospäin, korvien väliin en ole kurkistanut.
 
Viestejä
2 259
Harmi homma. Ehkä liian paljon oli takamatkaa, kun Miro ei kenenkään tutkalla ollut ennen kauden alkua.

Ensin katsoin rosteria ja huomasin, ettei yhdestäkään joukkueesta ole kahta pelaajaa - ja Sunrisen Buzelis on ollut 2024 lottery pickiksi povattu jo varmaan pari vuotta. Mutta aiempina vuosina on saman joukkueen pelaajia ollut kyllä useasti, myös Sunrisen ja erityisesti agenttifirman IMG Academyn.

Se shortlist taisi olla ~100 pelaajan luokkaa.
 
Viestejä
2 568
Joo harmillinen homma, että Miro ei mahtunut mukaan. Hän oli hyvin todennäköisesti kuitenkin varsin lähellä valintaa. Nyt kun vertailin tuotoa All American-listaa, niin sehän on melkein identtinen tämän ESPN100-listan kanssa, kun siinä katsoo kärkinimiä. ESPN-listan top 25 pelaajista 22-23 näyttää olevan tuossa All American-listassa. Miro on ESPN-listalla tällä hetkellä sijalla 33 (Bronny James on muuten sijalla 28), joten ei Miron valinta mitenkään kaukana tainnut olla. Todennäköisesti oli tosiaankin niin paljon takamatkaa, kun tuntematon suomalainen on vasta muutaman kuukauden olla tarkemman syynin alla.

Viestejä
1 852
9ECA9BFB-6D5B-4C0F-981A-56C506A8E341.jpeg

Susijengissä säväyttänyt Miro Little, 18, saattaa olla seuraava suomalainen NBA-pelaaja. Pirkkalasta kotoisin oleva superlupaus käy Yhdysvalloissa urheilukoulua ja pänttää Raamattua pitkäpiimäisessä pikkukaupungissa, jossa ainoa maallinen houkutus on keilarata, mutta kun aika on, hän on valmis kulkemaan tunnelista kirkkaaseen valokeilaan. Jutun kuvat on pääosin ottanut Miro itse omasta arjestaan rapakon takana.
 
Viestejä
2 259
Melkoiselta munkkiluostarilta tosiaan vaikuttaa tuo meno. Ei puuttunut kuin itsensä ruoskiminen. Mutta koko jutusta huokuu tietysti se, että Miro on niin tosissaan liikkeellä kuin vain mahdollista. Ei vain höpistä jostain NBA:sta (tästäkin lähihistoriassa yksi esimerkki), vaan tehdään joka päivä sitä raakaa duunia, eikä yhtään harmitella kuinka nuoren miehen normaali sosiaalinen elämä puuttuu tai arki on monotonista toistoa.
 
Viestejä
488
Mielenkiintoinen juttu ja Miro Little vaikuttaa todella sympaattiselta nuorelta mieheltä. Hienoa myös kuinka hän avoimesti paaluttaa tavoitteeksensa NBA:n. Baylor-vuosi (vuodet) tulee kertomaan, onko tuo tavoite realistinen vai ei. Muutamia huomioita Miron lukiopeleistä:

1. Heittotekniikka näyttää omaan silmään todella paljon paremmalta kuin vielä vaikka kesällä. Ajattelin tämän osa-alueen olleen Littlen suurin kehityskohde, mutta tilastojenkin perusteella en olisi tästä enää niin huolissani.
2. Littlellä on selvästi johtajaominaisuuksia ja hän tuntuu luovan ympärilleen positiivista virettä.
3. Little ymmärtää peliä, syöttää hyvin ja onkin taktiselta ymmärrykseltään suurinta osaa kanssapelaajistaan edellä.
4. Sunrisen joukkueessa on mielestäni vain yksi selvä NBA-lupaus - Matas Buzelis. Hän on vielä aika
kevytrakenteinen, mutta selvästi joukkueen tähti ja paras edunluoja.
5. Tällä hetkellä arvioisin myös Sunrisen Layden Blockerin ja Scotty Middletonin lupaavimmiksi NBA-pelaajiksi kuin Littlen. Toki ennustaminen on epävarmaa, ja NCAA-pelit tosiaan sitten näyttävät enemmän.
6. On kaksi syytä, miksi Little ei mielestäni tällä hetkellä näytä tulevalta NBA-pelaajalta: a) Pallonkäsittelytaito - verrattuna esimerkiksi Sunrisen junior-pelaajaan Browniin tai Ruotsin Elliot Cadeauhun (Ruotsin mukana ensi MM-ikkunassa), Littlen pallonkäsittely näyttää epävarmalta ja jotenkin suurpiirteiseltä. b) Nopeus ja räjähtävyys - kuten Little tuossa haastattelussa toteaa, niin räjähtävyyden taso jo noissa lukiopeleissä on korkealla. Little on vahva, mutta mielestäni aika keskiverto räjähtävyydessä verrattuna vaikka Middletoniin ja Blockeriin (ja moneen moneen muuhun) . Tämä yhdistettynä ei-virtuoosimaiseen pallonkäsittelyyn, niin Little ei tunnu pääsevän 5-5 hyökkäyksissä korille tai vapaaheittoviivalle. Tämä näkyi mielestäni jo jonkin verran viime kesän U18-kisoissa. Niissä peleissä hän pyrki kuitenkin omasta puolustajastaan ohi, nykyisissä lukiopeleissä harvemmin. Tämä on hieman yllättävää, sillä ajattelisin että taitoa nopeaan 1 vs 1 haastamiseen hän lähti USA:ssa kehittämään.
 
Viestejä
1 322

Vähän OT, mutta kysyn silti. Siis lentääkö Cadeau jenkkilästä Eurooppaan vain pelatakseen muutaman MM-karsintapelin. Tärkeitä pelejä Ruotsille kyllä, mutta kuulostaa harvinaiselta ja erikoiselta että junioripelaaja lähetetään koulun lukukauden ja seurajoukkueen kauden ollessa kesken Eurooppaan?
 
Vähän joudun arvailemaan, mutta luullakseni Cadeaun ajatellaan olevan yksi kaikkien aikojen ruotsalaisia lahjakkuuksia, ja koska heillä ei taida kunnon maaottteluja olla ennen EM-karsintoja, halutaan häntä ajaa joukkueeseen sisään nyt. Itsekin pidän häntä tällä hetkellä Littleä parempana pelaajana. Ruotsillahan on ollut pitkään saada maajoukkueen mukaan parhaat pelaajat - Jerebko, Taylor, Eriksson. Kyllähän tuossa otetaan riskiä ranking-pisteiden suhteen, mutta itse yllättyisin jos Ruotsi ei 2025 kisoissa pelaisi. Jos siis karsintoihin parhaat saavat mukaan.

PS Ylläpito varmaan siirtää viestit, jos lähti raiteilta.
 
Viestejä
448
Vähän joudun arvailemaan, mutta luullakseni Cadeaun ajatellaan olevan yksi kaikkien aikojen ruotsalaisia lahjakkuuksia, ja koska heillä ei taida kunnon maaottteluja olla ennen EM-karsintoja, halutaan häntä ajaa joukkueeseen sisään nyt. Itsekin pidän häntä tällä hetkellä Littleä parempana pelaajana.
Se on mahdollista, mutta pidän Cadeaun ratkaisua viettää vielä ensi kausi high schoolissa hieman kummallisena. Ovat kuitenkin Miron kanssa molemmat -04 syntyneitä, joten Mirokin aloittaa yliopiston periaatteessa vuoden myöhemmin kuin moni muu huippulupaus ja Cadeau kaksi vuotta myöhemmin. Jos ehdoton tavoite on jostain syystä one-and-done niin sitten toki oikea muuvi, mutta luulisi esim. kahden yliopistovuoden kehittävän enemmän kuin yhden lukiovuoden ja yhden yliopistovuoden.
 
Ehkä Cadeau suunnitelmistaan/sanomisistaan huolimatta skippaa koko NCAA:n ja menee suoraan high schoolista draftiin ja samalla Ruotsin miesten maajoukkueessa vakuuttaa scoutit. Jos muistan oikein niin se on ilmeisesti aika harvinaista että joku pelaaja menee suoraan high schoolista draftiin. Tosin se ei eroa hirveästi siitä että joku menee USA:n liigojen ulkopuolelta suoraan draftiin, jota kyllä tapahtuu.
 
Viestejä
488
Ei viitsi liikaa Cadeausta jauhaa tässä ketjussa, mutta hän sitoutui reilu kuukausi takaperin North Carolinaan ja voi käsittääkseni vielä "uudelleenluokitella" itsensä eli aloittaa Tar Heelseissä ensi syksynä.
 
Viestejä
2 259
Ehkä Cadeau suunnitelmistaan/sanomisistaan huolimatta skippaa koko NCAA:n ja menee suoraan high schoolista draftiin ja samalla Ruotsin miesten maajoukkueessa vakuuttaa scoutit. Jos muistan oikein niin se on ilmeisesti aika harvinaista että joku pelaaja menee suoraan high schoolista draftiin. Tosin se ei eroa hirveästi siitä että joku menee USA:n liigojen ulkopuolelta suoraan draftiin, jota kyllä tapahtuu.
Currently, the NBA requires any player entering the NBA Draft to be at least 19 years old during the calendar year the draft is held and at least one NBA season removed from his high school graduation or what would have been his graduation if he hasn’t graduated.
Ei voi mennä draftiin.

(Saattaa tosin muuttua jo vuodeksi 2024)
 
Viestejä
1 852
Piti googlata oliko ton Veikkauksen jutun kirjoittanut joku nuori harjoittelija. Oishan tuon kirjailijan nimi pitänyt muistaa!
 
  • Tykkää
Reaktiot: duh
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös