Koripallo.com

Nuorten maajoukkueet

Viestejä
2 534
No niin. Aika vahvaa vinoa vithuilua tässä yllä. Jos pääsyehtona maju-toimintaan on isän(!)maallisuuden aste, ja sitä mitataan Maamme-laululla, niin pitäkööt sellaiset tahot tunkkinsa.

Tahdon sanoa että jos nuorella on kansalaisuuden suhteen valinnanvaraa, se tuskin kertoo muusta kuin vanhemmista, ja heitähän ei voi valita. Silloin antaisin aika ison painon nuoren omalle valinnalle, joka tässä on ilmoitettu olevan Suomi. Hittoako siinä mitään patriotismitenttejä tarvitaan. Mur.

Muuten toki noin, valinnat on valintoja. Mut niistä puhuttiin jo edellisissä viesteissä.
Tavallisessa työelämässä pohditaan tarkkaan palkattavan työntekijän motivaatiota. Kouluttaminen ja työhön perehdyttäminen on kallista. Se on työnantajalle sijoitus.

Maju-pelaaja on samalla tavalla sijoitus. Häneen sijoitetaan aikaa ja resursseja. Sijoitus ei tuota mitään, jos pelaaja lopettaa maajoukkuetoimintaan osallistumisen. Mitä hyötyä on hyvin lahjakkaasta pelaajasta, jos hän ei ole mukana kasvamassa Maju-putkessa?

Ymmärrän hyvin pelaajia, joille siviiliammatti on tärkeä. Sellaiseen pelaajaan tehdyt panostukset ei tuota yhtä hyvin kuin panostukset, jotka kohdistuivat pelaajaan, joka lopulta päätyy koripallouralle. Toisaalta ammattikoripalloilija, joka ei halua enää aikuisena edustaa Suomea on myös tavallaan menetetty investointi.
 
Viestejä
1 327
Ei tämä asia varmastikaan ole näin yksinkertainen kuin Nenadin viestistä kävisi ilmi, mutta hommahan olisi helppo korjata ja mielestäni siihen olisi syytä.

En pelaajien isänmaallisuutta ja sen tasoa ala spekuloimaan. Moni ymmärtää sen käsitteen varmasti eri tavalla, etenkin kun puhutaan siis 2000-luvun lapsista, eikä kahden suomalaisen vanhemman lapsenkaan halua edustaa Suomea voida täydellisesti ennustaa. Maajoukkuetoiminta ei välttämättä kiinnosta. Niitä joita se kiinnostaa ja jotka ovat tarpeeksi hyviä maajoukkueeseen ja täyttävät muut edellytykset, meidän tulisi haalia kaikkialta.
 
Viestejä
1 008

En lainkaan epäile etteikö näin juuri tehtäisi pelaajavalinnoissa - sitoutuminen ja mitä panostuksella voidaan odottaa saatavan
 
Viestejä
52
U18 Kypros-matsi oli aikamoista läpsyttelyä. Alkukisojen perusteella tykkään kyllä avauksen laiturikaksikosta Vartiainen & Kanden: Pakkipäässä hyvää perusvarmaa tekemistä ja heitto uppoaa suhteellisen kivasti.
Little on myös kyllä ihan kelpo pelimies:D
Suhteellisen vähän on tullut seurattua muiden B-divisioonan lohkojen joukkueita, mutta eiköhän tällä jengillä A:han nousta.
 
Viestejä
3 498

Hyvin pelaa koko ryhmä. Erityisesti pidän joukkueen tavasta voittaa tilanteita syöttämällä. Esim hyvin harvoin pg väkisin tuo pallon ylös 1 vs 1 vaan pallo työnnetään eteenpäin syöttämällä. Ja kun etu on saatu, palloa syötetään edelleen vapaalle miehelle. Todella katsojaystävällistä pelaamista.
Cyprosta vastaan Littlellä selvä off-päivä mutta muu joukkue oli aivan eri tasolla kuin Cypros.
Kyllä tämä joukkue nousee A-sarjaan, luulenpa että jopa puhtaalla pelillä.
 
Viestejä
1 322
Cyprosta vastaan Littlellä selvä off-päivä mutta muu joukkue oli aivan eri tasolla kuin Cypros.
Kyllä tämä joukkue nousee A-sarjaan, luulenpa että jopa puhtaalla pelillä.

En ihmettele yhtään ettei Little syttynyt noin heikkoa vastustajaa vastaan. Ihan eri tavalla haki omia donkkejakin Belgia-pelissä. Ei kehdannut tässä pelissä. En oikein ymmärtänyt peluutusta. Miksi Little oli kentällä neljännellä neljänneksellä ja niin edelleen. Ei ollut tarvetta riskeerata Littleä tai muitakaan avainpelaajia loukkaanttumisilla. Olisin itse penkittänyt Littlen pysyvästi kun peli oli 23-5 ensimmäisellä neljänneksellä tai jotain sinnepäin. Valmennusjohdolla pitäisi olla ymmärrys siitä kuinka paljon Little tulee pelaamaan lähiviikkoina ja että Little on jo nyt hyödyllinen pelaaja miesten maajoukkueelle, etenkin nyt kun Jamar Wilson lopetti uransa.

Oon aika vakuuttunut siitä että Littlestä tulee seuraava Koposen, Markkasen tai Salinin tasoinen tähtipelaaja Suomen maajoukkueelle, ehkä jopa enemmän. Valtonen ja Jantunen ovat kovia talentteja myös ja hekin vielä kehittyvät, mutta Littlessä on kyllä sitä jotain. Littlellä ei ole oikeastaan heikkouksia ollenkaan. Atleettinen (nopea, kimmoisa, ponnistusvoima), pelisilmä, puolustuspeli/puolustuspelisilmä, syöttötaito, asenne/työnteko. Heittokaan ei ole näyttänyt kovin huonolta parempia joukkueita vastaan ja sen lisäksi Little sanoo vielä ääneen että se on hänen isoin kehityskohteensa. Luulen että vuoden päästä on mennyt heitossakin eteenpäin. Katsoin kyllä junnupelejä joissa Valtonen ja Jantunen pelasi ja muistan hypetyksen, etenkin jantusesta, että menisi NBA-draftissa ekalla kierroksella ja niin edelleen, mutta jotenkin tunne Littlestä on vielä parempi. Siksi uskallan verrata jo Koposeen, Saliniin ja Markkaseen.

Olis muuten ollut kiva nähdä tää joukkue juuri nyt ja juuri näillä pelaajilla A-sarjassa. Veikkaan että olis mennyt ihan hyvin sielläkin. Joukkueessa on muitakin lahjakkaita pelaajia kuin Little. Tosin ei lähellekkään yhtä kovia talentteja.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 928

Littlellä ei ollut off-päivä, ennemminkin otti aika iisisti eikä hakenut omia ratkaisuja. Syötti aika monta avopaikkaa kolmosen viivalle ja pari hyvää korin allekin, mut tällä kertaa vastaanottajan päässä ei vaan ollut joko valot päällä tai sit vaan kolahti raudoista. Nollan syötön sijaan ois hyvin voinut olla sellaiset kolme tai viisi. Pari kertaa ajoi vähän sumppuun ja siitä tuli menetyksiä, mut nekin vaikutti menevän enemmän sen piikkiin, ettei ollut oikein rytmissä, kun vastus oli mitä oli.
 
Jep. Miten olikaan niin huomenna (tänään) Ruotsia vastaan nähdään motivoitunut Little. Tosin toi peli ei ole Suomelle mikään pakkovoitto, kunhan ei siis hävitä vähän yli 50 pisteellä, silloin Suomi ei menisi ollenkaan jatkoon.

Littleä ei ole siis mikään pakko peluuttaa huomenna paljoa, mutta luulenpa että Little silti pelaa isoimmat minuutit. Vähän yli 20 pisteen häviö siis tietäisi jäämistä Ruotsin taakse lohkon kakkoseksi, mutta en tiedä onko se mahdollista edes ilman Littleä. Toisaalta voi pelata varman päälle ja peluuttaa Littleä koska on aina kiva ottaa voitto Ruotsista joten ehkä Littlen pitää sitten vaan pelata. Littlen loukkaantuessa A-sarjaan nousu tosin vaarantuisi.

Suomen tulevista vastuksista. C-lohkon voittaja ei ole vielä ratkennut, mutta näyttää siltä että C-lohkon voittaa Portugali (0 häviötä) tai Romania (1 häviö ja turnauksen isäntäjoukkue). Romania pelaa huomenna Portugalia vastaan. Oma toivomus on että Suomi ei pelaisi Romaniaa vastaan, koska yleisön tuki voi antaa heille jonkinlaisen hurmiotilan.

Tilanteesta tekee mielenkiiintoisen se, että jos Romania häviää ton pelin niin jos samaan aikaan pelattavassa ottelussa Slovakia voittaa Latvian, niin Romania ei mene edes jatkoon, vaan tippuu lohkon kolmanneksi.

Eli tiivistettynä. Oletetaan että Suomi voittaa lohkon, mikä on todennäköisintä. Silloin Suomen vastustaja on yksi näistä kolmesta: Romania, Slovakia tai Portugali.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3 498
Lohkovoitto tuli vaikka Ruotsille hävittiin. tavallista heikompi heittopeli ja kertakaikkiin kamala määrä menetyksi viimeisellä jaksolla. Varsinkin takamiehet menettivät palloa tosi paljon.
Nyt sitten do or die -peliin, joku Portugali tai Romania. Nuo joukueet pelaavat keskenään kohta klo 18 alkavassa pelissä. Youtubesta näkyy, voisin jopa katsella. Taitaa olla niin että hävinnyt tulee meitä vastaan.
Tai jos Romania häviää ja Slovakia voittaa samanaikaisessa pelissään Latvian, niin sitten meillä on vastassa Slovakia.
 
Viestejä
3 498
Romania kaatoi tiukassa pelissä Portugalin, joka on sitten Suomen tuleva vastustaja. Ainakin Romaniaa vastaan Portugali pelasi paljon paikkapuolustusta, toivottavasti se pystytään murtamaan.
 
Viestejä
1 322
Katsoin pelin lopun ja kannustin kyllä Romaniaa, koska otan mielummin Portugalin jotta ei tarvitse pelata Romaniaa vastaan jolla on suuri etu kotiyleisöstä.

Oma veikkaus on että Suomi olisi voittanut Ruotsin tänään jos Suomella olisi ollutkuolemanpeli tilanne kuten Ruotsilla. Ehkä Suomen tärkeimmät pelaajat olisivat pelannaat isommat minuutit jos se olisi ollut kuolemanpeli Suomelle. Ruotsi peluutti 8 pelaajaa ja Suomi peluutti 10 pelaajaa jos ei lasketa tota Filtnessin 3:33 minuuttista.

Eemeli Yalaholle 1 reboundi pisti vähän silmään kun isosta miehestä/pojasta kyse. Taisi hävitä matchuppinsa tänään. No Miro Little otti Yalahonkin edestä levypalloja. Levypallot Suomi taisi hävitä ensimmäistä kertaa turnauksen aikana. Ehkä siinä näkyi juuri se ettei ollut pakkovoitto Suomelle.

Kohdassa 1h 31min 00sec videolla Miro Littleltä aika älytön pallonkäsittelytemppu. Tehkääpä perässä jos osaatte ja vielä pelitilanteessa ja pallon menettämisen riskillä. Luottamusta omaan pallonkäsittelytaitoon löytyy ja hermot on kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 322
Perjantaina on seuraava peli ja siinä on kolme peliä peräkkäisinä päivinä joka on minusta vähän liikaa. Suomen U20 maajoukkue joka pelasi samalla tavalla 3 peliä putkeen oli mielestäni aivan loppu viimeisissä peleissään koska ei voitu kierrättää ja jakaa minuutteja urakan helpottamiseksi, koska Suomelta oli aiemmin loukkaantunut moni avainpelaaja.

U18 joukkueen pitää voittaa Portugali keinolla millä hyvänsä, vaikka antamalla normaalia isommat minuutit tärkeimmille ja kuumimmille pelaajille, mutta jos neljän joukkoon päästään niin rosteria pitää peluuttaa niin että minuutit jakaantuu laajemmin. Toisiksi viimeisessä pelissä U20 joukkueen valmentaja Petri Virtanen piti muutamaa pelaajaa penkillä käytännössä koko pelin ja antoi heille vain roskaminuutit lopussa ja kulutti loputkin mehut Suomen joukkueesta. Siinä ei ollut mitään järkeä.
 
Viestejä
1 928
Nyt ois sit jänskää tarjolla 15.45, kun Portugali ottaa mittaa Suomen U18-pojista neljännesvälierissä. Portugali peittosi sudenpennut kaksi kertaa valmistavissa, tosin silloin Little ei ollut vielä mukana. Tuntunee kuitenkin takaraivossa, toivottavasti positiivisessa revanssihengessä.

Ruotsia vastaan peli oli hyvin hallinnassa mutta hajosi vikalla neljänneksellä (hieman kuten Susijengillä Belgiaa vastaan eilen!) ja nyt ois tilausta hyville kilpailijoille. Littlestä on puhuttu tietty paljon, ja täällä on pistetty merkille myös Vartiaisen ja Kandenin hyvät kolmoset, mutta itselleni positiivisin ilmestys tässä turnauksessa on ollut Pällijeff, josta on kasvamassa erittäin fyysinen laituri. Paljon iloa povaisin hänestä olevan tulevaisuuden maju-projekteissa, agressiivinen tsemppaaja, hyvä heitto ja fiksun oloinen.:cool:

Viestejä
303
Painajaismainen aloitus. Sukkasillaan mennään, paitsi Miro. Homman pitää muuttua, onneksi aikalisä.
 
Viestejä
3 498
Portugali on ollut pelottavan hyvä. Näissä turnauksissa voita-oikeat-pelit on julma tosiasia. Tmän vaiheen ottelun häviämällä sarjanousu jää tekemättä vakka voittaisi turnausen kaikki muut pelit.
Ei näytä hyvältä juuri nyt puoliajalla.
 
Viestejä
577
Hyvä nousu voittoon tukalasta paikasta. Tuomarit ei ainakaan Portugalia auttaneet, viimeisellä parilla minuutilla muutama teku ja eu, Suomi kiittää
 
Viestejä
303
Nitroille käyttöä. Uneliaan aloituksen jälkeen voitto ja mahdollisuus pelata noususta. Ei mikä nappisuoritus todellakaan. Potentiaali porukalla niin paljon parempaan...
 
Viestejä
1 928
Aiemmin ˆmainitsin tän jengin heikkoudeksi viimeistelyn korin läheltä (Miroa lukuunottamatta) ja siinä olikin petrattavaa alkupuolella matsia. Pojat kuitenkin pelasivat toisen puoliskon huomattavasti ekaa kovempaa; Yalahokin sai nostettua viimein niitä kuppeja, taisi sutia ekasta kymmenestä yhtä vaille kaikki ohi. Hänen terävöitymisensä toisella jaksolla oli todella yksi voiton avaimista ja portugalilaisilla meni piolestaan kuppi nurin. :cool:

Edelleenkin, Pällijeff on kyllä kova äijä. Portugalin tähtipelaaja Diogo Seixas nyt oli kaikin puolin pitelemätön, mut muuten Eino P. veti tonttinsa jälleen kunnialla ja monipuolisella pelillä. Heiton kaaresta kun comissa on puhuttu, niin Einolla sitä kyllä piisaa, korkeakaariset heitot, vaikka kolahtaisivatkin rautaan, usein putoavat aika sopivalle alueelle hyökkäyslevareiden suhteen. Ja tähän mennessä turnauksessa Pällijeffillä 50% kolmoset!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 928
Huomenna sit illalla välierä toistaiseksi kaikki matsinsa voittanutta Tanskaa vastaan. Kun katsoo tanskalaisten edellisiä vastustajia, voipi olettaa Suomen olevan kovin vastus Tanskalle tähän asti. Suomi voitti Tanskan Susi Centerissä kuukausi sitten selvästi, ja silloin Yalaho oli herra talossa. Toivottavasti tän päivän hyvän toisen puolikkaan myötä saadaan lisää samaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös