Justice Graham. Mielenkiintoinen tapaus tai ei oikeastaan niinkään mielenkiintoinen yksilönä, mutta asemassa johon on itsensä saanut pelaajauransa jälkeen kiilattua. Tuo Bernard Harrisin haastattelu oli mielestäni hyvä ja avasi Grahamin näkemyksiä todella paljastavasti. Harris ei ollut mikään myötäilijä vaan osasi esittää kysymyksiä, jotka toivat esiin Grahamin mielipiteitä ja osaamista selkeällä tavalla.
Tässä on myös paikkaa laajemman tason keskustelulle tai kommentoinnille mitä tulee suomalaisen juniorityön ja jenkkityylin eroihin. Niitäkin tässä voisi hieman nostaa esille, koska Justice Grahamilla on mieltymys tuoda rapakon takaista kulttuuria Suomeen.
Justice Grahamista voidaan sanoa, että hän on laji-ihminen kiireestä kantapäähän. Intensiivinen, vahvatahtoinen ja omaa tietänsä kulkeva. Tietyllä tapaa tulee mieleen Chauncey McBride, mutta Justice positioi itsensä selkeästi enemmän urheilulliselle puolelle verrattuna McBriden sosiaalisen puolen asemointiin vähemmistöjen edustajana. Grahamin historiasta löytyy väkivallan käyttöä pelaajana oman joukkueen harjoituksissa 2009 ja tässäkin keskustelussa raportoidut nopeat maisemanvaihdot valmentajan uralla. Voidaan pitää hyvin todennäköisenä sitä, että hänen kanssaan yhteistyön tekeminen ei ole aina kovin helppoa. Mikään halpaheikki hän ei kuitenkaan ole vaan tietää varmasti todella paljon koripallosta. Grahamin valtavirrasta poikkeava visio on vähintäänkin tervetullutta vaihtelua vallitsevaan dogmaan suomalaisessa juniorikoripalloilussa.
Kirjoitettujen artikkeleiden ja tuon Bernard Harrisin haastattelun pohjalta väittäisin, että Justice Graham ei pahemmin arvosta suomalaista tapaa viedä juniorityötä eteenpäin maassamme. Hän sanoo hyvin selkeäsanaisesti seuraavia asioita:
* Pelaajien vanhemmat ovat puuttuneet liikaa valmentajan työhön vaatien rahoilleen vastinetta tasaisesti jaetun peliajan ja vastuun myötä.
* 10-15-vuotiaat juniorit eivät tee läheskään tarpeeksi töitä, pelaa riittävän kovaa tai ole mentaliteetiltaan tarpeeksi kovia pärjätäkseen huipputason koripallossa. Hän vertaa suomalaista tapaa jenkkien tyyliin, joka on Grahamin mielestä ylivertainen huipputason pelaajien kehittämiseksi. Graham selvästi näkee USA:n systeemiin menemisen edut merkittävinä vs. suomalaisen systeemin läpi aikuiskoripalloon siirtymisessä. Ja mikäli suunta on USA, ei suomalainen juniorikoripalloilu enää 10-vuotiaasta lähtien valmista pelaajia tähän polkuun.
Nostan hattua kuitenkin Grahamille siitä, että hänen mukaansa tytöt ovat poikia mentaalisesta vahvempia ja lähempänä tätä vaatimustasoa. Tämän pystyy näkemään katsomalla tyttö- ja poikajunioireiden pelaamista + tekemällä havaintoja suomalaisesta koulumaailmasta. Pojat tosiaan ovat henkisesti heikompaa materiaalia tyttöihin verrattuna.
Täten voidaan sanoa, että Justice Graham haluaisi muuttaa suomalaisen systeemin vastaamaan enemmän lajin emämaan tapaa. Nyt saadun tiedon mukaan hän valmentajana haluaa, että lapsilta vaaditaan enemmän ja työtä tehdään lahjakkaimpien pelaajien tarpeiden ehdoilla.
Tästä haluaisin kommentoida yleisesti USA:n mallia, joka on jo lähtökohdiltaan erilainen kuin Suomessa. Massaa on valtavasti enemmän ja lajikulttuuria tietenkin myös. Samoin sosiaalista ja taloudellista epätasa-arvoa, joka taas nostaa urheilulla menestymisen motivaatiota aivan eri sfääreihin. Maa on kauttaaltaan yksilökeskeisempi ja koripalloilussakin tämä näkyy todella varhaisena erikoistumisena. Sanoisin jopa, että USA:ssa erikoistutaan koripalloon useissa perheissä jo ennen kuin lapset ovat oppineet lukemaan. Kouluikäisinä seuraaminen, vertaaminen, rankkaaminen, harjoitusmäärät, erikoistuminen pelkästään koripalloiluun, yksityisopetuksen ostaminen jne. tavat ovat täysin arkipäivää.
Erikoistumisesta ja suurista harjoittelumääristä on sanottu niiden johtavan kasvavaan määrään loukkaantumisia, erityisesti ACL-vammojen osalta kehitys on ollut todella huolestuttavaa. Pelaajien seuraaminen, vertaaminen ja tulevien "michaeljordaneiden" etsiminen tuo paljon julkisuutta ja painetta pärjätä lasten ympärille. Optimoitu ja tappiinsa hiottu polku kohti huippukouluja maksaa rahaa, jonka ympärille kietoutuu todella raaka systeemi. Maassa, jossa yrittäjiä on enemmän kuin tarpeeksi tämä ei välttämättä haittaa. Kysyisin silti voisiko huipulle päästä sama tai ainakin riittävä määrä pelaajia myös armeliaammalla tavalla? USA:ssa on varaa hukata talenttia kuin Venäjällä sotilaita Krimin rintamalle, mutta pienemmässä maassa tilanne ei todennäköisesti ole sama.
Suomalaista juniorijalkapalloilua oli tutkittu ja tultu johtopäätökseen jonka mukaan junioreina potentiaaliset ja juniorimajuputkea läpi käyneet pelaajat eivät lopulta olleet erityisen edustettuina uraa aikuisena tehneiden joukossa. Koripallo voi lajina olla erilainen kuin jalkapallo potentiaalin ennustettavuuden osalta, mutta voisiko tuosta kuitenkin vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä myös koripallon suhteen?
Onko USA:n mallissa loppujen lopuksi paljoakaan kopioitavaa Suomeen ainakaan ennen erikoistumiseen soveltuvaa ikäkautta (14-16-vuotiaat). Käykö Justice Graham jo lähtökohtaisesti taistelua, jonka lopputulos ei Suomessa ole toimiva koripallon ollessa täällä marginaalilaji? Onko varhainen erikoistuminen ja huippuyksilöiden ennustaminen sekä kehityskaaren maksimaalinen tukeminen oikea tapa meille? Vai jääkö sillä tavalla edetessä liikaa materiaalia pöydälle makaamaan jo liian varhaisessa vaiheessa?
Mikä on suomalaisessa juniorikoripalloilussa tällä hetkellä yhteistyön tekemisen tilanne? Käsitykseni mukaan tuota korostetaan seurojen välillä ja kohti liittoa. Justice Grahamin osalta yhteistyön tekeminen ei näytä hyveeltä, johon hän uskoo. Ja välttämättä hänen ei sitä tarvitse osata kovin laajasti tehdäkään, mutta nykyinen joukkueen vaihtamisen tiheys ei mielestäni palvele hänen asettamaansa tarkoitusta luoda reittiä suomalaisesta systeemistä kohti maailman huipputasoa. Jos et kykene pitämään yllä jotain pysyvää rakennetta (Omnia vaikutti erinomaiselta konseptilta Grahamin tavoitteille), on hyvin hankala toteuttaa omaa visiotaan. Pelaajat voivat seurata perässä, mutta asioiden rakentaminen joka kerta uudelleen alusta alkaen käy raskaaksi ja hidastaa prosesseja.
Graham on puhunut polustaan valmennusuransa aikana. Suomalaisissa seuroissa toimiminen turhautti hänet, joten Graham perusti GTA:n. Tuossa vaiheessa hän teki paljon jalkatyötä pelaajien värväämiseksi ja diskurssina tuntui olevan perinteinen altavastaajan asema. Graham kertoi kuinka "he päihittivät muut joukkueet pelaajilla, joita he eivät itse halunneet". Tämä oli mielestäni mielenkiintoinen huomio, koska juniorikoripalloilun yksi haasteista Suomessa saattaa olla juuri tämä pelaajien yksilöllisten taitojen tukeminen suhteessa joukkuepelaamisen konseptiin. Haasteita joita näkee juniorijoukkueissa ovat mm. seuraavat:
1) Pelaaja pakotetaan pelaamaan pelipaikkaa, joka ei ole hänelle luonnollinen loppusijoituspaikka. Takurin mittaan jäävä pelaaja voi olla pituuskehityksessä edellä muita ikätovereitaan ja tästä syystä johtuen hänet asetetaan sentterin virkaan ilman pallollista vastuuta. Samaan aikaan hitaammin kasvavat ja vikkelämmät pelaajat saavat automaattisesti tuon roolin, jossa pallokosketuksia ja päätösvaltaa kentällä tulee jatkuvalla syötöllä. Kuinka monessa joukkueessa huolehditaan siitä, että näissä asioissa toteutuu tasapaino ja roolit eivät määrity pelaajille liian varhaisessa vaiheessa lopullisiksi?
2) Pelaaja seilaa kahden kehitystason välissä, mutta ei saa samaa mahdollisuutta ylemmällä tasolla kuin paremman tason ryhmän vähiten kehittyneet pelaajat.
3) Pelaaja ei tule valituksi alue- tai maajoukkueleireille, vaikka erot taidollisesti samasta joukkueesta valittuihin pelaajiin ovat vähäiset tai valmentajan näkemyksien ulkopuolelle jopa olemattomat.
Justice Grahamin mallissa en usko näiden kysymysten saavan sen parempia vastauksia. Hän kertoo avoimesti, että on kokenut hankaluutta liian huonojen pelaajien hakeutuessa valmennukseen. Nämä tilanteet on ratkaistu luonnollisen poistuman kautta, kun taso ei vaan ole riittänyt. Graham kertoo myös olevansa "in your face"-tyylinen valmentaja, joka myös antaa palautteen keskimääräistä suomalaista valmentajaa paljon suoremmin. Päinvastoin tuntuu siltä, että Graham luottaa omaan näkemykseensä hyvin paljon ja todennäköisesti peluutuksen sekä vastuunjakamisen osalta hän tekisi vielä nykyistä suomalaisvalmennuskulttuuria kovempia ratkaisuja. Survival of the fittest.
Graham kertoi myös, että hän on väsynyt juoksemaan pelaajien perässä ja nyt tilanne on sanan kiirimisen myötä parantunut. Hänen ei tarvitse rekrytoida pelaajia tai löytää muiden joukkueiden potentiaalisia hylkiöitä, vaan pelaajat tulevat hänen luokseen. Selkeästi siirtyminen GTA:sta selkeämpään struktuuriin Omniassa palveli Justice Grahamin etuja. Se, miksi tämä ei hänelle riittänyt vaan hän lähti edelleen hakemaan kontaktipintaa yläkouluikäisiin pelaajiin Driven kautta on mielenkiintoista.
Tulivatko riidat näkemyseroista Omniassa vai Grahamin idea oman tapansa laajentamisesta 16-vuotiaista ja vanhemmista kohti sitä 10-15-vuotiaiden kategoriaa ensin? Selkeää on kuitenkin se, että kunnianhimoa mieheltä löytyy visionsa lisäksi. Graham puhuikin kuinka tärkeää olisi saada omia suojattejaan NBA-pelaajiksi, koska sen kautta tulisi rahoitus ja resurssit ovien avautuessa sepposen selälleen yritysten yms. rahoittajien suuntaan. Hän selkeästi näkee itsensä suomalaisen koripalloilun visionäärinä, jonka tapa luoda putki juniorikoripallosta aina huipputasolle peittoaa nykyisen suomalaisen juniorivalmennuksen. Ongelmana tässä on sitten hänen kannaltaan se, että muut toimijat eivät suoraan jaa hänen näkemyksiään ja ole valmiita asettumaan ruotuun USA:laisen kulttuurin tuomisessa suomalaiseen junioritoimintaan.
Mielestäni Justice Graham olisi oiva erikoistyökalu juuri tähän tärkeään nivelvaiheeseen, kun tehdään se iso valinta koripalloelämän ja muun elämän välillä. Hänenkaltaisiaan vaativia ja molempia kulttuureita (Suomi ja USA) ymmärtäviä sillanrakentajia tarvitaan. Näkisin Grahamin erinomaisena vaihtoehtona tietyntyyppisille pelaajille, jotka eivät ehkä mentaliteettinsa puolesta asetu suomalaiseen systeemiin aikuisuutta lähestyessään. Graham voisi olla heidän mentorinsa ja ohjaajansa, joka estää putoamista systeemin ulkopuolelle tarjoten sopivan individualistisen polun eteenpäin. Tai sitten akatemiavalmentajana paikassa, jossa resurssi ja tarpeet kohtaavat Omnian tapaan. Valitettavasti nyt näyttää siltä, ettei Grahamilla itsellään ole riittävästi ymmärrystä ja kärsivällisyyttä suomalaista tapaa kohtaan.
Tällä menolla Graham joko marginalisoituu Chauncey McBriden tapaan tai sitten on se "jenkkiläinen menestystarina" valmentaessaan käsinvalitsemansa yksilöt NBA-uralle saaden legitimiteetin + rahoituksen omalle polulleen tätä kautta.
Kävi miten kävi, on Justice Grahamin tarina jo nyt mielenkiintoinen juonne suomalaisen juniorikoripalloilun siirtymävaiheessa kohti huippukoripalloa.
www.ess.fi
www.uusimaa.fi
www.mtvuutiset.fi
www.omnia.fi
