Koripallo.com

Naisten korisliiga 2018-2019

Viestejä
2 782
Bejedi taisi ottaa turhautumisvirheen ja sai tekun, mutta olisi mielestäni ansainnut jopa kaksi (edeltäneestä tilanteesta pieni protesti katsottiin vielä sormien läpi).

Tässähän mentiin ihan linjan mukaan. Ainakin pari kautta Suomessa tuomarit ovat ensin varoittaneet ja toisesta sitten antaneet tekun.
Joskus tuo varoitus ei edes näy tai kohdistu pelaajalle asti.
 
Viestejä
916
VBejedi taisi ottaa turhautumisvirheen ja sai tekun, mutta olisi mielestäni ansainnut jopa kaksi (edeltäneestä tilanteesta pieni protesti katsottiin vielä sormien läpi).

No, jos siitä ekasta tilanteesta olisi tullut teku, niin siinä toisessa tilanteessa olisi varmasti suu pysynyt supussa.

Itseäni kiinnostaisi tietää, mitä Vimpelin jenkit oikein loihe lausumaan, kun 12 sekunnissa kahdelle jenkille annettiin tekninen virhe. Teku oli sekä Jenkinsille että Fountainille viides, eli pelaajat komennettiin niiden jälkeen penkille. Peliä oli tuossa vaiheessa jäljellä noin 3,5 minuuttia ja HBA johti 15 pisteellä. Perustellusti siis voi sanoa, että noiden tuomioiden jälkeen Vimpeliltä oli turha enää odottaa nousua. HBA:lla oli hyvä momentum siinä, eli olisi voinut muutenkin vieraiden nousu jäädä tekemättä, mutta ainakaan tuon jälkeen sitä ei oikeastaan edes yritetty.

HBA oli kuitenkin tänään selvästi parempi. Hyvin on Märskyn kausi alkanut. Toki sitä helpottaa se, että joukkue on ollut pitkään kasassa, kun muilla avainpelaajat ovat tulleet maahan aivan viime viikkoina. Mutta mitään en ole ottamassa joukkueelta pois.
 
Viestejä
2 534
Itseäni kiinnostaisi tietää, mitä Vimpelin jenkit oikein loihe lausumaan, kun 12 sekunnissa kahdelle jenkille annettiin tekninen virhe. Teku oli sekä Jenkinsille että Fountainille viides, eli pelaajat komennettiin niiden jälkeen penkille.....
Vimpelin jenkkien pelihuumori alkoi vähitellen hyytyä. HBA pääsi peliin mukaan jo ensimmäisen erän lopussa ja toinen erä oli jo Vimpelille tosi vaikea. Epäonnistumiset harmittivat heitä silmin nähden. Vimpelin jenkkien elekieli oli jo puoliajalla alakuloinen.

Turhautuneet pelaajat (jenkit) olisivat voineet rauhoittua ja etsiä pelihuumorin uudestaan istumalla penkillä. Valmentajilta olisi vaadittu hirmu pokkaa penkittää kolmanteen erään jenkit ja sanoa, että "kolmas erä mennään nyt Timoilla ja Kujaloilla".

Onko koripalloetiketin vastaista valmistautua toiseen puoliaikaan juoksemalla viivoja puoleen kenttään? Miksi Vimpelillä ei ollut ohjattua lämmittelyä puoliajalla? Luovuttiko Vimpeli torstain ottelun jo puoliajalla vaikka he olivat silloin vielä johtoasemassa?

Pelaajat ovat yksilöitä ja reagoivat eri tilanteisiin keskenään eri tavalla. Henkinen valmentaja pystyisi varmaan selittämään miten pelaajan tulisi virittää itsensä seuraavanlaisessa tilanteessa: Joukkue pelaa hyvin ja johtaa ottelua, mutta oma peli ei kulje ja se harmittaa...Miten valmentaja voisi auttaa (psyykata) pelaajansa pääsemään takaisin sisälle peliin? Kumpi on pelaajalle parempi suuttumuksen kohde oma valmentaja vai erotuomari?
 
Viimeksi muokattu:

42

Viestejä
3 353
Kyseessä oli epäselvä tasapeli tilanne, joka arkielämässä voitaisiin ratkaista arpaa heittämällä.

Ohje on ainakin joskus ollut, että fifty/fifty-tilantessa tuollainen tuomitaan hyökkääjän eduksi. Koska koripallo on korintekopeli ja niitä yleisö kaiketi tulee katsomaan. Niiden kuuluisien oman kylän tyttöjen ja poikien lisäksi. :p
 
Vastaavista tilanteista "Made shot and simultaneous off ball foul" on netissä esimerkki videoita. Eräässä videossa tuomari näkee korin alla virheen, mutta ei lainkaan heittäjää. Videolta näkee selvästi kaksi asiaa: 1) heitto oli jo ilmassa, kun korin alla tapahtuu virhe 2) tuomari ei nähnyt koko heittoa....No tuomari hylkäsi korin ja siinä tapauksessa oikeusmurha tapahtui. Tuomari teki kuitenkin ainoan mahdollisen tuomion, koska näki virheen, mutta ei nähnyt heittoa.

Peka vs Catz ottelussa yksittäinen tuomari ei voinut kahta samanaikaista tapahtumaa havaita. Kaksi tuomaria pystyi havaitsemaan kaksi yksittäistä tapahtumaa eli heiton ja virheen. Nämä kaksi tuomaria eivät voineet synkronoida tapahtumia tarkasti keskenään. Minun mielestä parempi tuomio olisi ollut hylätä se kolmonen.

Olisi mukava tietää miten Peka vs Catz ottelun tuomareita oli etukäteen ohjeistettu toimimaan tuollaisessa "Made shot and simultaneous off ball foul" tilanteessa. Mikäli tuomarikoulutuksessa on ollut aukkoja niin aina sitä on mahdollista parantaa. Johtopäätös voi toki olla, että tuomarit toimivat täysin oikein ja silloin tämä voisi olla ennakkotapaus muille tuomareille.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 534
Topo ei käyttänyt tänään "kolmosta" ja tuloksena oli jo kauden kolmas tappio. Topolla oli ekalla puoliajalla henkinen yliote. Forssa löysi itseluottamuksensa toisella puoliajalla mikä minun mielestä käänsi ottelun.

Forssan painajaiset jatkuivat Helsingissä. Alun "sateentekijä" ei vieläkään onnistunut heittämään onnistunutta kolmosta. Kinnestonin ensimmäistä Korisliigan kolmosta ehtivät jo Alun kannattajat tänään juhlimaan, mutta se tuomittiin harmittavasti kakkoseksi. Esimerkiksi Hypon Brown on jo tehnyt 13kpl kolmosia.

Kinneston on tunnetusti kova kolmoslinko, mutta johtuuko hänen sopeutumisvaikeudet jostain Forssan saliaikapulasta? Kinneston teki 21p ja riisti pallon viisi kertaa, mikä riitti tänään voittoon. Kinnestonin kolmosyritykset jäivät lyhyeksi. Forssalla ei ole mitään mahdollisuuksia mitaleille, jos Kinneston ei pääse Korisliigassa omalle tasolleen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
20

Forssan painajaiset jatkuivat Helsingissä. Alun "sateen tekijä" ei vieläkään onnistunut heittämään onnistunutta kolmosta. Kinnestonin ensimmäistä Korisliiga kolmosta ehtivät jo Alun kannattajat tänään juhlimaan, mutta se tuomittiin harmittavasti kakkoseksi. Esimerkiksi Hypon Brown on jo tehnyt 13kpl kolmosia.

Kinneston on tunnetusti kova kolmoslinko, mutta johtuuko hänen sopeutumisvaikeudet jostain Forssan saliaikapulasta? Kinneston teki 21p ja riisti pallon viisi kertaa, mikä riitti tänään voittoon. Kinnestonin kolmosyritykset jäivät lyhyeksi. Forssalla ei ole mitään mahdollisuuksia mitaleille, jos Kinneston ei pääse Korisliigassa omalle tasolleen.
Pelin ratkaisi Vapamaa joka pussitti ottelun loppuhetkillä 10 pistettä puolessatoista minuutissa.
 
Viestejä
2 534
Pelin ratkaisi Vapamaa joka pussitti ottelun loppuhetkillä 10 pistettä puolessatoista minuutissa.
Loyd ja Vapamaa ovat aloittaneet kauden hyvin (verrattuna edelliseen kauteen). Forssassa on heidän lisäkseen käyttämätöntä potentiaalia. Alku tarvitsee Kinnestonin kolmosia ja senttereiltä lisäpisteitä. Topoa vastaan Alun sentterit nostivat korin alta helppoja koreja ohi. Lisäksi Alulla on Euroliigakokemusta omaava Bedretdin (2016 BLMA Montpellier). Alulla on siis varaa parantaa ja he tarvitsevat parannusta, kun vastaan tulee Korisliigan kärkijoukkueita....
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 534
Vapamaahan todella hämmästytti. Onko hän tehnyt julman kehitysloikan, vai oliko vain hyvä päivä?
Oma muistikuva oli, että hänellä taisi olla aluksi "kamala" päivä. Yleisesti ottaen muiden Alun pelaajien kuin Kinnestonin ja Loydin heitot menivät pahasti (sivusuunnassa) ohi. Lopussa Vapamaa virittäytyi jonkinlaiseen taistelutilaan (zoneen) ja alkoi mättämään päättäväisesti pisteitä ilman minkäänlaista epävarmuutta.
 
Viestejä
278
Topo ei käyttänyt tänään "kolmosta" ja tuloksena oli jo kauden kolmas tappio. Topolla oli ekalla puoliajalla henkinen yliote. Forssa löysi itseluottamuksensa toisella puoliajalla mikä minun mielestä käänsi ottelun.

Forssan painajaiset jatkuivat Helsingissä. Alun "sateentekijä" ei vieläkään onnistunut heittämään onnistunutta kolmosta. Kinnestonin ensimmäistä Korisliigan kolmosta ehtivät jo Alun kannattajat tänään juhlimaan, mutta se tuomittiin harmittavasti kakkoseksi. Esimerkiksi Hypon Brown on jo tehnyt 13kpl kolmosia.

Kinneston on tunnetusti kova kolmoslinko, mutta johtuuko hänen sopeutumisvaikeudet jostain Forssan saliaikapulasta? Kinneston teki 21p ja riisti pallon viisi kertaa, mikä riitti tänään voittoon. Kinnestonin kolmosyritykset jäivät lyhyeksi. Forssalla ei ole mitään mahdollisuuksia mitaleille, jos Kinneston ei pääse Korisliigassa omalle tasolleen.
Se noin metrin kauempaa heitetty kolmonen voi olla huomattavasti hankalampi kuin totuttu lyhyempi NCAA:ssa, missä usein pelataan paikkapuolustusta vastaan.Tällöin kolmosia heitetään usein aivan eri tavoin.
 
Viestejä
405
Sen perusteella mitä olen Kinnestonin tekemistä nähnyt, niin sanoisin että Forssa on saanut erinomaisen PGn täksi kaudeksi.
 
näinkö täällä meille....

Sen perusteella mitä olen Kinnestonin tekemistä nähnyt, niin sanoisin että Forssa on saanut erinomaisen PGn täksi kaudeksi.
Näin voisi todeta. Hän ei kunnostautunut kuitenkaan kolmoslinkona yliopistossaan, otti 12 heittoa/ottelu, mutta niistä vain 2 kolmosen viivan takaa. Joukkue otti 18 heittoa keskimäärin kolmosen takaa. Tuo hivenen kauempana oleva kolmosen viiva voi hillitä tämän kauden suorituksia kolmen pisteen osalta. Mutta jos muut osa-alueet ovat kunnossa, niin varmasti ok pelaaja.
 
Nämä ovat mielipidekysymyksiä, mutta väittäisin, että Kinneston on enemmän kuin ok-pelaaja. Bittiavaruudessa ei riitä tila listaamaan kaikkia hänen saamiaan tunnustuksia. Annan yhden esimerkin: AU-yliopisto on pelannut 35-vuotta Patriot Leaguessa, josta heillä on kaksi mestaruutta ja ne molemmat Kinnestonin tuomina. Bedretdin, Kinneston, Loyd ja Vapamaa ainakin tietävät minkä värisiä mitaleja kannattaa voittaa...

Rehellisesti sanottuna toivon Forssalle menestystä ja Kinnestonille parempaa loppukautta. Olisi mukava nähdä Kinnestonin pelaavan vielä keväällä ja tottuvan ajan myötä Korisliigan kolmosetäisyyksiin....
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
89
Keskiviikkona taas mielenkiintoiset ottelut:
- Honka - Catz : molemmat joukkueet aloittaneet vaihtelevasti, Hongassa kaivattaisiin Hetaa, Catz: ssä Reshenkoa. Huomenna Honka hoitanee kotiottelun kunnialla.
- EBT - HBA : EBT:llä hieno alku sarjassa ja HBA:kin kypsynyt viime kaudesta. Lukiotytöt jäävät kyllä tällä kertaa hopealle, EBT:n jenkit ovat sittenkin liian hyviä ja kokeneita.
 
Viestejä
843
Catzin peli on mennyt kolmosviivalla pompotteluksi, joten on helppo yhtyä edellisen kirjoittajan ennustukseen.
Jälkimmäinen peli saattaa olla kimurantimpi. Tosin harjoituspelissä Catziä vastaan heitti murhaavan tarkasti ja upotti Catzin perusteellisesti. Siinä valossaEBT voisi olla suosikki, mutta HBA voi kuitenkin yllättää.
 
Viestejä
336
Catz aloitti jällen vahvasti, mutta sitten peli meni jännäksi. Huomion arvoista, että Catzin penkki teki vain yhden pisteen Hongan kymmentä vastaan.
 
Viestejä
16
Catzin pelaaminen on viime vuosina rakentunut vahvasti Reshetkon ja Pirttisen ympärille. Molempien tukipilarien poissaolo näkyy pelaamisessa ja uuden rakentaminen on vasta alussa. Honkaa vastaan hyökkäyspelissä oli jo viitteitä paremmasta, mutta puolustaminen on tällä hetkellä jotain ihan muuta kuin mihin Catziltä on totuttu. Joukkueen kärkipelaajat ovat kuitenkin niin hyviä, että Catz pystyy voittamaan otteluita, vaikka joukkuepeli on pahasti vaiheessa. Catz tulee kyllä parantamaan peliään, kunhan pääsevät kunnolla harjoittelemaan joukkueena. Menestyminen toki vaatii sitä, että junnuista kehittyy Kososen lisäksi joku muukin vastuulliseen rooliin kauden aikana.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös