Muutaman kerran tässä ketjussa mainittu, että hattu nousee Karhulle. Urheilullisesti tätä ei varmasti voi kieltää. 23-24 kausi oli kuitenkim jenkkimarkkinoilla aikamoista sekoilua, 24-25 kaudella fanit maksoivat yhden jenkin loppukaudesta ja kotimaiset tulevalle kaudelle varmasti aika edullisia. Nyt jo Laavainen, Salmi ja uutena Ahonen. Tuskin ihan kalleimpia varsinkaan kaksi ensimmäistä. Meneekö sielläkään taloudellisesti hyvin? Mikäs siellä olikaan hallin omistuskuvio ja mikä sen yhteys on joukkueen talouteen, mikä siellä on rahoituspohja, Suokas? Hallilla aika vähän tuntunut olevan tapahtumia Karhun pelien lisäksi.