Koripallo.com

Naisten korisliiga 2018-2019

Viestejä
2 534
Olisko niin, että HBA:n tytöt ovat sarjan paremmalla puolella tänä vuonna?
Tästä lainatusta kommentista tuli mieleen 11.11.2016 lehdistötilaisuus. Siinä Salminen totesi, että HBA hyötyy hyvästä kesäharjoittelusta ja osalla heidän vastustajistaan joukkue on saatu koottua vasta myöhemmin. Salminen arveli, että silloin kaudella 2016/2017 HBA ei enää ota yhtä isoja harppauksia eteenpäin kuin heidän vastustajansa, joiden suorituskyky paranee joukkueen yhteispelin paranemisen myötä.
 
Viestejä
405
Toisaalta HBA sai viime vuonna kasaan vain 5 voittoa ja ne jakautuivat tasaisesti sarjassa. Kaksi voittoa sekä Huimasta ja EBTstä ja yksi voitto Hyvinkäästä tammikuussa. Tämä ei tue sitä teoriaa, että HBA olisi vahvempi syksyllä.

Nyt joukkueesta on lähtenyt vain Lahtinen ja Vehka-Aho on tullut viimeiseksi vuodeksi sinne. Lisäksi ainakin Aarnio tulee olemaan merkittävä vahvistus. Plus että kaikki muut Bejediä ja Kuieria myöten ovat astetta parempia tällä kaudella kuin viime kaudella.

Joten itse ainakin odotan, että voittoja tulee lähes tuplamäärä viime vuoteen verrattuna.

Se on totta, että esim. Eliisa viihteellä näkynyt treenimatsi Forssaa vastaan ei kerro totuutta joukkueiden voimasuhteista sarjassa.
 
Viestejä
2 534
........Nyt joukkueesta on lähtenyt vain Lahtinen ja Vehka-Aho on tullut viimeiseksi vuodeksi sinne. Lisäksi ainakin Aarnio tulee olemaan merkittävä vahvistus. Plus että kaikki muut Bejediä ja Kuieria myöten ovat astetta parempia tällä kaudella kuin viime kaudella.......
Olenko ollut liian innoissaan Kinnestonin tulosta Suomeen? Miltä hänen avausottelu näytti? Pääsikö hän Bejedistä ohi ja Kuierista yli?
 
Viestejä
1 168
Tällä kaudella HBA:n voisi tosiaan kuvitella olevan naisten liigassa vahvempi kuin viime kaudella. Lahtinen oli tärkeä pelaaja mutta kokonaisuudessaan yksi lisävuosi pelaajien kokemuksessa pitäisi tuntua plussana. Vimpelin vahvistus on jo osoittanut pärjäävänsä sarjassa ja nollakakkosista tulee ainakin yksi arvokas lisäys rosteriin niin kuin tuossa edellä todettiin.

Toki vastapainona on se että sarjassa ei taida olla yhtään niin heikkoa joukkuetta kuin viime kauden Huima. Helppoja voittoja on siten vähemmän tarjolla. Olisiko liiga tänä vuonna tavanomaista tasaisempi keskikastin ja häntäpään osalta?

Sitten tärkeä kysymys ennakkokaavailuista: jokos kohta ryhdytään veikkailemaan runkosarjan sijoituksia?
 
Viestejä
1 168
79-86 vei Veto. HyPolla vaikeuksia levypalloissa. Vimpelin Jenkit ainakin tässä pelissä veivät 100-0 Hypon vahvistuksia. Salomaa oli sivussa potien polveaan.
Onks Vimpeli oikeesti kova? Hyvinkää on toistaiseksi porskuttanut vahvasti voitosta toiseen joten tää vähän yllättää.
 
Viestejä
1 168
Nyt on kolme päivää naisten liigan alkuun. Basket.fi vieläkään kerro joukkueiden kokoonpanoja. Otteluohjelma löytyy mutta ei juuri mitään muuta.

Mistä tässä on oikein kysymys? Onko Koripalloliitto unohtanut että naisille järjestetään kilpatoimintaa? Auttaisiko jos naisten korisliigan nimeksi muutettaisiin susiliiga?
 
Viestejä
676

Kauden alku taitaa tulla yhtä yllättäen kuin talvi autoilijoille. Luulisin, että kyse on samasta syystä, josta myös miesten kokoonpanot puuttuvat. Twitterin puolella ovat Eero Nikkarinen ja Ville Mäkäläinen ansiokkaasti nostaneet esiin perustuslaillisia kiistoja koripalloliiton vaatimaan sopimukseen, joka vaaditaan kaikilta pelaajilta ja valmentajilta. Nimi ei tule kokoonpanoon ennen kuin tämä soppari on allekirjoitettu. Korisliiga-topiikissa näkyy korisliigan nykytila -ketjussa, mistä on kysymys. Itseäni ihmetyttää todella se, että tämä kauden alku pääsee yllättämään Suomen Koripalloliiton, jossa kuitenkin on todella runsaasti työntekijöitä. Eli vähän tyyliin sulla on yksi tehtävä ja...
 
Ok, ihan uskottava selitys. Jos se tuosta kiikastaa, niin tässähän saadaan jännittää miten sarjan käynnistyminen onnistuu. Torstaina pitäisi pallon lentää ilmaan.

Jännäksi asian tekee myös seuran rooli. Joukkueille (seuroille) on asetettu sanktiot siitä jos niillä ei ole riittävästi rekisteröityjä pelaajia joten liittohan pääsee kohta mielipuuhaansa eli sakottamaan seuroja.
 
Viestejä
345
Sellainen tunne on jäänyt takaraivoon, että liiton hommat naisten puolella lähtivät alamäkeen, kun joku pohjalainen tuli sotkemaan asioita. Saatan olla väärässäkin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös